20.4.2007

Silta

Sarin nukahtaessa uudestaan autuaan onnellisen uneen, TV syytää huonessa eetteriin omaa ohjelmaansa.

Idols Aria haastatellaan. Pieni kapeaharteinen poika on pikkutyttöjen iso fanituksen kohde ja unelma. Ohuet käsivarret jossa ei viljalti ole tilaa tatuoinnelle ja posketkin kalpean kapoiset. Mihin saadaan tulevaisuudessa kaikki lävistykset ja killuttimet sopimaan?

Anna jäi Idolsissa toiseksi. Oliko syynä hänen pieni virheensä ylärekisterissä ja oliko ilmavuoto siinä huulikorun kohdalla, -kuka tietää? Ei kukaan, -who cares.

Frederik on myös TV:ssä. Kertoo kuinka äitinsä hoiti 92-vuotiaana vielä hänen raha-asioitaan. Nyt Reetu on orpo ja vailla äidillistä ohjausta, pitäisi varmaan järjestää jokin kansalaiskeräys aiheen ympärille.

Reetu kertoo kuinka housun etumusta topattiin vessapaperirullalla alkuaikojen lavakeikoilla. Epäselväksi jää pujoittiko hän slaikkarin hylsyn reiästä sellaisenaan vai kiersikö tunnnollisesti tolloa jerkun ympärille pikkuhiljaa?

Remu sanoi Idols Arille kilpailussa että rokkarilla pitää olla isot munat. Eikö Albertilla ja Cissellä sitten olleet kun uupuivat aiemmin kuin Remu itse? Tiedä heidän munistaan ja miksi puhutaan munista kun tarkoitetaan itse jortikkaa?

Tony Halme on tatuoinut hanuriinsa exit only. Tatuoiko Idols Ari jotakin tai mitä Antti Tuisku tekee ei kiinnosta muita kuin iltapäivälehtiä. Iltapäivälehdet saavat ihmiset kiinnostumaan asioista jotka ei gallub'ppien mukaan ketään kiinnosta.

Löytyisikö Arin lapsuudesta vielä jokin kauheus?

Lööppi: Idols Ari löi lapiolla lasta päähän!

Sisäsivuilta selviää että hiekkisleikissä tuli hieman kopastua, -mitäs tuli hänen reviirille.

Jenkeissä teurastettiin teinejä koulussa. Mikä suomen kaupunki ehtii ensin? Lahtiko, suomen Chicago? En saanut lapsena pelata Nintendoa ja tyttöystävä jätti, siksi tapoin ne kymmenen luokkatoveriani, kertoo maahanmuuttanut kulakki jälkeenjääneessä videossaan.


TV.stä tulee myös ilmoitus kauheasta tragediasta ja kansanliikkeestä.

Porkkalan vanha silta aiotaan purkaa. Nuo kiviset kannatinpaadet ovat katselleet aikoinaan Neuvostoliiton ja Suomen vartiomiesten tuimia katseita ja vahdinvaihtoa.
Kohta niistä on vain muisto jäljellä. Pro Pelastakaa Porkkalansilta -liike kerää adressia ja sadan euron liittymismaksua. -tilannetta seurataan.



Ei kommentteja:

Viljasen Esko haastattelee Pelliniemen Juhoa

  Simolasta Kalsun kankaalle ja alkuasukkaita haastattelemaan. Simolan Oskari Papalla oli kaivossaan varastoituna erinomaista sahtia ...