Niin,
Yleensä uimarannoille ei saa tuoda koiriakaan mutta Hua Hin on tunnettu ratsastusponeistaan. Jätöksiäkin näkyi mutta mielestäni turisteja ei ratsastus enemmälti kiinnostanut.
Rannalla oli kuitenkin paljon jälkiä jotta kyllä hevoset liikuntaakin saavat.
Rannan kuppilassa tuli hevosasiakas kun paikallinen ohjastaja kumosi cokiksen suoraan satulassa istuen.
Varsinainen terminaali oli Hiltonin juurella jossa on myös rannan sisääntulo.
Tallit olivat toisaalla jotta liikenteenkin seassa piti körötellä.
Liikennettä vastaan ajelivat jotta kait se sääntö on siellä niin.
5.12.2015
Hua Hin ja ikivihreä putiikki
Niin,
Majapaikkamme oli 8 huoneuston hotelli omakotialueella. Suomalaisomisteinen ainakin osittain. Evergreen Boutique. Hieman oli hankalien yhteyksien takana eikä meren rannalla mutta se oli tiedossa jo netin kautta varatessamme.
Henkilökuntaa oli paikalla vuorotellen ja keskimäärin kaksi. Yöllä vain päivystäjä. Tässä eräs heistä näyttää voitonmerkkiä.
Pihalla oli niinkuin aina on -henkien talo. Sinne tuodaan ruokaa, suitsukkeita ja kynttilöitä. Tehosta en tiedä mutta suomessa ei ole yleistynyt vaikka monenmoista murhetta suomenkin kodeissa aina välillä esiintyy.

4.12.2015
Hua Hin ruokaa
Niin,
Ja väliin taas annoskuvia. Ei maksalaatikkoa eikä lihapataa. Helteessä se tuntuisikin aluksi oudolta mutta tottuisi siihenkin.

Hua Hin Old Town
Niin,
Hua Hin on ikivanha kalastajakylä jonka ydin löytyy vielä Hotelli Hiltonin kulmilta. Ikivanhaa puurakennusta ja kapeita kujia. Tässä lyhyt video.
Tuon videon päätyttyä aukeaa YouTube nelikko jossa yhdessä hyvä ystäväni Geoff Carter kiertää ja kuvaa juuri samoja katuja. (The Sreets of Hua Hin )
Kujilla on kalastajien asumuksia mutta myös ravintoloita, pesuloita ja hierontaliikkeitä.
Tämä iloinen Farangipatsas oli erään ravintolan edustalla.
Jos kävely rasittaa, voi vuokrata menopelin.

3.12.2015
Hua Hin Jellyfish
Niin,
Ällöttävä kala kuin silikoniklimppi. Elävänä niitä en nähnyt mutta rannalle oli muutamia huuhtoutunut.
Ja oli yksi kuollut kalakin mutta ranta kalastuslaiturista pohjoiseen oli autio ja kaunis.

Hua Hin Rautatieasema
Niin,
Perin paljon valokuvattu kokonaisuus. Kuninkaallakin on siellä oma odotushuone tai rakennus. Eipä taida olla juurikaan käytössä. Rata on vanha ja muutoinkin jopa turistit käyttää mieluimmin pikkubusseja. Bangok - Hua Hin väli Toyota Hiacella maksaa 180 Baht/henkilö. Kulkee saastettomasti kaasulla.
Tämä on se Kunkun ikoma looshi.
Tässä rahvalle kaunis halli.
Laiturialue oli melko hiljainen.

