Holjanterin tanssimatka

Tarina Holjanterin tanssimatkasta pohjanmaalle ei ala ihan Nuijasodan historiasta asti vaikka matkasta jo jonkin aikaa onkin! Tarina alkaa hämeestä ja kertoo satunnaisen tanssimatkailijan käynnistä kokemusmatkalla.

Etukäteen tuota arkaa miestä vähän arvelutti mahtaako reissussa pärjätä ilman murresanakirjaa, mutta elämässä on otettava riskejä ja yrittänyttä ei laiteta, ajatteli mies. Hänhän oli sentään kotoisin radan varresta sekä vieläpä ison ja mahtavan Jänhijoen läheisyydestä. Eikös rautatie ole se pohjanmaan henkireikä ja kun jokiakin on lakeus tulvillaan, niin ehkä ihan kotiseudun oloiseen maisemiin tottuisi helposti.

Holjanteri sai ensimmäiset tanssilavakokemuksensa ihan nuorna miehenä Leimukallion tanssilavan reunamilla kääkäilessään.Tanssitaidosta ei ollut tietoakaan ja arkuus oli sitä luokkaa että hieman olutta oli nautittava kavereiden kanssa etukäteen ennenkuin edes piikkilankojen erottamalle huvialueelle tuo finninaama uskaltautui. Sitten loppuillasta kun hidas kappale tuli ja rohkeutta oli kerätty riittävästi saattoi Holjanteri uskaltautua pokkaamaan lavan edessä oleville neitokaisillekin.

Siihen aikaan oli tapana että porukka kävi autoillaan ottamassa rohkaisua eväspullostaan ja humalaisia sekä siitä syystä myös tappeluita oli ihan järkejään. Holjanteri oli hintelä ja hän ei juonut koskaan rähinäviinaa, joten hän ei tapellut. Hän norkoili aikansa kavereiden kanssa, käveli ympäri tanssilavaa kunnes lopulta uskaltaui tanssimaankin. Huonosti tanssiva varpaille talloja, jolla posket punoittivat ja kämmenetkin kovin hikosivat pelkästä tyttöjen läheisyydestä, ei ollut mikään unelmien prinssi kenellekään joten pakkejahan sitä tulla tupsahti aina välillä mutta ei Holjanteri moisesta hätkähtänyt.

Armeijassa ollessaan Holjanteri sai iltalomilla oppia paikallisen tanssikuppilan neidoilta ja viikonloppulomilla hän sai asepuvustaan kummaa itseluottamusta, jolla uskaltautui askeltamaan ihan uusiakin tanssikuvioita. Noista ajoista on jo aikaa. Holjanteri avioituikin, sai lapsia ja vanheni. Lapset lähtivät pois kotoa ja tilalle tuli tyhjän pesän syndrooma. Tanssityylit ja -tavat olivat kovasti muuttuneet aikojen saatossa ja siksi tanssiminen ei vapaa-ajan viettotapana ollutkaan niin helppoa kuin hän oli ajatellut.

Kantapään kautta opeteltiin tanssietikettiä ja Vorssan tanssaajien tanssikurssin avulla kerrattiin vanhat opit ja opiskeltiin ihan uusiakin tansseja joista ei ollut tietoakaan Hämeessä 70-luvulla. Uusien tanssien nimiäkään ei Holjanteri osaa vieläkään oikeilla painotuksessa lausua. Mitä lie Lindy-Hopp, Boogie-Woogie, Fusku, Jive, Salsa, Bugg, Cha-Chaa Rumba, Samba ja mitä kaikkia niitä onkaan joita kädet heiluen pyörähdellään. "on se niin holjakkaan näköstä heilumista" -sanoi Holjanterin mamma kun ensimmäisen kerran näki lapsenlapsensa häissä fuskua tanssittavan. Mammalla oli verannan yhteydessä iso tampuuri jossa lapset joskus harjoittelivat ja mamma saattoikin mennä sanomaan: "Ei saa tommosta kauheeta tirikopua pittää ja tollai urheilla, kititkin ikkunalaseista tippuu ihan järkijään".

