25.10.2009

Raaseporin pihlaja

Syksyn tulon huomaa lehtien tippumisesta. Mitenköhän tulevaisuudessa kun sähköinen media korvaa perinteiset lehdet?






6.10.2009

Aamun usvainen hetki

Meren ruskaa








Kastetta meren pinnalla. Pilvenlongalta katselee Unto Mononen maailman menoa nykyään. Säveltää meriaiheisia lauluja.




Rasvatyynihän se meri oli kesällä.



Syksyaamunakin kala syö ja usva kiirii veden pinnalle.


30.9.2009

Kylälukkarin toccata

Musiikki polveilee ja sävelet pirskahtelevat iloissaan keskilaivan kattoon, -sanoisi Yleisradion eläkkeellä oleva kultturitoimittaja Eila-Maija Mirolybow, selostaessaan keskisyksyn kansallista kulttuuritapahtumaamme, eli kylälukkarin toccataa.

17.9.2009

Kahdeksastoista elokuuta vuonna 2009

Kuoli Kim Dae-jung. Hän oli kuollessaan 84 -vuotias ja vielä vuoteen 2003 Korean tasavallan presidentti. Hän sai aikoinaan (vuonna 2000) Nobelin rauhanpalkinnon lähestymisestään Pohjois-Korean kanssa.

Unohdin kokonaan tämän merkittävän päivämäärän vaikka juuri samana päivänä tuli tasan sata vuotta oman isäni syntymästä.

Sata vuotta, onhan se tasaluku totta tosiaan, kymmenen potenssiin kaksi. Kaksisataavuotispäivää en ole itse enää näkemässä.

11.9.2009

Ehtoopohrintaa

Äijä kirjoittaa akuuteista ja ajankohtaisista aiheista ja sai minutkin pohtimaan kun luin selvitystä joka on todella totta joka työpaikalla..

Vanhempia ihmisiä siirretään eläkeputkeen tasaista vauhtia mutta sairaseläkkeelle heitä siirtyy vielä paljon enemmän ja lisäksi kaiken aikaa kiihtyvää vauhtia. Mikä nykyajan työelämässä oikein mättää?

Nimittäin masennuksen takia työttömyyseläkkeelle siirrettyjen määrä on kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa, ja nyt puhutaan jo kansansairaudesta. (Näitä lukuja tarjoili 4.9.2009 Aamulehti.)Masennuksen takia eläkkeelle siirtyneiden keski-ikä on 49 -vuotta. Hälyttävän alahainen luku.

Ei Latovainiossa aikoinaan tuon ikäiset ihmiset olleet masentuneita vaikka oli köyhiä kirvesmiehiä ja siivoojia, he olivat ainakin ulospäin ihan leppoisia. Mikä nyt on työelämään tullut?

Ihan virallisen tutkimuksen mukaan kuulemma nyt suurimmassa vaaravyöhykkeessä ovat nimenomaan alle 50-vuotiaat koulutetut naiset, jotka työskentelevät ihmissuhde- ja asiantuntija-ammateissa. Miesten tilanne on aikalailla samanlainen. Eli toisten murheet ja empatia heitä kohtaan masentaa auttajansakin?

On myös kolikon kääntöpuoli tai toinen totuus: Jotkut asiantuntijat ovat vahvasti sitä mieltä että joissakin instansseissa on sovittu ja järjestetty sellainen juttu että työttömyysputken rinnalle on ujutettu vähin äänin "masennusputki", jonka kautta vähän jo väsähtäneitä työntekijöitä tuupataan eläkkeelle?

Isoimmissa työpaikoissa on tätä asiaa tukeva ilmiö havaittavissa siitä että samaa työtä tekevistä toinen masentuu ja toinen saattaa porskuttaa eteenpäin tasaisen varmaa tahtia.

Kuitenkin monissa firmoissa on erilaisia työssäjaksamisprojekteja mutta kuitenkin ja siitäkin huolimatta toiset uupuvat toiset eivät ja kiihtyvä työvauhti sen vaan kuin jatkuu. Ei voi millään välttyä ajatukselta että tietty karsinta on myös hyväksi työelämän uudistumiselle ja se on otettu yhdeksi työkaluksi ja -välineeksi lomautusten ja irtisanomisten jatkoksi.

Työpaikkahan ei kuitenkaan ole tai ei ainakaan saisi olla ihmiselle ainoa elämänmuoto, niin turha toisaalta on koko kuormaa sysätä työnantajien harteille. Toiset ihmiset masentuvat enemmän kotona ja työttömänä ollessaan kuin kiivastahtisessa työssä konsanaan. Useimmiten kuitenkin masennukseen määrätään sairaslomaa ja joutilaisuutta.

Ja vaikkei mitään sairaslomaa määrättäisi tai diagnoosia tehtäisikään niin moni äkillinen irtisanoutuminen tai heittäytyminen vapaaherraksi voi olla osa ja ilmiö tätä samaa taudinkuvaa.

14.8.2009

Narikkapihlaja

Töissä meillä on jääkaappi johon päivän eväät aamulla laitetaan. Ei sieltäkään kukaan varasta, mutta joskus joku unohtaa sinne ruokansa ja sitten se pilaantuu.

Tälläinen konttipihlaja oli kirkkokansalla muinoin.






Siis Rautalammilla.

Viljasen Esko haastattelee Pelliniemen Juhoa

  Simolasta Kalsun kankaalle ja alkuasukkaita haastattelemaan. Simolan Oskari Papalla oli kaivossaan varastoituna erinomaista sahtia ...