Kuumuus

Ristolle tulee hiki ihan jo vain nostoauton touhua katsellessakin. Suuta kuivaa ja päätä jomottaa. Nosturimies tiesi kertoa että tuollaista vanhaa lattianliukkausmittaripossua ei tulisi syödä suihin surminkaan. Tanssilattioita liukastetaan boorihapolla ja se kulkeutuu väkisinkin sian nahan läpi kudoksiin. Boorihappo on kauheaa myrkkyä ja allergisoinut jo puolet esiintyvistä artisteistakin.

Ristoa alkaa etomaan kun hän miettii minkälaista lihaa sitä on tullut syödyksi. Hän menee hetkeksi parakkiin huilaamaan. Lattialla se osittain syöty raato rönöttää suu virneessä. Riston on pakko mennä ja potkaista sitä kiukuspäissään. Parakissa on yksi vanha propelli katossa joka kierrättää edes hieman ilmaa, muuten hän varmaan antaisi ylen.

Parakin pöydällä on Juuson jälkeensäjättämä oppikirja jota hän aina vapaa-aikanaan lueskelee. Risto ei voi ymmärtää mitä järkeä on opiskella kieltä jolla ei pärjää muuta kuin tohtori Ammondin tai Paavin juttusilla ollessa. Toisaalta jotkut sanat ja termit ovat helpostikin johdettavissa, kuten esim Riston jalassa oleva ärhäkkään vyöruusun nimi, -remmi rosacea.

Parakin ikkunasta Risto huomaa kuinka talonpystysporukka on lähdössä kirkonkylälle syömään ja myös hän menee ulos jotta voi änkeytyä mukaan.

Perustavaa laatua

Kotvasen aikaa juostuaan koira sekä kaljapullomies heivaavat ja antavat Riston mennä menojaan. Risto puuskuttaa ja läähättää kuin viimeisiään vetelevä höyrykone. Ennen mökkikylän mutkaa on maitolaiturilla toinen äijäkööri, joka on myös kiinnostunut Riston eineksestä. Myöhemmin Risto löytää itsensä naapuritalosta saunomasta ja kamalista pontikan juomingeista. Puheenparsi on tällä sakilla Juusomaista verkkaisella nuotilla lausuttua vorssaorikinaalia. Myös kuuluu hirveää hoilotusta ja rasvaisten suiden mässytystä kun ylilihavat punannaamaiset miehet syövät suupielet rasvassa possua. Jokuset haukkaavat jopa suoraan nahkaan tehdystä viillosta suuria lohmakkeita. Risto väsähtää ensiksi. Naapurit vievät hänet yösyönnä kottikärryillä parakin lattialle nukkumaan. Yksi avulias kärräsi lastenrattaissa myös tuon syötävän hyvän sikaeineksen siihen samaan -kuin Ristonkin, eli jonkun isoäidin kutomalle kirjavaviiruiselle räsymatolle pötkölleen.

Aamulla Topi tulee herättämään Ristoa. Risto ei änkyröissään ole päässyt vielä edes makuupussiinsa, vaan makaa osittain kaluttu sika vieressään parakin lattialla. Unissaan hän kiertänyt kätensäkin sian ympärille, ja mitä lie tolkuton uneksinut.

Nyt ylös ja siirtämään kaivuriasi, rekkaa alkaa tulemaan ja pytinkiä pukkaa pystyyn ihan nyt justiinsa! Topi meuhkaa kovalla äänellä ja Risto änkeytyy pihamaalle.


Vaikka kaivuutyöt välillä takkuaakin niin perustustentekijät ovat ahkeroineet.
Mökkikylän perustukset alkavatkin olla sillä mallilla että pohjanmaalta tilatut mökit voitiin tuoda paikalle. Rakennustekniikka on ainutlaatuinen. Pyöröhirsirakennuksilta näyttävät talot nostetaan kokonaisina perustusten päälle. Pyöröhirsi ei ole hirttä vaan hirreltä näyttävää muoviputkea jonka sisälle on ruiskutettu polyuretaani.

Topille tuli tuollainen idea kun hän näki kaukolämpöjohtoverkkoa rakennettavan. Kevyt ja hyvin eristävä rakenne joka sopii suomalaiseen luontoon kuin nenä niskaan. Pohjanmaalainen talotehdas tilasi Uponorilta kaukolämpöputkea ilman terässisusta ja talotehdas vain tekee salvokset sekä muovihirsien päät. Vesikatekin on valmiina näissä ainutlaatuissa taloissa.

Eikä aikaakaan kun autonosturi törmyyttää harjulle perässään iso rekkakolonna niin että metsäntutkimuslaitoksen nuori taimikko vain lakoaa kuin hurrikaanin saattelemana. Topi menee tervehtimään kuljettajaa ja ojentaa kätensä sanoen: " well, se sit alkaa -summer cottage erection project"


Puhukaa suomeksi stondiksistanne, -murahtaa siihen Risto ja sylkäisee pitkän mällin kanervikkoon. Topi ei ole kuullakseen mutta taloja aletaankin pian siirtelemään rekkojen laveteilta harjun päälle pitkäksi riviksi.

Risto seuraa sivusta autonosturin liikehdintää ja miettii että tuollaisen koneen ohjaaminen ei paljoa poikkea kaivurilla kaivamisesta. Hän ruokatauon aikoihin meneekin nostomiesomistajan juttusille ja kyselee mahdollista työpaikkaa.

No meillä on niin että, -aloittaa mies luentonsa.

Elinikäinen työsuhde. -sinun kohdalla se täyttyy helposti, olet niin ramukuntoisen näköinen että tuskin seuraavaa joulua näet.

Raittius. -luuletko että voisit olla päivääkään pössäyttelemättä ja tissuttelematta, -tuskinpa vain.

Leuan veto. -jos saat puoliakaan niin paljon vedettyä leukoja kuin minä kiskaisen niin saatat ehkä päästä jatkohaastatteluihin.

Paidatta juoksu. -olet kuulemma juossut sika kyydissä pitkin maanteitä, mutta kunnon juoksun pitää tapahtua ilman paitaa ja myös talvipakkasilla. -luuletkos pystyväsi siihen?

Enpä taida, vastaa Risto. Mutta bonukset ottaisin mielelläni ja sitten taas entinen meno maistuisi kahta makeammalta.
Jos minä aloittaisin ensi kuussa ja maksaisit ne poonukset etukäteen mun tilille jo tässä kuussa niin sopimus saattaisi syntyäkin, tinkaa Risto.