Holjanteri näkee lehdessä ilmoituksen tanssin viikonloppukurssista pohjanmaalla ja ajattelee että se on riittävän kaukana jotta mahdolliset nolaamiset ei kantaudu kotikylälle asti. Josko oppisi edes sen verran tanssimaan että uskaltautuisi uudelleen paikallisiin tansseihin, -tälläiset ajatukset päässään ja kuin salamaniskusta hän toimii. Ilmoittautuminen puhelimessa sekä varausmaksu pankkiin ja eikös se Holjanteri kuukauden päästä istukin törtevänä junassa, mukana prässätyt pyhäpukimet sekä tanssikengät kapsäkissä. Holjanteri oli varannut Sorsanpesästä huoneen koska se oli lähempänä kurssipaikkaa.

Kauhajoen Kasinolla olisi ollut perjantaina aikuisten tanssit mutta mies ei lainkaan tiennyt lakeuksien menomestojen suosiosta joten hän pelasi varman päälle ja päätti tehdä vähän kuin käki, -laskea munansa vieraisiin pesään, -siis Sorsanpesään. Holjanteri oli työkavereiden kanssa kerran jo vuosia sitten yöpynyt kyseisessä hotellissa josta mieleenpainuvimpana muistoksi oli jäänyt paikallinen orkesteri. Silloin Sorsanpesässä yhtyeenä oli jokin paikallisista kuuluisuuksista, kosketinsoittaja oli varmaankin käynyt vain kirjekoulun, eikä rumpalinkaan opinahjo tainnut olla parempi. Silloin oli ollut naistentanssi-ilta ja vonkaajia oli jos minkänäköistä, taitoipa Holjanteri itsekin kuulua siihen limanuljaskaporukkaan. Holjanterin matkatessa yksikseen niin Parkanon asemalta junaan astuu humalainen nuorimies joka istuu vieruspenkkiin ja alkaa tivaamaan mistäpäin sitä ollaan ja minnepäin sitä mennään. Ollaanko sitä etelä-pohjalaisia? Kysyy vielä että mitä mieltä on Holjanteri ex-presidentti Kyösti Kalliosta ja vaatii sanomaan oliko viikset hienot vai huonot?

Holjanteri arvaa että mies haastaa riitaa ja vastaisi hän niin tai näin suukopuhan siitä syntyy. Hojanteri käyttää käänteistä psykologiaa ja katsoo viehkosti alta kulmain miestä ja tekee vain vastakysymyksiä, -mitä mieltä herra itse on? Holjanteri on oppinut elämänsä aikana että humalaisten suhteen pitäisi olla mahdollisimman neutraali, jos sanoo vastaan tai jos kovasti antautuu keskusteluun niin lopputuloksena voi olla riita tai liiallinen tuttavuus. Onneksi oli tullut joskus selattua erilaisia käytösoppaita että osaa maailmalla käyttäytyä. Tässä puhe-etikettiasiassakin Holjanteri on omasta mielestään täydellinen, osaa puhua oikeassa ympäristössä oikeista asioista. Ihailevat katseet ja syvä kunnioitus kohtaa aina puhujan kun jossain yleisellä paikalla mies avaa sanaisen arkkunsa.


Joskus hän jopa nousee kauppakeskuksen aulan korokkeelle ja alkaa puhua joistakin vanhoista asioista, tuntematta yhtään kuulijoistaan. Puhelee puksmenteista, piranoista ja tappureista, ohikulkevien kiireisten ihmisten luodessa kunnioittavia katseitaan häntä kohti. Ainakin hän päättelee ne kunnioittaviksi koska ihmisten suutkin auki loksahtavat, -tälläisessä uskossa onkin hyvä elää. Holjanteri on myös huomannut kuinka hänen arvovaltaansa julkisissa liikennevälineissäkin kovastikin kunnioitetaan. Useimmiten hänen annetaan istua ihan rauhassa omalla penkkirivillään vaikka hän kaikille sisääntulijoille nyökkäilee ja hymyileekin ystävällisesti vieläpä silmiin katsoen jokaista tulijaa.

