Hotelli on etelärinteessä ja autokatoksen reunustalla on täälläkin jo kukat työntyneet esiin. Sari muistelee kuutamotien asuntonsa kukkaistutuksia ja ryytimaata, nyt ne on kaikki Rolfin tyttären ilona. Josko tuo nykynuoriso sellaisesta edes perustaa ja tokkopa jaksaa hoitaakaan.
Myös aivan hotellin ulko-oven edessä on leskenlehtiä. Nehän ne ovat luonnonvaraisista niitä ensimmäisiä. Voikukkasen oloisia mutta pienempiä. Lapsethan noita usein katkovat ja tuovat sisälle maljakkoon, jossa ne nopeasti lakastuvat. Äitienpäivän aikoihin on sitten jo pajunkissoja ja valkovuokkojakin. Nekin on parhaimpia omassa ympäristössään, pajunkissastakin tulee ikävää siitepölyä sisälle, ellei ajoissa heitä roskiin. Joku on sanonutkin "Antakaa kaikkien kukkien kukkia". Taisi olla Mao ja Markku Aron laulun sanoissa näin taisi myös olla. No kukkiihan ne vaikka kukan katkaisee ja sisälle vie, mutta lyhyemmän aikaa.
Hotellin baarista Sari tilaa huoneensa laskuun maitoa ja sillivoileivän, sillä saanee pärjätä illalliseen asti. Onhan tuossakin hintaa viljalti, mutta kortilla kun maksaa niin ei tunnu ihan niin kalliilta.
Ylhäällä huoneessaan hän laittaa kännykän herättämään seitsemältä, riisuutuu sekä menee oikein peittojen alle nukkumaan. Ehtii vielä herättyään saunan kautta mennä sitten syömään illallista ja miettiä mitä tekisi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Viljasen Esko haastattelee Pelliniemen Juhoa
Simolasta Kalsun kankaalle ja alkuasukkaita haastattelemaan. Simolan Oskari Papalla oli kaivossaan varastoituna erinomaista sahtia ...
-
Niin, Nyt vuonna 2019 Laukku Leena on Jämsässä. Alla myös muita julkaisuja. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/75db588e-0711-40c6-bb09-b...
-
Niin, Uskoisin että joka toisessa yli parikymmentä vuotta vanhassa kotitaloudessa on tihkuttava keittiöhana. Vuoto ei ole vaaralli...
-
Niin, Järsön luontopolulla en ollut ennen käynytkään. Parempi mennä polkupyörällä koska Järsöntiellä on ajokielto. Ensin yli moottoritien...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti