14.3.2006

Latovainio

Risto ajaa vanhaa Vieremän tietä pitkin Latovainioon ja kurvaa Holjanterin pihalle. Holjanteri asuu vanhan äitinsä kanssa aikasmoisen metsätien takana. Pihalla Risto kuulee puuvajasta kuinka Klapeja hakataan. Pilkkeet lentelevät pitkin seiniä ja mies puuvajassa kiroilee ja räkii yksikseen kirveen kanssa heiluessaan.

Riston nähtyään Holjanteri hämmästyy ja Riston on aika selittää paikkakunnalla olonsa syyt ja seuraukset. Risto erityisesti pyytää että jos Sari tai joku muu kuin Pöljänteri kyselee hänestä niin ei saa mainita halaistua sanaa. Holjanteri on alan mies ja lupaa olla sanansa mittainen. Holjanterin kanssa on Risto resunnut eräisenkin kerran ja monennäköiset reissut, niistä ei paljoa ole jälkipolville kertomista.

Selviää että Holjanterin äiti on jonkun naapurin kanssa lomalla Lanzarotella ja on tulossa yökoneella Helsinki-Vantaalle torstaita vastaisena yönä. Holjanteri houkuttelee Ristoa kanssaan äitiään hakemaan ja samalla vähän juhlimaan Vantaan tulisuudelmaan, koska lentokone saapuu vasta aamukahdelta.

Risto lupaa miettiä asiaa, hän ei oikein keksi miten saisi nyt koko viikon tärvättyä kun hevosvierihoidoista ei tullutkaan mitään. Holjanteri ehdottaa vielä torstaiseksi jotain risteilyä Turusta, mutta Riston ajatukset ovat kovin rikkonaiset.

Riston näyttäessä Holjanterille esitettä virtsavalkaisusta niin mies ratkeaa konekiväärimäiseen nauruun joka nolostuttaa Ristoa entisestään.

-Uskoitko sinä tuollaiseen oikeasti? -pelleilet, ei kai tuollaiseen kukaan muu voi uskoa kuin semmonen jolla on nestettä jo pään sisällä riittävästi. Sellaisille riittää että laittaa turbaanin päähän kun sitä virtsaa on jo omasta takaa, ei tarvitse mitään hevosen kusia hautoa päässään vuorokausitolkulla. - Holjanteri paasaa kovaan ääneen ja Risto naurahtaa väkinäisesti.

Ketuttaa niin valtavasti. Kahdeksansataa euroa meni kankkulan kaivoon ja aivan oman typeryyden takia meni.
Voihan kurjuuden kurjuus.

Risto lupaa lähteä vielä ilmoittamaan mökkeilystään Pöjänterille, joka nykyään asuu Minkiön terveystalolla, ihan siinä museorautatien vieressä. Auto lähtee ja Risto lupaa ilmoitella siitä keskiviikon tulisuudelmareissusta, hän huutaa viimeiset sanat pää sivuikkunasta pitkällä kenottaen.

Ei kommentteja:

Höyryjuna ja asema.

Niin, Humppila- Minkiö- Jokioinen kapearaiteinen lähti talvitauolle.