18.12.2018

Thairuoka

Niin, tällä reissulla tuli oltua kahden eri ruokakulttuurin alueella. Miedoimman kiinalaisen jossa ankka ja erilaiset nyytit kuuluvat asiaan. Thaimaalaisen jossa chilimaustetut curryt ja katkaravut ovat erityisesti mieleeni.



Green Curry


Intialaisessa lammascurry


Kotitekoisia lihatikkuja


Pad Thai paistettu nuudeli


Italialainen Calzone


Curry katkaravuilla




Chinatown toriruoka kanaa


Mikähän tämä oli?


Curry jälleen


 Heinäsirkkoja en syönyt



Pääskysenpesiä olisi ollut kaupassa.

17.12.2018

Chinatown temppeli

Niin, tällä reissulla aiemmista poiketen ei tullut käytyä temppeleissä ollenkaan. Kävelyreitin varrella oli yksi hieno ja kultaisen Buddan omaava ihan katukorttelissa. Sen sijaan hotellin terassilta oli vaikuttava näky pääkadulle ilta-aikaan.
















15.12.2018

Chinatown Hotellit

Niin, ahtaassa kaupungissa tila otetaan ylöspäin.  Hotel Royal Bangkok Chinatown hotellin kämppämme oli 11. kerroksessa. Pari kerrosta ylempänä oli kattobaari ja uima-allas. Aivan melkein vieressä oli viime vuoden hotellimme Old China.

Olennaista kummallekin on että kun taksilla tulee ja lähtee, on taksi pysäytettävä ajoradalle ja liikenne takana ruuhkautuu lastauksen ajaksi.


 Viime vuoden hotelli oli risteyksessä


 Näkymä katolta oli huikea


Kattouima-allas


Sisääntulo



Hotel Royal katunäkymä heti ovesta tultua.





Hotel Royalin aulassa oli joulutunnelma


13.12.2018

Lepohetki

Niin, tauko on otettava silloin kun siihen mahdollisuus on. Toisaalta suurkaupungissa on paljon ihmisiä joille ei ole sijaa majatalossa. Majapaikkamme vieressä päivysti joka päivä arpojenmyyjä.

Mies jolla ei ollut jalkoja ollenkaan, lantion alapuolelta katkaistu ja jos omaan tilanteeseeni vertaa, osattomuus oli osansa. 

Päärautatieaseman vieressä kulkevaa kanavaa koristivat kauniit jalakulkusillat. Mies nukkui kiilattuna siinä. Paljon useampi ihminen oli tehnyt filteistä ja pahveista asuinsijoja korkeuksissa kulkevan Skyrailin alle.  Ilmasto taivasalla asumiseen on parempi kuin Suomessa. 





12.12.2018

Chinatownista Victory monumentille

Niin, Bangkokin keskusrautatieasema on melkomoinen kaarihalli. Alakerrasta lähtee metro. Skyrailillä kävin myös Victory monumentilla ja siinä liki on jännä risteys kun vanha rautatie risteää ajorataa. Pysäkki on vain pusikossa.





Bangkok ja Krabi 2018

Niin,

Chinatown on melkomoisen tiheään rakennettu kaupunginosa ja kadutkin sokkeloiset.

Kuitenkin siellä saa havainnoillisen käsityksen mitä tarkoittaa korjausvelka.







Vähän kuin katekismusta koulussa tankatessa piti lukea selkeä asia ja sitten tuli monimutkainen selitys heti perään.
Kiinteistöjen korjausvelasta puhutaan Suomessakin paljon ja yksinkertaisuudessaan se tarkoittaa että taloyhtiö ei ole tehnyt vuosi- eikä peruskorjauksia vaan asukkaat ovat eläneet ehkä kuin joku köyhä vanha veteraanileski rintamiestaloaan.
Ihan järkevää joidenkin mielestä, jotta voi käyttää ne rahat vaikka ulkomaan matkoilla remuamiseen. Toisten mielestä korjausten tekemättä jättäminen kostautuu kallimpina remontteina myöhemmin, niinkuin auton huolloissakin asian laita lienee.
Jos väärin kärjistää, voisi sanoa että korjausvelka on tekemättömän remontin säästönä pankissa ja omistajalla ei ehkä ole pankkivelkaa laisinkaan.
Jos ei ole korjausvelkaa, niin taloyhtiöllä on useimmiten pankkilainaa jota osakkaat, omistaja, (vuokralaiset) maksavat vuosikymmeniä isompana lainavastikkeenaan. Julkisivu- ja putkiremonttilainat ovat useimmiten sellaisia.
Bangkokissa silmiini sattui konkreettinen ja visuaalinen esimerkki korjausvelasta. Kerrostalo jossa toisessa päässä oli korjausvelkaa ja toisessa pankkilainaa. -Luulisin vaan.
Tässä sama pytinki kuvattuna kadun alusta ja lopusta.

12.10.2018

Saimaan rannalla ruikuttaa.

Niin, Rauha ..Peace ikiaikainen sairaaloiden täyttämä niemennokka on nyt uudelleen kaavoitettu. On Kylpyläkokonaisuus jäähalleineen ja ravintoloineen sekä lasten puuhapuistoineen ja massiivisine lomarakennuksineen. Kaiken keskellä myös vanhoja sairaaloita.

Vuokrattavia ja omaksiostettavia rivitaloja sivuttain niputettuna.




Vielä saneeraamaton mielisairaalaosuus tyhjillään. Kylpylähotellin vieressä.



Rantaa pitkin noin kilometri-kaksi löytyy tämä Tiuruniemen keuhkotautiparantola myös tyhjillään. Viimeksi se on toiminut pakolaiskeskuksena.




Ikkunoita on kivitetty rikki ja tukittu vanereilla. Yksi vaneri on rikottu jotta sinne voi mennä seikkailuretkelle.



Aavemainen tunnelma, etenkin pimeällä.





Mutta sininen saimaa on kaunis ja ihan siinä liki.


Venäläiset kansoittivat näitä enemmänkin silloin kun rupla oli arvossaan.



Rantapolulla on opastauluja joka kertoo entisistä ajoista.



Rauhan rannat ovat täyteen rakennettu mutta ainakin nyt syksyllä asunnot liki tyhjillään -ainakin viikolla.



Rauhan mielisairaalan rakennuksista osa on kunnostettu mutta tässä näkee ulostyönnettyjen parvekkeiden dilemman.




Metsiköstä löytyi tälläinen puutalo joka oli pahuuden vallassa ja läpihomeessa.



Myös uutta rakennuskantaa korjattiin. Tässä oli ilmeisesti jäänyt patolevy asentamatta alunperin. Styroxit oli sentään muistettu asentaa.



Viljasen Esko haastattelee Pelliniemen Juhoa

  Simolasta Kalsun kankaalle ja alkuasukkaita haastattelemaan. Simolan Oskari Papalla oli kaivossaan varastoituna erinomaista sahtia ...