-no niin justiinsa joo, sanoo mies ja lähtee jatkamaan nostohommiaan.

Sika

Maisema on Huhtiniemessä kaunis, sen suhteen ei Ristolla ole valittamista. Joka ilta hän menee pesulle järven rantaan ja ennen kastautumista tuo karvainen uros katsoo tovin peilityyntä järven pintaa. Ryppyinen niska ja tursoittava parta peilautuu järven pinnasta. Osa vääristyneestä kuvajaisesta tallentuu pinnan alla kaislikossa lymyävien haukien aivoihin, kuin etiäisenä jostakin kalan painajaisunen kauhujaksosta.

Mökkikylän valmistuttua kaikki tulee olemaan toisin, kalat kaikkoavat painajaisineen ja rantaan tuodaan hiekkaa jotta kaislikko kuolisi. Rauhallisen rannan täyttää polskuttelevat ihmismassat. Mutta vielä toistaiseksi täällä on Rauha kuin Tiuruniemen nokassa.


Sosiaalitilat ja evästys oli Huhtiniemen korvessa myöskin ensin aluksi jonkinlainen puute ja rasite. Ristolla on kylläkin purkkiruokaa ja olutta joita Topi kantaa aina pyydettäessä auliisti lisää parakille. Lähistöllä on myös Makulihan kotiteurastamo ja -jalostamo josta eräänä päivänä Risto käy ostamassa tuoretta savukinkkua. Halli on niin lähellä että sinne ei oikopolkua mene kävellen kuin vartti.

Myyjä näkee että Risto on satunnainen kävijä ja koettaa myydä Ristolle kaikkea mikä muille ei ole kelvannut. Kinkkuroiskeita, mahapaitaa ja pylsyä. Sitten Ali-Lekkalan isäntä aloittaa varsinaisen myyntipuheen: Leimukalliolta tuotiin viime viikolla kokonainen lattianliukkausmittaripossu -toteaa hän. Se on palvattu kokonaisena ja painaa nyt kolmisenkymmentä kiloa. Sen saisi edullisesti puoleen hintaan, kun ottaa koko sian. Risto estelee ja empii, eihän sitä saa kuljetettua vaikka perillä kylläkin voisi kaivaa syvän maakuopan ja tehdä ikäänkuin kellarin. Myyjä lupaa vanhat lastenrattaat varastosta ja kohta on Risto pihalla sovittamassa palvattua sikaa lastenrattaisiin.

Pihalla on vanhoja äijiä siemailemassa olusiaan ja ne naljailevat ja vinoilevat jostakin isänsä näköisestä perillisestä, siitäpä Risto hermostuu ja ottaa puseronsa pois ja peittää sillä sian pyöreän profiilin kuin lastansa kapaloiden.


-Ostiks sää kesseli sen Leimukallion vanhan sian jota on kaupiteltu jo pitkään? -kysyy terassilta toinen paikallinen oluenjuoja ja näin Ristolle selviää että ilmeisesti tämä sika onkin kuuluisampi kuin hän osasi odottaakaan.

-Juu ostin mää, eiks sitten olis saanu? Risto vastaa samanlaisella hämäläisellä määkimisellään. Kyllä sikoja maailmaan riittää ja sikamiehiä myöskin terasseille, vastaa Risto vielä lisäksi turhautuneella äänellään. Muu sakki terassilla rähähtää nauramaan.

Huutelija on pienessä tuiskeessa ja suuttuu kun turistit tulevat ja vastaavat hänen kommentteihinsa niin että hän tulee nolatuksi. Mies nousee ylös ja alkaakin käärimään hihojaan.

Risto ei jää odottelemaan mahdollista yhteenottoa, vaan koska possu on maksettu niin hän lähtee kymppitien suuntaan ja pistää juoksuksi. Possu keikkuu rattaissa ja takki siirtyy sivuun niin että sian pää tulee esille. Juoksu jatkuu nopeana hölkkänä possun avonaisen suun vain keikkuessa maantiekuoppien tahtiin.

Mies lönköttää Riston perässä ja näky on tosi holjakas. Risto painaa edellä kuin omaa jälkeläistään rattaissa työntäen ja paikallisasukki tulee perässä olutpulloa kädessään heristäen. Naapuritalon tontti on aidattu verkkoaidalla ja toisella puolella oleva koirapirulainen saa vainun juoksevasta ryhmästä ja alkaa räksyttäen myös juosta samaan suuntaan. Juuri sattumalta on Makulihan terassilla myös paikallislehden kuvaaja, joka ikuistaa tämän ikimuistettavan näyn digitaalikameransa muistiin.

Pujo

Sunnuntaina Sari päättää siistiä hieman tonttiaan ja niittää kaikki pujot pois aivastuttamasta. Voiko turhempaa kasvia ollakaan? Mitkään eläimet eivät sitä syö ja kukintokin on perin vaatimaton. Voikukka ja niittyleinikki ovat pujoon verraten kuin orkideoita. Orkidea on kasvi jonka kukinto on kaunis kuin marsipaanikoriste joita Sarikin iltaisin ajankulukseen väsäilee.

Muuttaessaan tänne ja kirvesmiehen kanssa aikoinaan tuumatessa tonttien välistä raja-aitaa, päädyttiin jättiukonputkiaitaan, -orapihlaja-aidan sijaan. Jättiukonputki tahtoo levitä monien satojen metrien matkan naapurien tontille ja näin naapuritkin saavat ilmaisia kasveja. Näin vuosien perästä massiiviset ukonputket ovat kuin jättiläiskokoinen anisviljelmä, sellaista ei Espoossa ole muilla.

Pujo ja koivu tuntuu allergisoivan yhä vain enemmän ja etenkin näin keväisin asia on kaikkien huulilla. Kukaan ei kuitenkaan puhu siitä miten kurja kohtalo on heinäallergisella peltohiirellä. Entäs kaaliperhosen toukka joka ei ehkä pidä lainkaan kaalin mausta? Saattaa joitakuita linnunpoikasia inhottaa multaiset kastemadotkin joita emonsa pudottelevat heidän suihinsa. Paha on myös maitoallerginen hirvenvasa, kuka häntä auttaa ilmavaivoissaan?

Ihmiset ovat vaivoineen yhä vain enemmän esillä mutta luontokappaleet saavat vähemmälti palstatilaa. Linnuille kyllä pönttöjä rakennetaan, mutta kukaan ei kaiva supikoirille tai ketuille koloja.

