Kauheeta, saha palaa

Risto lähestyy jo kehä kakkosta ja kuuntelee radiota. Siellä kerrotaan että Helsingin makasiinien ja Loimaan sahan palon sytyttäjäksi epäillään samaa miestä.
Silloin Risto muistaa kuin hän näki ja haistoi Pöljänterin vaatenaulakossa savunhajuisen hupparin.

Olisiko se Pöljänteri? Hän puhui jostain kulottamisestakin. Hitto soikoon , varmaan se on hän.
Nyt ei kyllä parane olla osallisena eikä kertoa kellekään edes käyneensä niillä main. Sarillekin voi sanoa vain että hoitokuuriin kuuluva nisäterapiatamma sai maitorauhastulehduksen ja se viimeiselle päivälle ajateltu terapiaosuus peruutettiin. Jotenkihan pitää selostaa miksi sitä palaillaan päivää aikaisemmin kotiin kuin piti.

Risto kurvaa jo kotipihalle. Pihalla oudonnäköinen hopeahohtoinen mersu. Sari joskus kertoi että Rolfilla on tuollainen. Rekkari Boss-1, kertoo myös jotakin omistajastaan. Miksi asunnon kaikki verhot ovat kiinni?

Risto astuu verannan kautta porstuaan. Jättää kenkänsä tampuuriin ja hipsuttelee matkalaukkuineen sisälle.

Veikkolan suoralla

Se tulee mieleen. Anssi Kelahan se oli tietysti. Nyt se taas ei lähde pois mielestä millään.
Tässä kohdin YTV ja espoolaiset ovat olleet ovelia. Ovat tehneet suomen suurimman kaatopaikan -ämmässuon, ihan kiinni Kirkkonummen rajaan.

Vasemmalla on rintamamiestyylinen talo. Aivan kuin Riston lapsuudenkoti Loimaalla. Isänsä rakensi sen vuonna 1948. Naapuriin muutti myöhemmin taiteilija Ilpo Naamola. Naapurissa rintamamies tarvitsi lisää polttopuita ja valoa tontilleen. Hakkasi pois parikymmentä tiheää ja suurta kuusta.

Ilpo Naamolan, tuon patsaidentekijän maisema tärvääntyi ja hän menetti luomisvoimansa. Nosti oikeusjutun ja voitti lopulta korkeimmassa oikeusasteessa. Puiden kaato omalta maalta oli rikollista ja kriminaali tuomittiin maksamaan korvauksia luomisvoiman ehtymisestä.

Se masensi lopullisesti kuin hävitty sota neuvostoliitollekin. Ilpo Naamolan patsaspuisto on elää ja voi hyvin. Parikkalassakin on aivan tien reunassa myös patsaspuisto. Tekijällä mennyt hieman överiksi. Satoja betoni-ihmisiä pitkin maita ja mantuja. Monella on tekohampaat suussa.
Jos joku köyhä sattuu hukkaamaan omansa, sieltä voisi löytyä edullisesti uudet tilalle.

-tai ehkä sitten ei

Ajatuksia

Ajaessaan Risto miettii onko hänessä jokin luonnevika. Mieliala vaihtelee ja nöksähdyksiä tulee ja menee. Olisi pitänyt käydä vanhalla kotimökilläkin mutta kun perinnönjaon yhteydessä riitaantui siskonsa kanssa niin ei sinnekään ole enää menemistä.

Risto hieman ajatteli lunastaa synnyinkotinsa itselleen kesänviettopaikaksi mutta ei halunnut maksaa siitä perikunnan pyytämää hintaa. Pitkän riitelyn jälkeen se päätyi siskolleen, joka onkin laittanut paikat hyvään timmiin.

Risto muistaa kuinka hän viimeisenä kesänä kävi jättämässä ikäänkuin hyvästit, hänelle niin rakkaille tanhuville. Kulki pihapolut ja katsasti puuliiterit vielä viimeisen kerran. Kurkisti myös pihan leikkimökkiin jossa hän vietti monta nuoruutensa eroottista tuokiota. Seuranaan hemaisevia alusasuisia neitokaisia ja kaikki hymyssä suin. -vain kuvina Anttilan luettelossa, mutta kumminkin.

Käveli myös tuolla kaivopolulla, jolla äitinsä eräänä talvipäivänä kaatui lonkkansa halki. Hän joutui sairaalaan, sai sairaalabakteerin ja jäi sille reissulle. Jos olisi Risto hoitanut hiekotusta tai rakentanut aikanaan vesijohdon sisälle, ei sitäkään tapahtumaketjua olisi tapahtunut.

