Taas patsas

.
Raaseporin kaupunki on myös pystyttänyt patsaan.
Pitäähän jokaisessa itseään kunnioittavassa kaupungissa patsas olla.
Täällä se on nimeltään, "Pussaavat koululaiset".

Olisivat menneet edes johonkin katokseen pois sateen armoilta, rassukat.
Varmaan kurja olla mallinakin, kauankohan tuon veistäminen oikein kesti?

Minnan auto

.

Minnalla on hieno auto. Vaikka ajetaan pikkutietä, meno on tasaista ja jouhevaa. Ei Rolfin mersun kyytikään niin huono ollut, mutta tämä on luksusta. Kahdeksanpistestereot ja superautomaattinen ilmastointi. Siinä on kuulemma otsonisuotimet ja ilmankostuttimetkin. Heliumpehmusteiset ilmatyynyt penkkien jousituksen lisäksi, hienoa.

Kerrassaan upeaa istua tälläisessa kyydissä. Tamlanterien vanha Mazda oli toista, se kitisi ja nitisi. Toisaalta moottorin äänestä kuuli milloin pitää vaihtaa suuremmalle. Näissä autoissa pitää tuijottaa kierroslukumittaria. On tämä hieno auto on. Muut vastaantulevat autot näyttävät täältä Lexuksen lasin läpi katsottuina ihan romuilta.

Kiinni elämän kahleessa

.


Sarin muistoihin palautuu etiäinen näkemästään kuorma-autosta. Se jotenkin tuo hänen mieleensä omat ajatuksensa omasta elämän kuormastaan. Sari on kyyninen pessimisti. Minna on toista maata, aina iloinen ja peruspositiivinen. Luo ympärilleen valoa, iloa ja elinvoimaa.

Risto oli Sariakin pahempi, varsinainen jurrikka. Aina naama nurinpäin. Jos hän vaikka olisi voittanut loton pääpotin joskus, niin olisi harmitellut kun ei sattunut voittamaan sellaisena viikkona, jolloin potti oli historian suurin.

Nyt Risto on kadoksissa ja Sarilta on yksi pallo irronnut jalasta, varsinainen riippakivi se mies olikin. Mitään ei voinut koskaan sopia kenenkään kanssa, kun ei tiennyt millä päällä taas Risto sattuu menopäivänä olemaan.

Risto oli Sarin elämän riippakivi.

Sokkotreffit

Riston aikoinaan kadottua ja Sarin oltua jo kotvan yksinhuoltajana, hänelle iski outo uuslevottomuuden puuska. Senssipalstoilta hän löysikin Olavi nimimerkkisen mieshenkilön.

Kirjeenvaihto, mailailu ja tekstiviestittely oli tiuhaa. Sari käytti nimimerkkiä Elina. Sarin mielestä he tuntuivat olevan kuin luodut toisilleen. Sari kertoi yksityiskohtaisesti elämästään ja ajatuksistaan. Elämänarvot tuntuivat olevan kovinkin samanlaisia, ja Sari vuodatti sisintään terapeuttisen vuolaasti. Heidistä ja Kotvasta ei Sari kuitenkaan tohtinut kertoa mitään.

Jo kahden vuoden päästä he tekivät rohkean askeleen, ja sopivat tapaamisen Tulipunakukan tanssilavalle. Sari ei kuitenkaan saanut lapsenhoitajaa ja hän otti Heidin mukaansa.

Olavi näki Elinan seisovan ruusu hiuksissaan lavan reunalla ja haki häntä jännittyneenä tanssimaan. Olavi ihastui ikihyvin Elinan silmiin ja he tanssivat huumaantuneina ensitanssiaan.

Olavi vaikutti Sarin mielestä siistiltä, joskin jokin outo tuoksu ja surureunat kysien alla askarruttivat Sarin mieltä. Ensikappaleen tauolla Sari osoitti tytärtään kahviossa ja esitteli hänet Heidiksi, tyttärekseen.

Mutta Elina, etkö sinä olekaan puhdas? huudahti Olavi hämmästyneenä.

Asiat saivat oudon käänteen ja tanssi jatkui painostavan kireässä tunnelmassa. Soiton tauottua Elina vastasi Olaville:

Olavi, minä olen puhdas, mutta miten sinä voit puhdasta vaatia?