Entäs aikuiset metsäneläimet sitten? Jokin karhuemo saattaa olla totaalisen kyllästynyt samaan iänikuiseen turkkiinsa ja tikkauros on ehkä turhautunut iskemään päätään kaikenaikaa seinään. Muurahainenkin voisi olla ikikiitollinen jos joku ystävällinen ihminen toisi heidän pesänsä viereen vanhoja joulukuusia, joista sitten olisi paljon lyhempi matka neulasia kekoonsa kiikuttaa. Jokin yksittäinen kalakin voi olla kyllästynyt uimaan ja aina vain uimaan, kukaan ei sille kuitenkaan korvaansa kallista koska sen kukaan korvaan menisi näin vettä.


Maanantaina Sarille sitten soitetaan Tapiolan Energiasta ja kysellään tietääkö hän mitään Ristosta tai varikolta kadonneesta kaivurista?

Huhtiniemi

Maanantaina Riston ohjaama kaivuri rouhaisee ensi kerran Huhtiniemen harjun neitseellistä pintaa. Ensin kaivetaan vesi- ja viemärijohdot. Tältä nimenomaiselta harjulta kerrotaan Hakkapeliittojen lähteneen 1600 -luvulla sotaretkilleen. Monenmoista tarua kiertää kieltäytyneiden teloituksista ja sanotaan että itse Mannerheimin esi-isä olisi teloitettu tälle paikalle. Myös Mannerheimin veli joka omisti aikoinaan Jokioisten Kartanon ennen Wille Branttia, teki pyhiinvaellusmatkoja tänne, sekä Kaukolan näkötornin maisemiin.

Tabe ja miesystävänsä Erik von Franckell katselevat aloitustöitä avoautonsa istuimelta. Viereisessä konikankaan metsikössä hyppivät valkoselkätikat puusta-puuhun peloissaan ja karkuun moista traktorin jurskutusta. Erikillä on tapana ammuskellla tikkoja ja liito-oravia aina iltaisilla kävelylenkeillään.

Puun juuria on valtavasti ja siksi tarvitaan moottorisahamies kaivurin avuksi jotta kaivuu-ura pysyisi kohtuullisen levyisenä. Iltapäivällä kaivurin kauhaan tulee ihmisten luita ja pääkallo jossa on keskellä reikä. Risto nostaa tuon kuorman hieman sivumpaan ja pyytää Topin paikalle. Topi hermostuu hirvittävästi. Jos tästä löydöstä hiiskuu tietoa arkeologeille tai museovirastolle nin mökkikylän rakentaminen tyssää alkuunsa.

Topi käskee Riston olla hiljaa löydöksestä ja pyytää kaivamaan vain eteenpäin. -Mitä lie hirvien luita ja joku ketun hautausmaalta kaivama ja kuljettama pääkallo, -tuhahtaa hän nokkaansa ja laittaa luut jätesäkkiin.
Ristokin havahtuu ja miettii että jos tänne valokuvaajia ja reporttereita saapuu niin Tapiolan Energian pomot kyllä tunnistavat uutisista kaivurinsa ja hän on kiipelissä.

Ristolle on varattu kortteeriksi parakki jossa on mittamiesten tavaroita ja sokkelivalajien taukotila. Tuossa parakissa Risto aikoo asua niin kauan kuin tätä työmaata tulee riittämään. Sijoittaja Taito Tuunanen on myös osaomistajana tässä projektissa ja mökkien ennakkomarkkinointi on jo aloitettu. Ainutlaatuinen mökkikylä ikiaikaisessa L1esjärven kansallispuistossa historiallisessa Huhtinemen harjumaisemassa. Kyllä näille mökeille varmaan tulee olemaan kysyntää.

Kaivuu jatkuu iltaan asti. Monenmoista muunkinlaista roinaa paljastuu ohuen humus- ja hiekkakerroksen alta. Sapeli, tussareita ja joitain vanhoja rahoja sekä kuparinen lekkerikin tammikorkkineen. Risto eroittelee selvimmät romut erikseen ja Topi siirtää niitä sitten jätesäkkiin. -Onpas täällä törkyä, tulee kaatopaikkakeikka, ei viitsi tuollaisia romuja takaisin kaivantoon laittaa. -Sanoo Topi ja on olevinaan kovin harmissaan metalliroinan löytymisestä.Ristokin kansakoulupohjalta kyllä ymmärtää että esimerkiksi löytyneet kypärä, nahkahaarniska költeri ja teräksinen rintahaarniska, kyrassi ovat mittaamattoman arvokkaita kansallisaarteita. Lisäksi Risto näki eräässä taistelukilvessä Torsten Stålhandske -nimen kaiverrettuna senaikuisin kirjaisimin. Jo se on pelkästään arvokkaampi kuin Mona Lisa.

Ehtoon tultua Topi lähtee asunnolleen ja Risto kääriytyy makuupussiin homeelta haisevassa parakissaan.

2/10 -tien risteys

Risto haukkaa donitsistaan ja mieli kääntyy hänellä mammaansa, naapuripöydässä elämän ehtooseensa ehtineen naisihmisen nähdessään. Mamma oli loppuaikana niin kovin kumarainen mutta ei eläissään lainkaan nöyrä. Sitkeä ankeiden aikojen sissi, joka vei isoa perhettä eteenpäin loihtien ruokapöydän antimet miltei kokonaan oman maan ja karjan tuotteista. Jälkeenpäin analysoiden hän oli ehkä katkerakin kohtalolleen. Niin raskas on sukupolvenvaihdoksen koittaessa luopua omasta itse hankitusta, ja antaa se jälkeentuleville kuin valmiiksi katetun pöydän.

Aika on työn ja aika on levon, mutta entisaikojen isännät ja emännät menivät usein suorilta jaloilta maan multiin. Niin ehkä oli hyväkin. Ei niinä aikoina joutenoloa arvostettu ja ahdistavaa oli se syytikiläisen aika monelle eläkeläisellekin. Matkustelukin rajoittui lähimpään kaupunkiin jossa käytiin apteekissa tai hakemassa uusi syysulsteri, paikkakankaan jo loputtua.