Hieman hupaisaakin on muistella kuinka äitinsä jäämistöä jaettaessa sisarukset riitelivät vanhoista lumpuista ja joutavista lasikipoista. Siellä ne nyt on arabian ruoka-astiastot jaettuna neljään osaan joista nyt kellekään ei ole mitään iloa. Onneksi ei mitään kylän huutokauppaa järjestetty, jossa vainajan intiimejä alusvaatteita levitellään ja isäntämiehet huutaa kellastuneita kalsareita trasselitarpeikseen. -On Risto sellaisessakin tilaisuudessa ollut.

Mitään täältä ei mukaansa saa ja ei käärinliinoissa ole taskuja, -on hyvä aina muistaa. Ei se tarkoita sitä etteikö kauniita esineitä ja turvallista omaisuutta saisi jokainen kerätä ympärilleen, sen kuin vain taitaa. Siihen ei vaan saa kiintyä liiaksi ja sille ei saa tulla ahneeksi.

Risto muistaa elävästi tuon irtaimiston jakotilaisuuden. Kesken kiivaimman riitelyn Riston piti mennä yksikseen takapihalle ja hänen teki mieli huutaa paha mielensä pihalle. Ei äitinsä varmaan toivonut että hän perinnökseen jättäisi lapsilleen keskinäistä riitaa ja epäsopua. Talon takaa takaisin sisälle kiertäessään Risto silloin pysähtyi ja laski vetensä seinän vierustalle. Vasta hemputtaessaan hän huomasi että juuri siinä on kohta josta äiti aina leikkasi nokkosia keittojensa mausteeksi. - Olikohan sekin lorottelu jotenkin sopimaton teko ja huono hyvästijättö synnyinkodille?

Gulf huoltoasema.

Riston tankattua Karkkilassa ja siirryttyään pois mittarikentältä hän ajaa sivuun pihan parkkiruutuun, mennäkseen kahville. Tulee outo tunne kun vieressä on aivan samanlainen auto ja autossa istuu vähän samannäköinen mies kuin Risto itse. Tuo vain on vain paljon rumempi, isompi kaljulaikku päälaella ja roikkuvammat posket. -todennäköisesti varsinainen elämässä saamapuolelle jäänyt luuserin kekkeroosi.

Mies lukee suosittua "Kasi" -lehteä intensiiivisesti ja liikuttaa huuliaan samalla. On siinä ruma ja kesselinoloinen mies, mutta jotenkin Risto tuntee jonkin ihmeellisen magneettisen auran säteilyn hänen ja tuon miehen välillä.

Mikä ihmeen juttu mahtaa miehen huulia noin liikuttaa ja miksi mies on liikkeellä samanlaisella autolla kuin hänkin?

Ärsyttävän oloinen mies, vaikka istuu rauhassa autossaan. Oikein tekisi mieli mennä ja koppasta miestä turpiin. Miksiköhän joillekin miehille on rustattu niin ärsyttävä turpavärkki että se innostaa ensin koulukiusaamaan ja senjälkeen aikuisenakin vastaantulijoille tulee jokin vimma haastaa riitaa? -näin vaikka mies itse olisi aivan rauhallinen ja maailmojasyleilevän solidaaris-empaattinen yksilö.

-pitäisiköhän koputtaa auton sivulasiin ja kysyä: "mitäs siinä luet ja muita ihmisiä häiritset olemuksellasi"?

-tai jos vain antaisi olla ja menisi itse kahville.

Nyt se mies kaivaa nenäänsä!

-tuo on jo liikaa, ajattelee Risto ja koputtaa vieraan, mutta ruman miehen auton sivulasiin.

Hevoshoidoitta kotiin

Kotiin päättää Risto lähteä jo torstai-iltapäivänä. Hevoshoidoista ei tullut mitään ja ei juuri mistään muustakaan.
-no tulihan nuo saunan lauteet tehdyiksi.

Holjanteri heittää hänet mökille ja hän pakkaa vähät tavaransa. Ei hän tultuaan avannut edes matkalaukkuaan, vain olkalaukusta otti välttämättömimmät tavarat.

Lumi on sulanut jo kaikki ja pihakin hieman upottava. Tehty aikoinaan vain hevosia ja polkupyöriä varten.
Ristolla on aikaa vielä koukata tervehtimässä siskoa, äitiä ja isäänsä hautausmaalla.

Kevättyöt eivät ole vielä kalmistossa alkaneet. On jouluisia kynttilänkuoria ja metallisia lyhtyjä melko monen kiven edessä. Risto kävelee tuttua tietä. -samaa jota hän kulki myös kolmasti kantohihna olallaan.
Miksiköhän naisia ei kelpuuteta lainkaan kantamaan arkkua? Tuossahan olisi naisasialiikkeelle vielä sarkaa kynnettäväksi.

Entäs jos miespuoliset sukulaiset on harvassa ja naisväki haluaisikin laskea omaisensa maan poveen, saisikohan niin tehdä pyydettäessä?