No nyt junan saapuessa jo Seinäjoen asemalle niin Holjanteri pääsee pois kyydistä ilman isompia selkkauksia. Samaa matkaa Holjanterin kanssa poistuu myös pariskunta, jonka kinastelua hän joutui sivusta väkisinkin seuraamaan. Pariskunta on ilmeisesti tulossa samalle kurssille Holjanterin kanssa sillä kaikki jutut liittyvät jollakin tavoin tanssiin. Keskustelu heillä kävi kiihkeästi joistakin tanssi-illan tapahtumista. Erityisesti pariskuntaa tuntui askarruttavan ja rassaavan tanssien alussa järjestettävien tanssikurssien oppilaat. Nämä useasti jäävät tilan tukkeeksi ja harjoittelemaan myös vielä varsinaisiin tansseihinkin, menisivät mieluimmin tämäntyyppisille oikeille tanssikursseille he kailottavat kovaan ääneen.


Puheenaiheena oli myös jokin uusi hakukäytäntö joka on otettu jossain Neilikkapalatsin tanssipaikalla. Siellä kuuleman mukaan on hakurivi korvattu jonotuskarsinoilla jotta kaikki pääsisivät tasapuolisesti tanssimaan. Yhtämieltä he eivät olleet läheskään kaikista asioista vaan kinastelivat kovasti keskenään. Usein toinen valotti näkökantaansa esimerkin avulla, johon toinen taas takertui ja etsi esimerkistä jonkin puutteen ja alkoi siitä jänkkämään. Joka kommentin välissä he kuitenkin aina totesivat että eihän se meille oikeastaan kuulu kun käymme tansseissa vain harvoin ja silloinkin tanssimme vain keskenämme. Risto kuulee sivusta sellaisenkin asian että Mansikka-aholle on rakennettu talven aikana koko rakennusta kiertävä ulkoterassi-kavioura. Tullaankohan näkemään seeprojen ja hevosten ristisiitoksia myöhempinä kesinä, -ihmetteleepi hän hiljaa mielessään.

Kaviouralle kuulemma on ihan omat liikennesäännöt ja valotaulut, siitä oli juttua joskus aiemmin ura&polku lehdessäkin. Lepoaika, kävelyaika, juoksuaika, ravi, töltti ja laukka -tekstit tullaan ainakin näkemään sähköisesti ohjattavalla valotaululla. Holjanteri enteilee jo tulevia kärhämiä kun jotkut oppineet kouluratsastajat tulevat kuitenkin ja valloittavat koko areenan, noviisien jäädessä vain häntäjouhilla soittelemaan.

Seinäjoen asemalla seisoessaan hän katsoo ja tuumailee millä jatkaisi, josko ajaisi herroiksi ja ottaisi pirssin Sorsanpesään sanoo hän puoliääneen. Kuitenkin hän ensin vilkaisee lompakkoonsa josta käteinen oli jo huvennut joten täydennöksellehän sitä on mentävä. Onneksi löytyi pankkiautomaatti lähettyviltä. Automaatin luona mies tai nainen (-ei saanut selvää kumpi), kaupitteli paikallista Horoskooppia. Holjanteri totesi että eipäs spekulantti spekuloida, ei horoja skoopilla tutkita. Oli kuitenkin hyvä että oli rahat jo otettuna, sillä juoksuksi oli pantava kun henkilö ei ymmärtänyt hämäläistä huumoria laisinkaan. Kaverit oli kylläkin kertoneet hänelle ennen lähtöä minkälainen on Pohojalaanen miahuuskoe: Mennähän Ilimajoen Kantakrouvihin, otetahan olut, nojatahan baaritiskihin ja huuretahan notta: Pesäpallo on homojen peli!" . Tuota tuskin tulee mieleenkään kokeilla, ajattelee mies juostessaan ja pääsee onneksi karkuun.