Ruokottomin ulsteri -siitä puheen ollen, oli varmaan paikallisella boheemilla ja taidemaalarilla, Kalle Aaltosella. Ei suostunut sitä riisumaan edes kesäkuumalla, koska peitti niin kätevästi mahan ympärille vyötetyn kangassäkistä tehdyn rahavyön. Hänen taulunsa ovat nyt taas arvossaan. Taulut jotka hän usein maalasi ruokapalkalla maakuntia kiertäesään. Samanlainen turjake oli myllynkivien puhdistaja. Hän oli Kauhajoella ollessaan myynyt mittavan määrän kotitarvemyllyjä maalaistaloihin. Myöhemmässä elämänvaiheessa lähti jalkaisin kulkemaan ja puhdistamaan kiviä talosta taloon, kuin laukkuryssä.

Sellainenko elämänvaihe olisi nyt Ristollakin edessä? Ei hänellä ole mitään erityistä annettavaa kenellekään ja maalaistaloissakaan ei juuri tarvita enää ammattitaidotonta tilapäistyövoimaa. Risto haukkaa viimeisen murusen donitsistaan, vie tarjottimen telineeseen ja menee vessaan.

Vessan edessä on telineessä asusteita joiden yläpuolella on outo termi "funktionaalinen asuste", -mitähän sekin tarkoittaa? Lineaarisen, vertikaalisen, horisontaalisen Risto jotenkin ymmärtää, mutta että funktionaalinen? Lakana on horisontaalinen tekstiili ja ikkunaverho vertikaalinen tekstiili. Olisikohan tässäkin kyse siitä?

Pilkkimiehet kuulemma ostavat kovien pakkasten lämmittimiksi angorakanin poikasia, joita sitten laittavat elävänä housuihinsa. Onko siinä kyse eläinrääkkäyksestä vai symbioosista?

Vessan edessä on miespari jonka keskustelua Risto ei voi olla kuulematta. Toinen heistä on Lindvallin Topi. Hän kertoo kuinka mökkikylän rakennustyöt Tabe Sloorin mailla Tammelan Huhtiniemessä ovat keskeytyksissä koska mistään ei saada kaivuria.
Sillä silmänräpäyksellä Risto esittäytyy yksityisyrittäjäksi ja sanoo että jos kuorma-auto ja lavetti sekä majoitus löytyy niin kaivuri on käytettävissänne.

Myöhemmin sunnuntaina Tapiolan Energian varikolta lähtee traktorikaivuri lavetin kyytiin. Risto tiesi avainten säilytyspaikat ja hälytyslaitteiden ovikoodit, hieman pelottaa mutta onpa työtä ja askarta tiedossa. Luvaton käyttöönotto, käyttövarkaus, anastus vai vaiko pelkkä lainaus tai itsepuolustusko kyseessä on, kun käry kumminkin joskus käy?

Kuninkuusravit

Lehdessä on myös mainos kuninkuusraveista ja holjista markkinoista iltaohjelmineen. Saapi nähdä nähdäänkö Kari Tapio oikeasti paikalla? Holjien organisaatiossa toimii Erkki Tervomaa joka on Timo Tervon veli ja Jonna Tervomaan setä. Erkki on ainoa ja oikea originaali Holjanteri. Kaikki muut jälkeensänimetyt ovat feikkejä, niinkuin Latovainiossa äitinsä kanssa asuva kaimakin.

Erkin kaveri on moottoripyöräaktivisti jo neljäkymmentä vuotta luojan armosta.
Humppilassa oli talvena 1974 seurojentalolla tanssit joissa esiintyi Kontra Virtanen ja lauloi Jerry-jee Cotton lauluaan. Keijolle tuli jotakin riitaa toisen kaverin kanssa lavan edustalla. Hän ratkaisi tilanteen vetämällä kovan nilkkapotkun toisen munille. Aiemmin ei eikä sen jälkeenkään Risto ole nähnyt toista niin poispelattua taistelukaveria. -No paitsi eilen kun Kirkkonummen Amin Asikainen veti saksalaista nokkaan, kunhan oli ensin raapaissut silmäkulman auki hanskan syrjällään.

Uutisia

Risto jatkaa lehtien selaamista. Hesarissa on yllättävä uutinen. Kuka ajoi tikanpojan puuhun? Oliko se pikkukajava? Juska Parviainen kertoo ystävästään johon hän tutustui DTM-katurata-ajoissa.

Surullisia kertomuksia, niinkuin se Porvoon kirkon palokin. Oliko se taas Pöljänteri?

Sitten kerrotaan siitä kun joku Jari tuli kaapista ulos. Mitä uutista siinä on, koskaan ei kerrota kun joku menee kaappiin sisälle. Kaipa sinne kaappiin ensin on mentävä jotta sieltä voi tulla ulos. No jos äiti synnyttää kaapissa niin sitten tietenkin sieltä tullaan vain ulos, mutta sitten voitaisiin kertoa kuinka äiti meni kaappiin synnyttämään. Sehän se vasta suuri uutinen olisi.

Nykyään on vielä asunnoissa niin pienet kaapitkin että miten sinne mahtuu? Jos on isompi niin sitä sanotaan vaatehuoneeksi. Missähän menee vaatekaapin ja vaatehuoneen ero? Varmaan siinä että vaatehuone on kiinteä ja vaatekaappia taas voi siirtää. Mutta mitä sitä turhia siirtelemään, jalkalista puuttuu takaa ja tapettikin ei ole auringossa kellastunut.

Risto on koko ikänsä pohtinut probleemaa: Jos hän rakentaisi talon joka olisi kuin iso pallo, miten laskettaisiin lattiapinta-ala? Varmaan kannattaisi laskea eri tavalla kun laittaa myynti-ilmoituksen, ja eri tavalla taas jos joutuu maksamaan jotain maksua neliöiden mukaan.

Autokeidas

Sinikka herättää Riston jo ennen kuutta koska hänen täytyy lähteä. Ristolle on jätetty keittiöön voileipää ja termariin kahvia. Sinikka pyytää vielä varmistamaan että ovi menee lukkoon kun Risto poistuu.

Risto on nyt yksin isossa lukaalissa. Olo on hieman outo kun talon omistajakaan ei tiedä hänen täällä olostaan. Nopeasti Risto tekee aamutoimet ja ajaa autokeitaalle tankkaamaan autonsa.
Hän myös menee hetkeksi baariin lukemaan päivän aviisit ja miettimään mitä nyt tekisi.

