4.4.2018

Fuerteventuran tulivuorella

Niin,

Huipulle oli valettu pieni betonipaalu. Sen päälle jos olisi hypännyt olisi ollut huipulla. Mahtaneekohan Fuerteventura saada maataloustukea? Aika paljon pitäsi näitä rinteitä kastella ja maata jostain rahdata jotta tällä saarella kasvaisi muutakin kuin jäkälää ja matalaa kasvillisuutta. Ehdottaisin tuettua riisinviljelystä.







3.4.2018

Fuerteventura, Lobos

Niin, Tulivuorisaari Lobos on kuin suurennos kiviröykkiöstä joka on kerätty ympäri maailman entisistä nuotionpohjista.

Pitihän sinnekin kiivetä vaikka turvaköyttä ei ollutkaan ja vain yksi vesipullo oli matkassa.








23.12.2017

Kauppakeskuksen koristeita ja vähän muutakin.

Niin,

Aasialaiset tuntuvat olevan älypuhelimien lumoissa. Kauppakeskuksessa oli iso julkaisutapahtuma jossa esiteltiin ja myytiin Huaweita jossa on neljä kameraa. Sillä sopivasti korkealta kuvattaessa tulee huvä kuva edestä ja takaa samaan aikaan.

Hintaa oli n. 260 Euroa, en tiedä onko tuota jo suomessa saatavissa.

Koristeellisuus on valttia kännykänkuorissa ja kaikkialla muuallakin. -No kauppakeskuksen poro oli kyllä ihan eri näköinen kuin Petteri Punakuonon olemme nähneet. Olisiko tuo jokin metsäpeura?






22.12.2017

Chinatown ja Oldtownin muuri

Niin,

Chiang Main kaupunkiympäristö ei ole turistivirtojen ehdoilla rakennettu eikä kaupallisuuden pilaama. Lanna aikoina keskusalue oli muurein eristetetty ja iso vallihauta kiersi keskustaa. Suuremmalta osin se on vieläkin aivan kuin ennenkin paikoillaan. Muuriportin edessä olevalla aukiolla näkyi hääpareja joista otettiin valokuvia pulujen lehahdellessa ympärillä.



Pulunkakkaa ja höyheniä oli aivan riittävästi koska paikalliset myivät halukkaille siemenpusseja ja hätistelivät lintuja lentämään ruokkijoiden ympärillä jotta otokset olisivat näyttävämpiä.


Chinatown löytyy myös täältä ja myös massiivinen kiinalaisväestö.




Tämä on kait Pagoda eli tyypillinen kiinalainen ylöspäin kapeneva rakennelma.



21.12.2017

Temppeli vuorella.

Niin,

Doi Suthep vuoren temppeli on yksi suosituimmista nähtävyyksistä. Väkeä olikin kuin Latovainion osuuskauppajuhlissa.




Kukkulalle vei myös portaat mutta oli myös kolme vinohissiä ja aika ahdas tunnelma.



Alhaalta oli vaikea ottaa kuvaa koska oli niin paljon lippusiimoja edessä.


Kaupunkikeskustassa oli myös useita temppeleitä ja myös joitakin ikivanhoja puurakennuksia.


Resortin naapurustossa keskityttiin rakentamaan korkeita toimistorakennuksia. Pari nosturiakin oli nostettu nousevan rakennuksen katolle. Siinä sitten saa purkaa ja kasata niitä kun rakennus alla kohoaa,


20.12.2017

Chiang Mai ja ruoka sekä kotialttarit

Niin,

Chiang Main kansallisruoka on tämä Khao Soi. Se ei poikkea muista Thaimaan nuudeliruuista oikeastaan paljoakaan. Vain osa sen nuudeleista on uppopaistettu ja osa on normaalisti keiton joukossa.



Jokaisen talon ja hotellin edustalla on näitä henkien taloja joita valmistetaan myös teollisesti. Myös ne varustetaan päivittäin ruoka-annoksilla jotta talon henget pysyisivät suosiollisina.



Ja sitten taksikuskimme suositteli meille ruokapaikaksi vanhaa siirtomaa-ajan teehuonetta. Tämä kala-annos olikin maukas ja erityisesti tuo pieni kippo joka sisälsi salaisella teeuutteella ryyditettyä kastiketta. Riisiannos sisälsi kolmea erilaatuista riisilajiketta eikä koko annoskaan ollut missään hinnankiroissa.

http://www.chiangmai.bangkok.com/dining/raming-tea-house-siam-celadon.htm

 Chinatownin keskellä sijaitsi valtaisan ruuhkainen sisätori josta sai melkein mitä vaan. Myös tuoreruokaa.



19.12.2017

Joulukuusi

Niin,

Temppelivuorella kasvoi kaunis puu ja koristelematta paras. 


Araucaria heterophylla eli Norfolk Island pine  kutsutaan myös joulukuuseksi


Kauppakeskuksen koristeet ja muoviset porot taas vaikuttivat kovin keinotekoisilta.








Viljasen Esko haastattelee Pelliniemen Juhoa

  Simolasta Kalsun kankaalle ja alkuasukkaita haastattelemaan. Simolan Oskari Papalla oli kaivossaan varastoituna erinomaista sahtia ...