Kerran Holjanteri reissasi reppu ja teltta selässä kohti Oulua ja poikkesi Kalliojärven leirintäalueelle. Leiriytymisen jälkeen hän kyseli että missäpä täin täällä on menomestoja? -No eipä ollut kovin kaukana tanssipaikka loppujen lopuksi kun asia hänelle valkeni sillä täällä Kalliojärvellä olikin lyhyt matka leirintäalueelta tanssilavalle, olivat nimittäin samassa pihapiirissä. Tanssipaikan ovella järjestysmies tarkisti kaikkien nuorempien tulijoiden kädessä olevan lappusen ja miestä ihmetytti mikä tuo tuollainen pääsylipun lisäksi esitettävä paperi oikein on. Holjanterilla ei ollut mitään paperia eikä häneltä sellaista kysyttykään, ehkä tunnistivat tarpeeksi vanhaksi tai sen että oli muualta tullut. Parit pelit tanssittuaan ei kuitenkaan malttanut olla ottamatta selvää ja kysyy eräältä Jussi-paitaiselta nuorelta mieheltä lapun sisältöä.

Kaveri puhui nopeasti ja kuin epäillen utelijan tarkoitusperiä, mainitsi vain jostakin poistumisluvasta, mitä lie loppujen lopuksi tarkoittanut. Olin jo hetken epäillyt että kyseessä oli siipanhakulomake. Täällä seudulla liikkuessa on ihan omat liikennesäännöt muistaa mies nytkin karkuun juostessaan. Tuo taannoinen tanssilavareissu ei herätä hilpeitä muistoja näin vuosien jälkeenkään ja aina olisi syytä pitää mielessä että maassa maan tavalla, -tai tässä tapauksessa pohjanmaan tavoilla. Jokin ihme yrittäjägeeni on myös näillä lakeuksien ihmisillä, on jos jonkinnäköistä pien- ja suuryritystoimintaa.


Mistähän tulisi etelään kaikki talot ja ikkunapokat, ellei pohjanmaan ihmiset niitä värkkäisi? Holjanteri istuu taksiin ja karauttaa Sorsanpesään kuin isompikin herra, astuu tiskin viereen ja kirjautuu sisälle. Hotellivirkailija antaa henkilötietolomakkeen mutta myös kaavakeen joka pitää täyttää tällä kuulemma testataan majoittujien luonnetta. Kaavakkeen päällä lukee Kevättesti, ja Holjanteri täyttää sen huolella ja ojentaa takaisin virkailijalle ja saa huoneen avaimet. Samaan aikaan saapuu myöskin naispuolisia hotellivieraita ja hotellilla on kyselykaavakkeen sijasta antaa heille avaimien yhteydessä iltaläksyksi lehdykäinen jossa on vastauksia iskurepliikkeihin, niitähän aina yksinmatkaavalle naispuoliselle satelee. Hämäläiselle on outoja nämä tavat ja rituaalit, outoa on myös puheenparsi ja huumori aivan erilaista mitä hän itse viljelee. Junassa Holjanteri selasi vieruskaverilta jäänyttä Ilkka-sanomalehteä ja siinä ollutta artikkelia jossa käsiteltiin pohojalaista huumoria.


Lienee parasta että pidän omat sutkautukseni mahassani jotta kunnialla täältä pois selviän, miettii mies ja astuu hissiin.Mies siis luuli astuvansa hissiin mutta se olikin iso siivousvälinevarasto ja ovipumppu kiskaisi oven perässään kiinni. Siivousvälinevarastossa oli hämärää ja hän luuli seinillä roikkuvia siivousmoppeja takkutukkaisiksi blondeiksi ja alkoi heiltä kysellä poispääsyä omaan huoneeseensa. Havaitessaan erheensä hän nolostui ja oli lähtemässä kiireesti ovea kohti mutta kaatuikin isolla ryminällä latialla olevaan pesusoikkoon. Kaatuessaan hän otti tukea sivousmoppitelineestä joka rysähti kaikessa komeudessaan hänen päälleen. Tuo valtaisa ryminä hälytti hotellin henkilökunnan ja ovi avattiinkin hotellinjohtajan toimesta.