Pyörittelee Turkka Malin käyntikorttia sormiensa välissä ja muistelee aikaa jolloin hän sai Mika ja Turkka Malin demokasetin kuunneltavakseen. Vorssalaismurteella laulelut laulut jopa ärsyttävät joitakuita, mutta tältä seudulta kotoisin olevia ja nykyisin muualla asuvia ne viehättävät. Asiassa on sama kotiseutukaiho kuin amerikansuomalaisilla syttyy sieluun aina suomenkieltä kuullessaan.

Poikien ensimmäinen levy oli Runkomäen iltamat. Siinä oli yksi kappale "mää ja hiljane Viljane". Siinä laulussa mää ja hiljane Viljane sekä Viljasen pontiakki seikkailivat Helsingissä. Viljanen oli hiljainen ja totinen mies. Helsingissä pissahädän yllättäessä meni ja virtsasi kadunreunaan. Tuli poliisi ja sanoi: "ei täällä saa kuseksella, se maksaa nyt kympin". "Tossa on kakskymppiä, kuse sääki" -sanoi Viljanen ja antoi rahat poliisille.

Oli myös kappale "anteeks Nieminen". Paikkakunnalla oli eräs Nieminen joka tarjosi aina "anteeks" -sanaa kysymyslauseidensa loppuun tai alkuun. Saattoi myös sanoa sen kiitoksen sijaan ja sai kantaa tuollaista lempinimeä läpi elämänsä. Laulu päättyy sanoihin: "anteeks Nieminen, kun susta laulun tein".


Laulu pumpulienkeleistä ja muut paikalliseen historiaan liittyvät tekstit ovat melkolailla sisäpiirin juttuja ja juju ei varmaan aukene esim. savolaisille. Lisäksi ei poikien laulunääni ehkä ole kaikista melodisemmasta päästä, joten Tom Jonesin veroinen maailmanmaine jää heiltä ehkä saavuttamatta. Toisaalta ei Tom Jones olisi lainkaan yhtä suosittu esiintyjä jonkun rakennuksen harjannostajaisissa, joten puntit ovat tasan tältä osin.

Murheenkryyni

Turkka Mali tulee juttelemaan Riston viereen sohvalle. Risto ei oikein tiedä mistä juttelisi ja keksii yhtä'äkkiä hyvän huumoriaiheen. Pierutyyny on Riston mielestä ihmiskunnan kehittämistä esineistä ehkä juuri se joka on matkaansaattanut eniten hyväntahtoista iloa ja naurua.

Risto kertoo Turkalle pitkät tarinat pierutyynystä ja kuinka se tulisi Turkankin sisällyttää harjannostajaisohjelmistoonsa. Turkka naurahtaa mutta ei tyrmää kokonaan ajatusta. Risto kysyy myös keskustelun sopivassa taukopaikassa, olisiko Turkalla tietoa tilapäisestä majapaikasta.

Turkka lupaa kysyä asiaa tuttavapiiriltään, joka onkin todella laaja. On Pertti Munck ja Ilkka Joenpalo, joilla on valtaa sekä asemaa. Jos ei muuta järjesty niin tulet muutamaksi yöksi meille Murheenkryyniin.

Turkka on nimennyt aikoinaan isoisänsäkin omistamankin ison talon sen vaatiman jatkuvan remontin vuoksi uudelleen. Uudelleen se tuli myös suvun haltuun kun Turkka otti ison pankkilainan. Kaikki ikkunat uusittiin ja pihalle rakennettiin tenniskenttä, ulkovuoraus uusittiin ja siinä yhteydessä Turkka maalasi verhouslaudat sisäpuoleltakin, -vahingossa.

Risto on hieman kiusaantunut, hän ei ole tottunut tällä tavoin vonkaamaan yöpymisiä ihmisten nurkkiin. Jokaisella on oma perheensä ja yksityisyytensä. Turkallakin on vaimo ja kaksi aikuistuvaa lasta sekä koira.

Turkka antaa käyntikorttinsa ja poistuu jo synkkenevään yöhön yhdessä Eki Liikasen kanssa.
Sinikka alkaa tehdä petiä Ristolle vinttikamariin ja vihjaa jo muillekin että olisi aika poistua, hänellä on aikainen herätys.

Vinttikamarissa ei uni tahdo tulla silmään. Seinillä on valokuvia Alpo Suhosen Chigagon ajoilta ja muuta jääkiekkorekvisiittaa. Ristolle tulee mieleen myös voisiko hän erakoitua samalla tavoin kuin Turkka Malin appiukko. Hän juopotteli ja muutti lopulta asumaan yksikseen Kiskon ja Pohjan kuntien rajamaille synkkään metsään. Jätti anopin yksikseen kahden lapsen kanssa.

Siellä tuo appiukko asusteli ja eli erakkona. Elonsa päättyi kun naapuri tuli eräänä iltana kylään koskenkorvapullon kanssa. Juopoteltiin ja tuli riitaa tontin rajasta. Appiukko oli tietä tehdessään koukannut puolisen metriä naapurin puolelta. Siitä syystä hän sai seitsemän pistoolinluotia vartaloonsa ja naapuri puolitoistavuotta vankilaa.

Testamenttia ei ollut ja appiukko ei ollut koskaan tunnustanut tyttäriään virallisesti omakseen, joten metsälammen rannalla ollut tila ja Pohjan säästöpankissa olevat rahat menivät hänen veljelleen.

Lapsuusmuistoja.

Turkkaa katsellessa Ristolle tulee mieleen lapsuusajat joita hän vietti paljon Pöljänterin seurana maalaistalossa. Turkan isän kollega oli sillä suunnalla Osmo Laine. Hän saattoi alulle valtaosan seutukunnan vasikoista ja porsaista.

Keinosiementäjän työsuoritus on melko selväpiirteinen ja kaupunkilaiselle ehkä kauhistuskin, mutta työtä siinä kuin mikä muukin palveluammatti. Myös eläinlääkäri joutuu maalla paljon raskaampiin ja sottaisempiin hommiin kuin jossain pieneläinklinikalla. Näissä hoitotoimenpiteissä on aina kolme osapuolta. Hoidettava joka ei sano mitään, on vain kärsivän näköinen ja elänlääkärin tehtävänä on sitten tietää tai arvata miksi. On myös eläimen omistaja joka on huolissaan omaisuudestaan tai lemmikistään. Lääkäri sitten kolmantena jonka vastuulla on ratkaisevat päätökset esim. ravi- tai ratsuhevosen kohtalosta.

