Tuli sitten luettua tuokin kirja. Matkakuvauksena aika laimea, koska kuvia ei ollut ja kokemuksia ei voi kunnolla kuvata. Blogissa reaaliaikaisena tietysti hienompi. Varmasti ja etenkin se loppumatka oli maalauksellinen ja kaunis. Itse en ole pyöräillyt päivässä kuin noin 80 km ja Soinivaara meni yli sata, liki kuukauden ajan, ja joka päivä. Kova jeppe vaikka tukka on ohut.
Itsensä ylittämistä ja varmaan motivoivaa bloggailla kun seuraajia ja kommentoijia oli paljon. Yksi paha kaatuminen, mutta ei yhtään vatsatautia, toisin kuin Vietnamin pyöräilijällä.
Raimo O Kojon kirja on kirjastossa, mutten löytänyt sitä ja en viitsinyt virkailijoita häiritä. Ainakaan vielä.
4 kommenttia:
Voihan se olla niinki että ku kovvaan vastatuuleen polokee niin siinä tukkaki ohenee. :) :)
Jos ei ohene niin hilse ainakin lentää pois.
Toisilla on kova himo tuohon lonkkavolvolla tapahtuvaan etenemiseen ja näistä yksi on entinen työkaverini, joka heitteli työpäivän jälkeen tuollaisia useamman kymmenen kilometrin lenkkejä. Viikonloppuin matkat olivat luonnollisesti reilusti päälle sadan ja ihmettelinkin mikä saa mielen järkkymään tuolla lailla?
Niin,
Itsekin työmatkapyöräilin aikoinaan sula-aikaan 13 km mennen tullen. Maisemia näkee ja sama tavoite kuin joillakin maratonin juoksemisessa. Henkilökohtaisten tavoitteiden saavuttaminen, missä ei tarvita toisten apua tai hyväntahtoisuutta.
Lähetä kommentti