Matkalla huoneeseensa Holjanteri mietti että olikohan tuo moppi sellainen jonka hankinnasta on päätetty hallituksen kokouksessa. Oli siinä avaajilla näky edessään: Holjanteri siivousmoppikasan seassa ja puolitäysi pesusoikko kumollaan lattialla. -Jaahas sitä on tultu hämeestä lakeuksille sanoo, Holjanterilta äsken henkilötiedot ylös kirjannut hotellivirkailija ja nauraa röhönauruaan. Selvisihän ongelma lopulta ja mies pääsi ystävällisen opastuksen jälkeen huoneeseensa. Holjanteri ei ollutkaan majoittunut hotelleihin pitkään aikaan ja oli yllättynyt että hänelle oli lastattu alkoholia ja virvokkeita kokonainen kylmäkaapillinen.


Ilmeisesti täälläpäin arvostetaan kauempaa tulevia niin paljon että tarjoillaan kaikkea yltäkylläisesti. Kovasti olivat myös nähneet vaivaa ja pyytäneet oikein TV-miehiä lähettämään tervetuloa -tekstillä varustettua ohjelmaa kanavalta nolla. Nähdäänköhän tuo sama kotipuolessakin, pitäneekin soittaa kaikille että katsokaa mun nimi on telkkarissa ja mulla ilmaista viinaa kaappi täysi -päättääpi hän. Muuten huoneen TV tuntuu olevan jotenkin viallinen kun kanavilta 15,16 ja 17 tulee vain hetki ohjelmaa ja sitten se jumiutuu. -holjaa. Vielä on kaksi karkkia sängyllä ja jokin palautelomake joka pyydetään täyttämään lähtiessä ja jättämään huoneeseen. Josko tuossa arvostelisin siivousta kovinkin paljon niin eipä kai huoneeseen ekana tuleva siivoja sitä eteenpäin veisi, mahtaa olla huonommissa paikoissa siivoojien roskikset täynnänsä revittyjä negatiivista palautetta sisältäviä lappusia. -miehen ajatus jatkaa näin kulkuaan. Vanerinen kapsäkki auki ja vaatteet vaan kaappiin oikenemaan, -tämmöinen on seuraava homma.


Turhaan Holjanteri oli ottanut omat henkarit ja pyyhkeet mukaan kun ei tiennyt että hotellissa ne kuuluvat huoneen hintaan. Ikävästi vain täällä henkarit oli jotenkin kiinteästi laitettu ja niihin oli vaikea pujoittaa vaatteitaan. Nyt hän muistaakin että näin se taisi olla viimeksikin kun jossain hotellissa mies yöpyi, siellä kävi niin että hän otti henkarit epähuomiossa mukaansa poislähtiessään ja kotona ihmetteli miten niitä voi käyttää kun ripustuskoukun tilalla oli vain pyöreä pallukka. Ei huone eikä hotellikaan oikein sorsanpesältä näytä kun tarkemmin ajattelee. Ei hän ole sellaista oikeasti nähnyt mutta eiköhän se jonkunnäköinen kaislakyhäelmä ole ja muniakin ehkä enemmän kuin tässä huoneessa. Voisihan se olla eksoottinen matkailuvaltti kun joku tekisi kelluvia kaislahuoneita, puussa olevia vuokrattavia huoneita jossain päin maailmaa on olemassakin. Hotelli käenpesä olisi nimenä aika eksoottinen myöskin, antaisi mielleyhtymän siellä sun täällä olevista luvattomasti käyttöön otetuista tyhjistä huoneista.