Risto oli erään kerran Pöljäntereillä kun emäntä tuli hälyttämään kaiken liikenevän väen eläinlääkärin avuksi navetalle. Pöljäntereiden lehmä oli saanut poikimisen komplikaationa kohdun esiintyöntymän. Emäntä ottaa liinavaatekaapista puhtaita lakanoita, lämmittää kuumaa vettä ja on kovin hermostuneen oloinen. Risto näkee sielunsa silmin tuskaisen lehmän makaavan kohtu sontaruuhessa ja kohta tämän väen työntävän tuota elämän kehtoa takaisin paikkaan minne se on suunniteltukin olevaksi ja pysyväksi.

Ei Risto pikkupoikana silloin tuntenut että hänestä olevan apua ja herkkähermoisena jäikin pirttiin, kaikkien muiden, eli aktiivisen ja monenmoisia asioita nähneen sakin rientäessä lääkärin avuksi. Enää ei Risto muista miten siinä kävi lehmän loppujen lopuksi, mutta tämä rintamakarkuruus on hänen mielessään aina kun eläinlääkäristä puhetta syntyy.

Toiselta kertaa Risto muistaa kun yksi lehmä sai puhalluksen, eli söi liiaksi tuoretta ruohoa jolloin vatsaan syntyy liialti kaasua. Tämä kaasu ei poistu samalla tavoin helposti kuin esimerkiksi Ristolta tapahtuu jatkuvasti, vaan lehmä turpoaa ja voi jopa kuolla. Tuolloin tuo kyseinen lehmä ei kuitenkaan kuollut vaan selvisi kun sen etupää nostettiin korkeammalle ja lehmälle juotettiin runsaasti öljyä.

Markka Tuli

Turkka Mali tulee juttelemaan Riston kanssa mahdollisesta uudesta poikkitaiteellisesta produktiosta Helsingin tuleviin euroviisuihin. Turkka teki aikoinaan myös Anneli Saariston menestymättömyyskappaleen, Da Dolce Vitan.

Risto tuntee Turkan hyvin kouluajoiltaan. Turkka on keinosiementäjän poika ja opiskellut myöhemmin yhdessä Tampereella pedagogiaa Arja Korisevan kanssa. Turkan lapsuudenkoti sijaitsee Forssan Häiviässä, juuri siinä ennen Sanomalan painotaloa, Someron tien liittymässä.

Risto ei lämpene millekään typerille euroviisuille, mutta Holjille hän on aina himoinnut pääsevänsä pääesiintyjäksi. Se se vasta olisikin jotain.

Ensiesittely

Talon näyttö onkin jo heti viikon päästä sunnuntaina. Tämä välittäjä sallii omistajan olevan mukana esittelemässä nurkkia. Ensimmäisenä pihalle kurvaa pariskunta pienen lapsen kanssa, rouvalla on maha pystyssä.

Katselevat huoneita, kurkistelevat kaappeihin ja nuuskuttelevat ilmaa homeen hajua havaitakseen. Sarista tuntuu oudolta päästää vieraita ihmisiä kotiinsa. Hän siivosi koko lauantaipäivän, mutta kaikki tuntuu silti kovin epäsiistiltä.

Pariskunta kurkistaa likapyykkikoriinkin kuin siellä olisi jotakin kiinteistön kunnosta kertovaa, -mukamas. Mies koputtelee yläkerran suihkuhuoneen klinkkereitä ja katselee taskulampulla kaakeleiden saumausten tummentumia. Rouva avaa astiakaappeja ja arvioi keittiön toimivuutta. Onneksi Sari on paperoinut astiahyllyt, se voi olla juuri se ratkaiseva ostopäätöksen innoittaja.

Koko aamupäivän Sari on polttanut tuoksuöljykulhossa piparilta tuoksuvaa öljyseosta. Ihmisille tulee alitajuntaisesti mielleyhtymä omaan lapsuuteen ja aikaan jolloin äiti paistoi pipareita. Kotona he sitten vertailevat kokemuksia eri näytöistä ja muistelevat ehkä että siellä kuutamotien talossa oli jokin kotoisa tunnelma.

Seuraava ostajakandidaatti on herraskaisen oloinen mieshenkilö. Kyselee kovasti tontin rakennusoikeudesta ja kaavoitustilanteesta. Nyrpistelee nenäänsä kun kuulee että kiinteistö on puolikas asunto-osakeyhtiöstä. -Varmaankin jokin grynderi joka tekee kiinteistöjalostusta. Jalostukseksi sanotaan sitä että ostetaan asumiskuntoinen omakotitalo isolla tontilla, puretaan se ja rakennetaan rivitalo samaan paikkaan.

Seuraavien kävijöiden kierrokselle Sari ei mene mukaan. Hänen päätään on alkanut särkeä ja masennus iskee pintaan. Hän ei vielä ihan tarkkaan tiedä minne hän muuttaa jos talo menee kaupaksi. Heidikin aloittaa kohta koulun ja olisi hyvä ettei tulisi uutta muuttoa ihan heti.

Sarin äiti asuu nykyisin Lapualla, se on liian kaukana. Kopparössä olisi vuokrattavana talviasuttava mökki Minnan ja Jussin naapurissa mutta se on talvisaikaan huonon tien takana.
Jotenkin tämä Espoo olisi ihan kiva vaikka äitiyslomansijaisuuspesti loppuu ihan pian laboratoriossa. Ehkä sitä jatketaan jos vakinainen jää hoitovapaalle, vielä sitä ei tiedä.

Orionilla olisi ollut työpaikkoja auki ja heillä on työsuhdeasuntojakin mutta Soukan asuntoalue ei tunnu lapsille hyvältä paikalta.

Sari on hämmennyksissä ja päivä päivältä vihaisempi Ristolle, mokomalle luuserin ketkaleelle joka perustaa perheen, mutta liukenee vastuustaan ja jättää heidät oman onnensa nojaan.

Hallelujah

Myöhemmin selviää mitä tämä porukka on täällä tuumailemassa. Uutta viisukappaletta tietenkin.
Riston havaitessaan Eki Liikaselle syntyy kuningasidea.

Olisi mahdollista jatkaa Lordin viitoittamalla tiellä jos löytyisi viisi Riston näköistä kaveria jotka osaisivat pitää kovaa mekkalaa jonkinnäköiseen rytmiin.

Lordin ongelma on kuminaamioiden aiheuttama allergiareaktio kasvoihin. Se rajoittaa esiintymisiä ja juorulehdille annettavia haastatteluja. Riston näköistä kavereista koostuva porukka olisi kauhistuttavampi ja ei tarvitsisi maskeja lainkaan.

