19.4.2013

Piilomainontaa tupakan tiimoilta.

Niin.

Tupakan mainostaminen on rangaistavaa, jopa kaupat joutuvat pitämänn tupakkatuotteet piilossa.
Jonkin verran olen tullut kuitenkin nähneeksi tupakka-askeja ja oppinut niiden nimiä sekä hintojakin. Opettajina ovat kassajonossa minua edellä olleet tupakan ostajat.

Kauhistuttavaa olisi esim. tässä blogissa puhua Kentin herttuattaresta tai sanoa miten Camel bootsit ovat jämäkät. Siksi en sitä nimeä voikaan kirjoittaa, kuten en myöskään North State tai Marlboro nimiä.

Lidlissä on näemmä ihan omat merkkinsä ja askissa vain 19 kpl. Yksi on otettu pois ja siitä ei ole kerrottu kellekään.

Jos kertoisin miten Jymy asia on pelata Venttiä ja ihailla suomalaista Kiltaa, olisi se törkeää piilomainontaa myös. Kovasti nyt maratontragedian yhteydessä mainostetaan Bostonia, ihme ettei siihen puututa?

 Lapsuuteni Latovainiossa Klubi oli vanhempien miesten suosikki keskiluokka poltteli punaista norttia. Jotkut halusivat kunnon myrkkyä ja vetelivät naama vihreänä vihreää norttia. Heidät tunnisti tupakanpurujen töpehtimisistä. Holkki ei kuulunut askin hintaan.

Sitten oli ase Colt. Ja oli myös moottorisaha Partner. Meil oli kova sana, kovassa askissa alkuaikoina. Suurin osa pikkupojista aloitti työmiehellä, saimaalla tai klubilla. Se yleensä varastettiin isän askista.




1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Perin hauskasti kerrottu totuus ja näinhän se piilomainonta toimii, hittolainen sentään!

Viljasen Esko haastattelee Pelliniemen Juhoa

  Simolasta Kalsun kankaalle ja alkuasukkaita haastattelemaan. Simolan Oskari Papalla oli kaivossaan varastoituna erinomaista sahtia ...