1.1.2014

Lintusaari joka ei olekaan saari

Niin,



Dekkareissa seikkailee Vares. Tämän metsäsaarekkeen nimenä esiintyy Vares ja Varis. Lienee vanhan kansan kielenkäytöstä tullutta muuntumaa. Sikäli harvinaisempi torppapaikka että ei ole ihan tien vieressä, vaan tehty suojaisempaan paikkaan. Aikoinaan töllejä oli vain kaksi ja mm. Jokisen Eetu ajeli moottoripyörällään askareihinsa. Leo tuli perheineen myöhemmin seudulle terveystalolta. -Ensirivin sähkömies. Samoin Rauha ja Tyyne, -vakiovieraita kyläläisten juhlissa kun kaikki ovat melkein kaikille sukuakin. -Muuttivat sittemmin pankille jossa on nytkin rivitaloasunto myynnissä.

Olisikohan tuo metsikkö Tuomolan kantatilan takametsiä kun uusin sukupolvi on sinne rakentanut nyt pytinkinsä?

Tuomola nykyisen 2-tien varressa oli 1800 -luvulla talo jossa oli useampiakin piikoja ja renkejä. Oma mammanikin oli siellä piikomassa. Muistan kun Tuomolan Aukustin äidin hautajaiset oli. Olin silloin kait alle kouluikäinen. Joku sukulaisista tallensi tunnelmia haastattelemalla omaisia senaikaisella ihmeellä eli kelanauhurilla. Missähän lienee sekin tallenne nykyään? Akusti taisi olla lapsista nuorimpia, tosin ikää oli silloin jo liki viisikymmentä. Mikrofoni kun tuli hänen eteensä ja häneltä kysyttiin mitä hänellä olisi muisteltavaa äidistään?

"En mää oikein ossaa mittään täsä ny sannoo" -sanoi August surun murtamalla äänellään ja haastattelija siirtyikin seuraavaan kohteeseen. Tuo siis tapahtui kantatilan päärakennuksessa Osuuskaupan vieressä, mutta nyt ollaan vielä Kuuman kulmilla.

Augustia puhuteltiin useimmin Akuksi tai Akustiksi. Myös Aukustiksi saatettiin sanoa. Jotakin Latovainion väkimääristä kertoo seikka jos katsotaan koulunsa aloittaneita. Kun August aloitti Terävän koulussa vuonna 1924 niin kolmekymmentä muuta mukulaa aloitti samaan aikaan. Kuuman koulussa aloittaneita oli silloin kaksitoista mutta vuotta aiemmin sielläkin aloitti yli kaksikymmentä.

Kuumassa aloitti kolme Simolaa, kaksi Tienhaaraa, kaksi Aaltoa, kaksi Aaltosta ja tuosta Intalankulmalta ikuinen poikamies ja tervaskanto -Viljo.



2 kommenttia:

RaimoS kirjoitti...

Pienenä ihailin Varissaarentien postilaatikkoa joka oli pieni punainen talo. Kun aikanaan tuli tarve omalle postilaatikolle, isä-Teuvo teki vesivanerista samanlaisen. Se on ollut käytössä ilman remontteja yli 25-vuotta ( ei enää kylläkään minun käytössä)"

Murphy kirjoitti...

Unohdin kirjoittaa samasta postilaatikosta vaikka juuri se mielessäni oli. Isosiskoni kuljetti minua polkupyörän tarakalla 50-luvun lopulla.

Juuri se sama laatikko ilahdutti minuakin. Me mentiin siitä ohi ja Kankaantien kautta Vehmaantielle ja ei siellä juuri muita nähtävyyksiä ollutkaan.

Nyt voi tulla kun netistä selvisi että vuoden lopussa on tehty viralliset valtaukset Kedonojan kulman esiintymisistä. Siellä oli maastokartat ja kaikki. Tosin eihän se Kittilän kaivoskaan kai kannattanut, joten tiedä sitä menneekö maisema tärviölle laisinkaan.

Viljasen Esko haastattelee Pelliniemen Juhoa

  Simolasta Kalsun kankaalle ja alkuasukkaita haastattelemaan. Simolan Oskari Papalla oli kaivossaan varastoituna erinomaista sahtia ...