Olavi nöksähti tuosta todella ja kääntyi selin poislähteäkseen, pyörähti kuitenkin takaisin ja sanoi jo sovintoa hierovalla äänellään.

Aioin sanoa että älä tule haudallenikaan, mutta tule kuitenkin.

Kuva

Nyt Risto on onnellinen, hän on juuri tullut tarkastuksesta ja iloissaan kantaa kädessään toimenpiteestä saamaansa kuvaa. Suu makeata vettä täynnä hän hyräilee mielilauluaan. Ollaan terveyskeskuksessa ja käytävällä vastaan tulee mies jolla on käsi mitellan sisällä ja kipsissä.

Hän päättää jakaa hyvää oloaan ja olla empaattis-sympaattinen ja kysyykin mieheltä, ystävällistä äänensävyä hakien: " mikäs sun kädessäsi on?"
Risto kuitenkin oikein säpsähtää, kun toinen vastaa "-kipsi". Tämä outo herra jatkaa kiireesti eteenpäin, käytävältä vielä vihaisesti taakseen katsoen.

Aina ei ole ollut näin hyvin. Ristolla on pari kokemusta ihan sairaalasta asti. Aikoinaan häneltä leikattiin umpisuoli ja hieman myöhemmin hän pääsi puoliväkisin yksityissairaala Ampiaiseen, sappikivileikkaukseen. Ensin kukaan lääkäri ei tahtonut uskoa hänen vaivojaan, mutta kun hän maksoi tarpeeksi niin Ampiaisessa sappi aukaistiin ja tutkittiin leikkauksessa.

Mutta leikkaus taisi olla turha, koska eihän ne perhanan tohelot sieltä mitään löytäneet. Kumpikaan sairaalakokemus ei vahvistanut Riston käsitystä hoitajien ja lääkärien ammattitaidosta. Aamuisin kyseltiin voinnin sijaan, vatsan toimintaa ja mitään yksityiskohtaista hoitospeksiä tai kirjallista hoitosuunnitelmaa hän ei saanut nähdäkseen.

Kaiken huippu oli kun Ampiaisessa, leikkauspäivän jälkeisenä aamuna lääkäri tulee kierrokselleen ja kysyy " -onko vatsa toiminut?". Silloin Risto ärähti, kohottautui oikein istualleen ja sanoi: " Onko vatsa toiminut, höh, mistä minä sen tietäisin? Ei vatsa ole mikään kone joka toimii tai ei toimi. Ei minulla vatsassa mitään toimimattomuutta ole ollutkaan, sappihan se leikattiin. Vatsassahan on kemiallinen prosessi joka toimii kaiken aikaa, entäs sitten?

Sitten Risto luetteli pitkän selostuksen lehmän vatsan toimintaperiaatteesta, eli kaiken sen joka hänelle oli kansakoulussa eläinopin tunnilla opetettu. Lääkärin ilmeestä näki että hän itsekin tajusi että ehkä kysymys oli epäolennainen ja tohtori jatkoikin kiireesti kierrostaan.

Nyt Riston kädessä on seulontatutkimuskuva.

Uni

.



Ei ollut kai se totta, vaan painajaista laisin
kunpa muistot ne synkät pois pyyhittyä saisin

Ei ollut eilenkään maassa se valkoinen lunta
on joskus elämä horrosta, kuin koiranunta


Valokuvatorstai

Valokuvia

.

Minna selaa albumiaan ja puhuu papattaa, Sari haukottelee jo. Sitten lähdetään ulos raittiiseen ilmaan ja katsomaan miltä pensasperunapelto näyttää. Otetaan Minnan maasturi ja ajetaan suvun perämetsätien läpi raivausaukealle.

Ennen sitä on pitänyt ajaa taajaman läpi, joka on lohkaistu sekin Minnan suvun tiluksista. Siinä on matkalla Raaseporin koulukin ja muutakin asutusta matkan varrella.

Täällä on outo tapa hurreilla merkitä aina kaikki erittäin tarkasti. Jos on koulusta varoittava liikennemerkki, pitää olla lapsien lukumäärä ilmoitettuna samassa pylväässä.
Jos on roska-astia pitää olla sen litratilavuus ilmoitettuna ihan vieressä. Sarin mielestä turhaa tarkkuutta, kuka niitä tietoja tarvitsee?