Voisihan noita hotellien avaimia kai alkaa monistamaan ja tälläinen kopioja hunsvotti-humanteri sitten tulisi ja yösyönnä menisi sattumalta aukisaamaansa huoneeseen toivoen ettei siivooja vaan tulisi kovin aikaisin aamulla ja yllättäisi loiseläjää vuoteesta. Mitähän tässä vielä tekisi ennen kuin maata panisi, ilta on vielä nuori. Keskustanko iltaelämää ja yökerhojen humua kokemaan vai pitäisikö käydä vain hotellin saunassa ja sitten olisi virkeämpi aamusella? Holjanteri pohtii ja tuumailee eikä osaa oikein mihinkään ryhtyä ellei kukaan neuvo tai käske niinkuin kotona on asianlaita. Pihalle käveltyään hän tunnistaa paikalliset kuuluisuudet, eli Nurmon tanssikeisari Kotto Selpiäisen ja tanssinopettaja Sake Keltiäisen. Keskenään he puhelevat ja ovat menossa suunnittelemaan seuraavan päivän ohjelmaa Mansikka-aholle. Holjanteri uskaltautuu kysymään josko hänkin pääsisi mukaan. Kun selviää että hän on yksi huomisen tanssikurssin oppilaista eivät he kehtaa kieltäytyäkään.


Mansikka-aho on todella eksoottinen sekä lumoava tanssiympäristö. Aarniometsään on rakennettu täyskelorakennus, suurempi ja mahtavampi kuin Levin kylpylä. Täytetyt liito-oravat ja valkoselkätikat on ripustettu vitriineihin ja kuulemma tilauksessa on Kiinasta kaksi täytettyä pandaakin. Rakennuksen rakennuslupa heltisi Selpiäiselle tähän aarniometsä-kansallispuistoon vain sillä klausuulilla että rakennuksessa tuodaan esille uhanalaisten eläinten repertuaaria, ja näin myös tapahtuu. Myös upokaskuoriaisia on tuotettu Espoon Saunalahdesta ja niitä on merivesialtaassa aulan ja narikan välisessä seinässä. Selpiäinen ja Keltiäinen tarkistavat äänentoistotekniikkaa ja roudaavat pari vahvistinta autosta takahuoneeseen. Takahuoneessa on vahvat kalterit ikkunoissa ja hälytyslaitteet joka ovessa.


Paikalliset pojankoltiaiset ovat joskus talvisaikaan tulleet sisätiloihin pelaamaan pallopelejä ja siksi lukituksia on varmennettu. Selpiäinen on paikkakunnalla kuuluisa porho joka omistaa myös huoltoaseman ja pubin. Nurmon paroniksi häntä jotkut nimittelevät vaikka asuukin nykyisin Seinäjoella. Pitkäkosken Reka on hänen kavereitaan ja moni muu tangomarkkinoiltakin tuttu persoona. Keltiäinen on yhtä kuuluisa tanssinopettaja Kalajoelta. Itse tanssikurssi on paikallisen tanssiseuran organisoima ja myös maankuulu. Etelää myöten tulee tänne linja-autolasteittain oppilaita ja illalla on yleensä mahtavat pippalot. Paikat on kunnossa ja porukka on lähdössä takaisin Sorsanpesään.


Holjanteri ehti tehdä kierroksen myös tanssilavan takamaastossa, josta avautuikin mahtavat maisemat. Nurmovaaran laelta on esteetön näköala yli Nurmojärven, kirkkalla säällä miltei aina Vaasaan asti. Talvisin yhdestä rinteestä on tullutkin lumilautailijoiden suosikkirinne. Takapenkillä Holjanteri kuuntelee hoomoilasena miten etupenkkiläiset keskustelevat baunsseista ja trioleista, niinkuin ne olisivat jotain jo kansakoulussa opittuja itsestäänselvyyksiä. Holjanterille ne ovat kuitenkin täyttä hebreaa.


