16.12.2013

Tuhkasta nousi ja nopeasti nousikin.

 Niin,

Toukokuussa kirjoitin Jokioisten Leivän tulipalosta. Ihan alhaalla on videota palosta. Tässä alempana alkusyksyn tunnelmat. Nyt joulukuussa  leipomo on entistä ehompi ja uunikin toiminnassa taas. Linkki. 2/3 -osaa vakuutus maksoi. Tulihan uudesta paljon parahultaisempi kuin vanha ikään.


Jokioisten leipomo paloi ja samalla sen yhteydessä oleva yrittäjän koti.
Alla oleva kuva voisi jopa olla vuoden lehtikuva.




Toisaalta kovin surullinen on tämän videonkin musiikki.


Loppuu töksähtäen mutta jatkoikkunassa on tulipalon äänillä varustettu toinen. Ikäviä kuvia.

15.12.2013

Elektroniikkaa kohdusta hautaan.

Niin,

Ei ihmiset ihan kohdussa vielä kännykkää näpelöi, mutta yhä aikaisemmin lapselle ostetaan oma kännykkä tai tabletti.

Suomalaiset romuttavat nykyään joka vuosi 22 kiloa elektroniikkaa. Akut ovat painavia ja täynnä ongelmajätettä, enpäs lukenut saako ne olla paikoillaan kun tuonne laitteen pudottaa. Iphonesta ei akkua ilman työkaluja saa irtikään.

Prismaan oli tuotu pullopalautusautomaattien viereen säiliö johon voi tiputtaa käytöstä poistetut elektroniikkalaitteet.

Näin voi päivittäin tuoda vanhoja ja taas ostaa uusia, ihan kuin olutpullojen kanssa tehdään. Tähän on tultu.


14.12.2013

Kaksivuotias vaipoissaan myrskyn silmässä

Niin,

Karmaiseva ajankohtainen uutisaihe paikkakunnalla mutta minä lopetan silti työkaluosioni matonkudevehkeeseen.

Jos tuossa olisi pidemmät terät niin taitaisi olla parahultainen matonkudepeli. Toisaalta kukas enää niitä matonkuteita leikkailee?











11.12.2013

Suolasakset?

Niin,

Sellaisia ei varmaan olekaan ja jos olisi mihin niitä käyttäisi? Ruostumisellekin olisivat kovin herkkiä. Latovainiossa oli sokerisakset. Entiseen toppasokeriaikaan kait liki joka talossa. Sittemmin tassilta ryystävä vanhakansa pienensi niillä sahattua sokeriakin, jotta paremmin liukenisi.

Meillä ei muistaakseni niissä ollut tuota palutusjousta, liekö irronnut?

Tuostakin mekaniikasta saisi arvostelun aihetta, kun juuri tuo jousi varmaan tuolla tavoin liukuratkaisulla kuluu ja ehkä kanittaakin. Jo kuvaa katsellessa tekisi mieli vääntää tuota liuskaa hiukan kaarelle.  Mikä lie tuollainen nökökin toisessa leuassa?

Jos nyt pitäisi ruveta sokereita pienimään ottaisin käteeni pienet oksasakset. Sellaiset jotka ei ohileikkaa, vaan terä tökkää kohti muovitallaa. Sokeripuru minimoituu ja momenttivaihtoehtojakin löytyy.

Viikon kalu -Sokerisakset:


9.12.2013

Parturointia ennen sähkökoneita.

Niin,

Edelliseen postaukseen "mää" löysi hyvän linkin josta löytyy kyllä keritsimiä jos niistä nuusaa ilmenee. Meillä Latovainiossa oli ihmistenkin keritsemiseen käsikäyttöiset kalut.






Uustuotannosta löysin tämäntapaiset jotka kuitenkin ovat karut ja ilmeisesti eläinten trimmaukseen tarkoitetut.






Nuo löytyivät tälläisesta verkkokaupasta Euroopasta (Saksasta), joten valinnanvaraa löytyy.


8.12.2013

Keritsimet

Niin,

Yksityisajattelija kommentoi Hohtimet-kirjoitusketjussani keritsimien ja saksien ristisiitoksesta. Piti oikein googlettaa mutta en suomesta enkä saksasta äkkiseltään löytänyt kyseisenlaisia. Keritsimetkin ovat menneet pääosin sähköisiksi.

Vanhat käsikäyttöiset kestävät useamman sukupolven, joten ilmeisesti niitä tekevät tehtaat euroopassa ovat ruvenneet tekemään lusikoita. Sorsakoski teki suomessa vanhanaikaisia keritsimiä. Jenkeistä löysin että tälläisiä käsillekin ystävällisiä on olemassa:



Tuossa on pantu nahkaa otepintoihin, kun moni suomessa kääri niihin kangassuikaleita. Vaikka metalli oli reunoiltaan pyöristetty, ei se ole mukava pidemmän aikaa paljasta metallia kourassaan pidellä.

On huomioitava että vaikka nuo terävät kärjet peloittavat niin josko päät olisi pyöristetty, ei niillä lampaita saisi kerittyä.

Täältä saa ostaa keritsimiä.





7.12.2013

Nocturne

Niin,

Vesku lauloi Eino Leinoa eilen Tampereella. Itse pidän eniten mm. tästä. Viulu vinkuu kaihoisasti ja sanoista jää tunne että niissä on jokin viesti jota ei tyhmempi ymmärrä.


Viljasen Esko haastattelee Pelliniemen Juhoa

  Simolasta Kalsun kankaalle ja alkuasukkaita haastattelemaan. Simolan Oskari Papalla oli kaivossaan varastoituna erinomaista sahtia ...