Eki kysyy mitä mieltä Risto itse on, lähteekö hän mukaan projektiin?

Jaa.........., e mää ny tiärä, ei sitä jaksas ittekää kuunnella semmosta kauheeta mekkalaa jos vaikka menestystä sit tulisiki. -vastaa Risto ja vääntää takapuolensa Apen nahkasohvalle.

KOM

Sinikka pyytää sisään ja hyräilee vanhoja työväenlauluja, aivan Kaisa Korhosen tyylin.
Sisälle astuessaan Risto huomaa että täällähän on muitakin. Erkki jokkantii-Liikanen istuu keinutuolissa ja laulaa Anneli Saariston kanssa evakkolauluja.

Mika ja Turkka Mali säestää akustisella kitaralla. Jukka ja Pekka Loukiala olivat myös täällä, mutta ovat kuulemma jo lähteneet. Vesa Enne ja Timo Tervo tulevat kättelemään ja sanovat: "ajat yössä tulet tuolta kaukaa, sua desibelipellet alkaa masentaa".

Outoa, ei Risto osaa tuohon mitään vastata. -Pettäjän tielläkö olet? kysyy sivuhuoneesta Taisto Ahlgrenin näköinen mies ja Risto hämmentyy lisää.

Mitä ihmeen kesseleiltä täällä on? Apen kämppä täynnä hoilottajia ja Apea ei missään.
Risto on täysin laulutaidoton ja vailla rytmitajua. Hentoinen sävelkorvakin paleltui vuoden -73 pakkasissa. Hän tuntee itsensä sivulliseksi mutta enää ei voi perääntyä.

Kauheeta, saha palaa

Risto lähestyy jo kehä kakkosta ja kuuntelee radiota. Siellä kerrotaan että Helsingin makasiinien ja Loimaan sahan palon sytyttäjäksi epäillään samaa miestä.
Silloin Risto muistaa kuin hän näki ja haistoi Pöljänterin vaatenaulakossa savunhajuisen hupparin.

Olisiko se Pöljänteri? Hän puhui jostain kulottamisestakin. Hitto soikoon , varmaan se on hän.
Nyt ei kyllä parane olla osallisena eikä kertoa kellekään edes käyneensä niillä main. Sarillekin voi sanoa vain että hoitokuuriin kuuluva nisäterapiatamma sai maitorauhastulehduksen ja se viimeiselle päivälle ajateltu terapiaosuus peruutettiin. Jotenkihan pitää selostaa miksi sitä palaillaan päivää aikaisemmin kotiin kuin piti.

Risto kurvaa jo kotipihalle. Pihalla oudonnäköinen hopeahohtoinen mersu. Sari joskus kertoi että Rolfilla on tuollainen. Rekkari Boss-1, kertoo myös jotakin omistajastaan. Miksi asunnon kaikki verhot ovat kiinni?

Risto astuu verannan kautta porstuaan. Jättää kenkänsä tampuuriin ja hipsuttelee matkalaukkuineen sisälle.

Veikkolan suoralla

Se tulee mieleen. Anssi Kelahan se oli tietysti. Nyt se taas ei lähde pois mielestä millään.
Tässä kohdin YTV ja espoolaiset ovat olleet ovelia. Ovat tehneet suomen suurimman kaatopaikan -ämmässuon, ihan kiinni Kirkkonummen rajaan.

Vasemmalla on rintamamiestyylinen talo. Aivan kuin Riston lapsuudenkoti Loimaalla. Isänsä rakensi sen vuonna 1948. Naapuriin muutti myöhemmin taiteilija Ilpo Naamola. Naapurissa rintamamies tarvitsi lisää polttopuita ja valoa tontilleen. Hakkasi pois parikymmentä tiheää ja suurta kuusta.

Ilpo Naamolan, tuon patsaidentekijän maisema tärvääntyi ja hän menetti luomisvoimansa. Nosti oikeusjutun ja voitti lopulta korkeimmassa oikeusasteessa. Puiden kaato omalta maalta oli rikollista ja kriminaali tuomittiin maksamaan korvauksia luomisvoiman ehtymisestä.

Se masensi lopullisesti kuin hävitty sota neuvostoliitollekin. Ilpo Naamolan patsaspuisto on elää ja voi hyvin. Parikkalassakin on aivan tien reunassa myös patsaspuisto. Tekijällä mennyt hieman överiksi. Satoja betoni-ihmisiä pitkin maita ja mantuja. Monella on tekohampaat suussa.
Jos joku köyhä sattuu hukkaamaan omansa, sieltä voisi löytyä edullisesti uudet tilalle.

-tai ehkä sitten ei

Ajatuksia

Ajaessaan Risto miettii onko hänessä jokin luonnevika. Mieliala vaihtelee ja nöksähdyksiä tulee ja menee. Olisi pitänyt käydä vanhalla kotimökilläkin mutta kun perinnönjaon yhteydessä riitaantui siskonsa kanssa niin ei sinnekään ole enää menemistä.

Risto hieman ajatteli lunastaa synnyinkotinsa itselleen kesänviettopaikaksi mutta ei halunnut maksaa siitä perikunnan pyytämää hintaa. Pitkän riitelyn jälkeen se päätyi siskolleen, joka onkin laittanut paikat hyvään timmiin.

Risto muistaa kuinka hän viimeisenä kesänä kävi jättämässä ikäänkuin hyvästit, hänelle niin rakkaille tanhuville. Kulki pihapolut ja katsasti puuliiterit vielä viimeisen kerran. Kurkisti myös pihan leikkimökkiin jossa hän vietti monta nuoruutensa eroottista tuokiota. Seuranaan hemaisevia alusasuisia neitokaisia ja kaikki hymyssä suin. -vain kuvina Anttilan luettelossa, mutta kumminkin.

Käveli myös tuolla kaivopolulla, jolla äitinsä eräänä talvipäivänä kaatui lonkkansa halki. Hän joutui sairaalaan, sai sairaalabakteerin ja jäi sille reissulle. Jos olisi Risto hoitanut hiekotusta tai rakentanut aikanaan vesijohdon sisälle, ei sitäkään tapahtumaketjua olisi tapahtunut.