Seuraavana päivänä bussi koukkaa hakemaan kurssilaisia Sorsanpesän pihasta. Bussissa istuu Holjanterin yllätykseksi myös vanha kaverinsa Tamlanterin Risto vaimoineen. Espoosta ovat tulleet Sarin -siis Riston vaimon sukulaisiin kyläilemään ja tanssikursseilemaan. Nuoruudessaan Holjanteri oli Riston kanssa kuin paita ja peppu. Risto on kotoisin Loimaalta mutta asui kesät Holjanterin naapurissa ja auttoi sukulaisiaan maatilan töissä. Risto on vanhentunut kovasti, päälakikin jo paistaa paljaana ja kasvojen iho roikkuu, pää on miehellä kuin strutsinmunan ja boxerin risteymä. Mies on myös laihtunutkin sitten viime näkemän. Edellisestä tapaamisesta on jo aikaa, taisi olla eräs joulu jolloin Holjanteri oli heillä Espoossa joulupukkina. Vai oliko se lintubongausreissu Hangon rannikolla sen jälkeen? -eipä tahdo enää muistaa miten mikin tapahtuma meni, aika rientää. Holjanteri meneekin istumaan Riston taakse ja juttelee siitä penkkien välisestä aukosta niin että Risto joutuu olemaan pää pahassa kenossa.



Kerrotaan vanhoja tanssijuttuja ja muistellaan menneitä. Ei sitä nuorena tiennyt mitä elämä tullessaan tuo ja mihin maailman myskyt kuljettaa. Ristohan meni aikoinaan Tampereelle opiskelemaan ja tiet erkanivat. Holjanteri sensijaan jämähti synnyinsijoilleen ja ei ole eläissään käynyt kuin pari kertaa ulkomailla. Risto kertoo Latosaaren tanssireissustaan, nupustelunutuista ja kaikista ihmeellisistä reemuiluista joita tanssipaikalla nykyisin näkee. Aimonnellaan vaatteiden kanssa, äkseerataan ruuhkassa kädenalitanssijoille ja valitellaan soiton voimakkuudesta sekä lattian liukkaudesta tai luistamattomuudesta. Ei aikoinaan Leimukalliolla käydessä mitään erityisiä tanssikenkiä pussukoissa mukana kuljetettu, miesmäiset miehet ainakaan. Olisihan sitä joutunut ihan naurunalaiseksi.



Joskus jos sai likan käsipuoleensa niin hänen olkalaukkuaan kannettiin sitten ihan kuin valloituksen merkkinä. Sit oltiin kans rehvakkaita jos joku oli purrut kaulan verille, -että näin meillä silloin, sanoo vielä Risto ässää sihauttaen. Riston ja Holjanterin suosikkiyhtyeet ovat aivan erilaiset. Holjanteri tykkää Touvareista ja Nostomiehistä, ihan samoin kuin Sarikin. Risto on jämähtänyt Baccara, Sabrina ja BeeGees -musiikin koukkuun. Holjanterin kysyessä Ristolta miten hän vietti vappunsa, mies menee aivan kuin toisiin maailmoihin ja alkaa kertoa pitkää tarinaa Ruittaanharjun reissustaan. Hänellä on outo tapa innostuttuaan sulkea ympäristö pois ja alkaa suoltaa kertomusta kuin päiväkirjaansa lukisi, vähät välittäen siitä kuunteleeko kukaan vai ei. Vapputanssit olivat aivan kuin Rion karnevaalit.


Ihmiset olivat pukeutuneet naamareihin ja värikkäisiin karnevaaliasusteihin. Sähköt olivat myös jossain vaiheessa katkenneet ja ihmiset riehaantuneet oikein toden teolla. Jostakin varastosta oli löytynyt tuikkukynttilälyhtyjä ja tanssijat kannattelivat niitä käsimutkassaan samalla kun tanssivat haitarimusiikin säestyksellä. Risto kertoo laveasti ja pieniäkin yksityiskohtia painottaen kaikesta mitä vappuiltana koki. Suuri ihmetys oli Ristolle ollut että von Trickstenin säätiö on perustanut vakuutusrahaston josta myytiin tanssipaikalla tanssivakuutuksia. Vakuutuslappu toimi samalla arpajaislipukkeena ja 40% vakuutuksen tuotosta palautettiin takaisin kolmelle onnekkaalle.