2.12.2015
Hua Hin Night Market
Niin,
Iltatori avattiin juuri auringonlaskun aikaan. Ravintoloiden pöydät ja tuolit olivat kiinteissä rakennelmissa mutta ruoka valmistettiin pääosin paikalle tuoduissa grillivaunuissa. Kalat ja äyriäiset olivat jäähileiden seassa. Toisella puolella katua oli pääosin muuta myytävää ja myös tuo aiemmin kuvaamani jalkahieronta. Hälinä ja vilske oli melkomoinen mutta ruoka oli tuoretta ja herkullista.
Jokirapuannokseni josta jäi paljon jätteitä niin kuin ravuista jää suomessakin. Makea chili oli mukana dippikastikkeena ja riisikuppi kuvan ulkopuolella.
Morning Glory on kasvisruoka joka laittaa vatsan toimimaan. Soossi ei näytä kuvassa herkulliselta mutta on maukasta niin kuin thaimaalaiset ruuat yleensäkin. Tuo annos on yläosan videossakin.
Ja paneroituja katkarapuja tietty. Siistiä syötävää kun ottaa pyrstöstä kiinni, kastaa dippiin ja haukkaa.
Ja edullinen sekä maukas alkupala. 10 kpl kampasimpukoita noin eurolla. Tässä tuotteessa on Shell vienyt tuotemerkkinsä mainonnan maksimiin kun on saanut simpukat muuttamaan kuorenmuodostuksensa Shellin logon oloiseksi.

Hua Hin eläimiä
Niin,
Koirat ovat kuin Intian lehmät. Juoksevat vapaina kulmilla ja kaduilla. Ihmiset antavat tähderuokaa ja jokuset ovat kovin kirppuisiakin. Ovat oppineet väistelemään hyvin autoja ja siestaa viettävät usein pysäköityjen autojen vierusvarjossa.
Tämä majoituspaikan oma kulkukoira tuli vastaan ja tervehti haukunnalla heti ensi kerralla kuultuaan askeleemme jo mutkan takaa tullessamme. Myöhemmin se vain tyytyi haukahtamaan vaisusti ja vain kerran kun tunsi porukan. Turkki oli kapinen ja ei kyllä tehnyt mieli silittää.
Herran isotissinen vaimo oli myös toisinaan paikalla ja ei haukkunut. Heillä oli kuulemma yhteisiä pentujakin mutta luuhasivat jo kukin omilla tahoillaan.
Nämä naapuritalon kukot toimivat herätyskelloinamme. Kiekuminen alkoi auringonnousun aikaan. Myöhemmin ne oli nostettu pienissä häkeissään kadulle, mikähän siinäkin oli syynä?
Ja tämä valtaisa hepokatti laskeutui lähiravintolassa reppuni hihnalle. Nämä ovat juuri niitä isoja jota mm. pohjoisthaimaassa syödään sipsien tapaan. Kuva onnistui hyvin, klikkaa suuremmaksi.
Norsusafarilla ja apinatemppelissä ei käyty joten ne jäi kokonaan näkemäti.
Koirat ovat kuin Intian lehmät. Juoksevat vapaina kulmilla ja kaduilla. Ihmiset antavat tähderuokaa ja jokuset ovat kovin kirppuisiakin. Ovat oppineet väistelemään hyvin autoja ja siestaa viettävät usein pysäköityjen autojen vierusvarjossa.
Tämä majoituspaikan oma kulkukoira tuli vastaan ja tervehti haukunnalla heti ensi kerralla kuultuaan askeleemme jo mutkan takaa tullessamme. Myöhemmin se vain tyytyi haukahtamaan vaisusti ja vain kerran kun tunsi porukan. Turkki oli kapinen ja ei kyllä tehnyt mieli silittää.
Nämä naapuritalon kukot toimivat herätyskelloinamme. Kiekuminen alkoi auringonnousun aikaan. Myöhemmin ne oli nostettu pienissä häkeissään kadulle, mikähän siinäkin oli syynä?
Ja tämä valtaisa hepokatti laskeutui lähiravintolassa reppuni hihnalle. Nämä ovat juuri niitä isoja jota mm. pohjoisthaimaassa syödään sipsien tapaan. Kuva onnistui hyvin, klikkaa suuremmaksi.
Norsusafarilla ja apinatemppelissä ei käyty joten ne jäi kokonaan näkemäti.
1.12.2015
Ruokaa Hua Hinissä
Niin,
Paikallista ruokaa tulee syödä koska maassa maan tavalla. Tässä siitä osa esittelyssä.
Mausteista mustekalakeittoa, katkarapuja ja riisiannos.
Valkosipulilla kuorrutettu meriahven ja paistettu riisi.
Iltatorilta sai tälläista banaanitäytteistä lettua. Halpaakin oli ja ohutkuorista.
Tässä alla taas kuorrutettuja sekä kuorruttamattomia katkarapuja riisin kera. Iltatorin kuppilassa tämäkin, kyytipoikana Chang.