Hieman hupaisaakin on muistella kuinka äitinsä jäämistöä jaettaessa sisarukset riitelivät vanhoista lumpuista ja joutavista lasikipoista. Siellä ne nyt on arabian ruoka-astiastot jaettuna neljään osaan joista nyt kellekään ei ole mitään iloa. Onneksi ei mitään kylän huutokauppaa järjestetty, jossa vainajan intiimejä alusvaatteita levitellään ja isäntämiehet huutaa kellastuneita kalsareita trasselitarpeikseen. -On Risto sellaisessakin tilaisuudessa ollut.

Mitään täältä ei mukaansa saa ja ei käärinliinoissa ole taskuja, -on hyvä aina muistaa. Ei se tarkoita sitä etteikö kauniita esineitä ja turvallista omaisuutta saisi jokainen kerätä ympärilleen, sen kuin vain taitaa. Siihen ei vaan saa kiintyä liiaksi ja sille ei saa tulla ahneeksi.

Risto muistaa elävästi tuon irtaimiston jakotilaisuuden. Kesken kiivaimman riitelyn Riston piti mennä yksikseen takapihalle ja hänen teki mieli huutaa paha mielensä pihalle. Ei äitinsä varmaan toivonut että hän perinnökseen jättäisi lapsilleen keskinäistä riitaa ja epäsopua. Talon takaa takaisin sisälle kiertäessään Risto silloin pysähtyi ja laski vetensä seinän vierustalle. Vasta hemputtaessaan hän huomasi että juuri siinä on kohta josta äiti aina leikkasi nokkosia keittojensa mausteeksi. - Olikohan sekin lorottelu jotenkin sopimaton teko ja huono hyvästijättö synnyinkodille?

Gulf huoltoasema.

Riston tankattua Karkkilassa ja siirryttyään pois mittarikentältä hän ajaa sivuun pihan parkkiruutuun, mennäkseen kahville. Tulee outo tunne kun vieressä on aivan samanlainen auto ja autossa istuu vähän samannäköinen mies kuin Risto itse. Tuo vain on vain paljon rumempi, isompi kaljulaikku päälaella ja roikkuvammat posket. -todennäköisesti varsinainen elämässä saamapuolelle jäänyt luuserin kekkeroosi.

Mies lukee suosittua "Kasi" -lehteä intensiiivisesti ja liikuttaa huuliaan samalla. On siinä ruma ja kesselinoloinen mies, mutta jotenkin Risto tuntee jonkin ihmeellisen magneettisen auran säteilyn hänen ja tuon miehen välillä.

Mikä ihmeen juttu mahtaa miehen huulia noin liikuttaa ja miksi mies on liikkeellä samanlaisella autolla kuin hänkin?

Ärsyttävän oloinen mies, vaikka istuu rauhassa autossaan. Oikein tekisi mieli mennä ja koppasta miestä turpiin. Miksiköhän joillekin miehille on rustattu niin ärsyttävä turpavärkki että se innostaa ensin koulukiusaamaan ja senjälkeen aikuisenakin vastaantulijoille tulee jokin vimma haastaa riitaa? -näin vaikka mies itse olisi aivan rauhallinen ja maailmojasyleilevän solidaaris-empaattinen yksilö.

-pitäisiköhän koputtaa auton sivulasiin ja kysyä: "mitäs siinä luet ja muita ihmisiä häiritset olemuksellasi"?

-tai jos vain antaisi olla ja menisi itse kahville.

Nyt se mies kaivaa nenäänsä!

-tuo on jo liikaa, ajattelee Risto ja koputtaa vieraan, mutta ruman miehen auton sivulasiin.

Hevoshoidoitta kotiin

Kotiin päättää Risto lähteä jo torstai-iltapäivänä. Hevoshoidoista ei tullut mitään ja ei juuri mistään muustakaan.
-no tulihan nuo saunan lauteet tehdyiksi.

Holjanteri heittää hänet mökille ja hän pakkaa vähät tavaransa. Ei hän tultuaan avannut edes matkalaukkuaan, vain olkalaukusta otti välttämättömimmät tavarat.

Lumi on sulanut jo kaikki ja pihakin hieman upottava. Tehty aikoinaan vain hevosia ja polkupyöriä varten.
Ristolla on aikaa vielä koukata tervehtimässä siskoa, äitiä ja isäänsä hautausmaalla.

Kevättyöt eivät ole vielä kalmistossa alkaneet. On jouluisia kynttilänkuoria ja metallisia lyhtyjä melko monen kiven edessä. Risto kävelee tuttua tietä. -samaa jota hän kulki myös kolmasti kantohihna olallaan.
Miksiköhän naisia ei kelpuuteta lainkaan kantamaan arkkua? Tuossahan olisi naisasialiikkeelle vielä sarkaa kynnettäväksi.

Entäs jos miespuoliset sukulaiset on harvassa ja naisväki haluaisikin laskea omaisensa maan poveen, saisikohan niin tehdä pyydettäessä?

Suurin pelko oli laskuvaiheessa kantohihnan irroitus. Jos yhteispeli ei olisi sovittu ja molemmat kantajat irroittaisivat hihnan arkun ollessa alhaalla, pitäisi jonkun kyyristyä se nostamaan pois montusta. -noloa.
Kerran Risto oli hautajaisissa jossa eräs sukulainen kompastui reunavalliin ja tahri itsensä pahasti kuraan.
Pahimmillaan voisi montun reuna pettää ja seppeleenlaskija pudota romahtaa monttuun niin että arkku vain kopsahtaisi.

Kaikki niistävät nenäänsä kovasti aina avoimen haudan äärellä, onkohan tuo avoin hauta jokin nuhageneraattori?
Ristokin niisti silloin aikoinaan ja silmät sumeana luki seppeleen värssyä.

Siinä se on tuttu kivi. Sen tuntee jo rintamamieslaatastakin jos nimiä ei osaisi lukea. Edusta on siisti, on seurakunnan hoidossa.

Tuohon päälle voi myös jo haudata, mitenköhän ne seurakunnan miehet kaivavat silloin tarkasti ettei tule allaolevien luut esille?

Olisi pitänyt ostaa kukkia tai kynttilä. Ihan tyhjin käsin tuli mies, silloin harvoin kun käy niin pitäisi olla jotain matkassa. Muualla maailmassa tuodaan ruokaa ja juomaakin. Ketuthan ne vain kävisi tuosta hakemassa jos leipää olisi nyt muassaan tuonut.

Risto katsoo hetken nimiä ja kiveä. Pyyhkii silmänurkkaansa, kääntyy jo autolleen ja lähtee ajamaan kohti Olaria.