Vakuutus oli voimassa vain kyseisen illan ja arpajaiset aina illan päätteksi. von Tricksten on saanut lisättyä vakuutuksen myyntiä huomattavasti sillä että hän kaikenaikaa luennoi tanssimisen vaarallisuudesta. Lisäksi von Tricksten on palkannut näyttelijöitä, jotka kulkevat käsi- tai jalka kipsissä yleisön joukossa. Nämä näyttelijät kertovat kauhujuttuja mitä kaikkea kauheaa voi tansseissa tapahtua. Tuo tietenkin lisää vakuutuksen suosiota. Ristolla ja Sarilla oli ollut nuorimmainen mukana tällä kyseisellä tanssireissulla. Heidi oli ollut aluksi innostunut mutta väsynyt melko nopeasti. Loppuilta olikin mennyt Heidin kanssa kahvilassa istuen ja tanssijoiden ajatusmaailmaa arvioiden. Risto kertoo myös kuinka tuolloin hänen ajatuksensa karkasi jo eteenpäin monen vuoden päähän, ja hän mietti minkälainen on maailma silloin kun lapsensa on aikuisia kaikki. Onko enää tälläisiä lavojakaan ja minkähänlaisia tansseja silloin tanssitaan. Tuleekohan myös hän itse rollaattoreineen katsomaan muiden tanssimista ja arvostelemaan helikoptereiden häkkyröintiä? -eipä kai.



Kotimatkalla Risto oli kertoillut Sarille kaikesta mitä hän oli sivusta seuraten oli havainnoinut. Sarikaan ei varmaan silloinkaan ollut lainkaan kuunnellut, ei häntäkään kiinnosta Riston jaaritukset. Bussin kääntäessä jo Mansikka-aholle Risto havahtuu, säpsähtää kuin koomasta heräten ja mies kääntyy menosuuntaan. Holjanteri ei myöskään kuunnellut kaikkea Riston höpötystä vaan seuraili myös maisemia. Holjanteri on kuullut että tänne Mansikka-aholle tulee Suomen ensimmäinen lavatanssimuseo ja kaikenlaisia tavaralahjoituksia otetaan jo vastaan. Asikkalainen evp. majuri on lahjoittanut yli viisituhatta kilometriä tanssitut ensimmäiset tanssikenkänsä.


Ristiinasta lahjoitti eräs rouva tanssihameensa jossa on yli kuusi kertaa enemmän mustalaissamettia kuin aidossa oikeassa romanihameessa konsanaan. Pinssi nro 1 on kehystettynä ja naruhousut kymenlaaksosta sekä Yukkapalmu Oulusta. Myös koivuhalko on lahjoitettu sekä saunan löylykauha, -mitenhän nekin liittyvät lavatanssiin, -kuka tietää? Jotain monimerkityksellisiä uusiakin esineitä löytyy. mm. mopo jonka päälle on levitetty kravatti ja partiopojan vaatekerta. Vitriinissä on ketunhäntä, talvisaapas, peruna, pusero jossa on yksi kaula-aukko mutta neljät hihat, etikkaan säilötty synkooppi, äänenvaimennusmyssy ja karvapohjaiset tanssikengät.



Museoon johtavaan käytävään on paikallinen taiteilija -Temppunen veistänyt puusta hienoja hevosaiheisia patsaita ja ne ovat etujalat ylhäällä, kuin kunniakujana tulevan museon sisäänkäynnin edessä. Sisältä tulee sitten myöhemmin myös löytymään erilaisia kasveja aina Puna-Ailakista Kesäheinään ja Suvikärsämöön asti. Myös Kelloista tehty hameenhelma ja kaikkea muuta holjaa rompoolia. Selpiäinen itse toivottaa kurssilaiset tervetulleksi matalaan majaansa. Hän pitää myös pienen tervetuliaspuheen, kertoillen tanssipaikan historiaa. Hän mainitsee myös ainutlaatuisesta aarniometsäympäristöstä ja kertoo talon roolista uhanalaisten eläinten julkituonnissa. Narikasta saakin lainata ilmakivääreitä mikäli tauolla aikoo tallustella metsämaisemissa. Selpiäisellä on haaveena saada vitriiniinsä muutama valkoselkätikka ja myös lisää liito-oravia.