Suurin pelko oli laskuvaiheessa kantohihnan irroitus. Jos yhteispeli ei olisi sovittu ja molemmat kantajat irroittaisivat hihnan arkun ollessa alhaalla, pitäisi jonkun kyyristyä se nostamaan pois montusta. -noloa.
Kerran Risto oli hautajaisissa jossa eräs sukulainen kompastui reunavalliin ja tahri itsensä pahasti kuraan.
Pahimmillaan voisi montun reuna pettää ja seppeleenlaskija pudota romahtaa monttuun niin että arkku vain kopsahtaisi.

Kaikki niistävät nenäänsä kovasti aina avoimen haudan äärellä, onkohan tuo avoin hauta jokin nuhageneraattori?
Ristokin niisti silloin aikoinaan ja silmät sumeana luki seppeleen värssyä.

Siinä se on tuttu kivi. Sen tuntee jo rintamamieslaatastakin jos nimiä ei osaisi lukea. Edusta on siisti, on seurakunnan hoidossa.

Tuohon päälle voi myös jo haudata, mitenköhän ne seurakunnan miehet kaivavat silloin tarkasti ettei tule allaolevien luut esille?

Olisi pitänyt ostaa kukkia tai kynttilä. Ihan tyhjin käsin tuli mies, silloin harvoin kun käy niin pitäisi olla jotain matkassa. Muualla maailmassa tuodaan ruokaa ja juomaakin. Ketuthan ne vain kävisi tuosta hakemassa jos leipää olisi nyt muassaan tuonut.

Risto katsoo hetken nimiä ja kiveä. Pyyhkii silmänurkkaansa, kääntyy jo autolleen ja lähtee ajamaan kohti Olaria.

Nukkumatin luo

Haluaa myös Sari. Keskustelu Rolfin kanssa aivan lopuksi vääntäytyi alueelle joka sai hänet pahalle tuulelle.
Jotenkin tuli puheeksi Sarin lasten päivähoito ja lastenkasvatus.

Rolf alkoi kovasti tilittämään ja kritisoimaan sitä seikkaa että päiväkodeissa on enimmäkseen naisia "hoitotätsykköinä" -jota erityistä nimitystä hän vielä käytti.
Rolfin mielestä päiväkotihenkilökunnasta olisi oltava vähintään puolet miehiä ja heille maksettava sellaista palkkaa että miehetkin sillä pärjäisivät.

Erityisesti pojat saavat nyt kovin lässyn ja pehmomaisen kasvatuksen, etenkin yksinhuoltajaäitien pojat kaipaisivat kovempia arvoja. Ei mitään paperitaitosleikkejä vaan värikuula-ammuntaa ja moottoreiden kanssa roplaamista.
Sellaistahan se miesten miesmäinen elämäkin on.

Rolf kertoi että jos hän perustaisi yksityisen päiväkodin, hän palkkaisi sinne armeijasta eläkkeelle jääneitä upseereja ja työttömiä rakennusmiehia. Opettaisiin elämän perusarvoja, aivan kuten suojeluskuntapojissa aikoinaan.

Sari suutahti ja ei lähtenyt edes samaa matkaa autolle vaan livahti vessareissultaan nopeasti ulos. Jos olisi ollut jokin paukahtava ovi tuolla matkalla, niin sen paukahdus olisi kyllä kantautunut eteisestäkin Rolfin korviin.

Holjanterin mamma.

Äiti Holjander, eli Holjanterin mamma on ihana pieni pyöreä ihminen. Hyväntahtoinen ja aina iloinen. Köyhissä oloissa kasvanut ja jo nuorena leskeksi jäänyt vai-ihminen.

Hän on kuin ihmiskunnan taimitarhan varjoon istutettu taimi, josta on karussa maassa kasvanut varsinainen jalopuu.

Vaikka hänkin on jo ikäihmisiä ja raskas reissu takana niin herää jo aikaisin ja keittää pojille puuroa. Ristokin herää radion musiikin soittoon, kuin seireenien laulukuoroon. Keittiössä on valmiina lämmintä puuroa ja kahvit kera tuliaisleivonnaisten.

Kyllä elämä on ihanaa, ajattelee Risto. Päänsärkykin on poissa ja kohta suu makeaa vettä täynnä.

Mamma hyräilee radion soitannan mukana " on Pariiseja täynnä tämä maa ...... ja Eiffeltorni joka kylää koristaa", kaataa lisää kahvia kyselee Sarin ja lasten kuulumisia. Tuo hyväntahtoinen nainen etsii komerostaan vielä lämpimiä villasukkia Riston jalkaan ja on kaikin tavoin ystävällinen.

Olisipa kaikki ikäihmiset hänen kaltaisiaan ja osaisimmepa antaa heille arvostusta heidän arvonsa mukaisesti.