30.11.2015
Hua Hin autokanta
Niin,
Kovin uudenoloisia ja lommottomia ovat Hinin henkilöautot. Lavapakut toimivat julkisena liikennevälineenä ja tööttäävät merkiksi jos joku kävelee tienlaitaa ja matkan voi taittaa 10 bahtilla.
Kauppakeskuksessa oli esillä tälläisia autoja joita saattoi ostaa osamaksullakin.
Tuo MG on ainakin entisaikainen englantilainen automerkki mutta näyttänee kovin japsimaiselta, mikä lieneekään valmistaja?
Sisätiloissa oli myös rötväkkäämpi Citymaasturi esillä ja tuulilasiisa sen hinta. Hinnan kun jakaa luvulla 38 päästään Eurohintoihin.
Enpä ostanut kun olisi tarvinnut monta viisumia jotta sen ajamalla olisi suomeen saanut.
Edit: Googlaaminen paljasti että kyseesä on Englantilais-Kiinalainen yhteistyökuvio.

MANUFACTURING FACILITY IN BIRMINGHAM
Final assembly on the new MG6 is completed in Birmingham. We use the scale and technological advancement of the MG production facility in Lingang, China, for initial production. This includes the production of the car body as well as paint shop processing.
Taking care of initial production in China means our UK manufacturing team can focus on the key components that create the handling experience our European customers have come to expect. This includes, the connection of the engine and the gearbox, as well as completing electrical connections and inserting the power train.
The manufacturing facilities in Birmingham, including full paint shop capabilities, have been protected across our 69-acre site. This will allow us to expand when volumes increase and new models are introduced.
29.11.2015
Hua Hin keskusta
Niin,
Vaasasta kotoisin oleva suomalaiinen Mr. Dan pitää Thaivaimonsa kanssa ruokapaikkaa kaupungin keskustassa. On Hua-hinin suomalaisten vakiopaikka. Ruokalistalla on perinteistä suomalaista ja ruotsalaista ruokaa. Myös nuuskaa on saatavilla tottakai, onhan mies Vaasan suomenruotsalaisia.
Tuolla yläpuolella Mr. Danin valkoisessa talossa on myös edullista majoitusta saatavilla, muutamia huoneita. Löytyy varaustilannetta ja mahdollisuutta kuulemma myös netistä. Agoda sekä Hotels.com.
Facebook
Alla muuta katunäkymää.
Kaksi-kolme kaistaa kumpaankin suuntaan ja kadun ylittäminen on melko hankalaa. Kaikki parit jalankulkijaliikennevalot näyttivät punaista koko ajan. Kun punainen syttyi toiselle autokaistalle pääsi kävelemään puoliväliin ellei skootteri tullut ja pökännyt. Kun sitten siinä keskellä odotteli tovin syttyi punainen toisen suunnan kaistalle saattoi koikkelehtia yli.
Räätäliliikkeitä oli pääkadulla muutamia ja hinnat myös suomen kielellä ja sisäänheittäjät osasivat ne tyypilliset muutamat lauseet. Yksi Euro oli 37,8 Bahtia marraskuussa 2015.

Suomalainen Hua Hinissä
Niin,
Kari Suomalainen on jo kuollut ja hän olikin enemmän Akaa-Toijala-Valkeakoski-Helsinkimiehiä.
Uusi tuttavuus tämä Kuninkaan asuinkaupunki minullekin.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Viljasen Esko haastattelee Pelliniemen Juhoa
Simolasta Kalsun kankaalle ja alkuasukkaita haastattelemaan. Simolan Oskari Papalla oli kaivossaan varastoituna erinomaista sahtia ...
-
Niin, Uskoisin että joka toisessa yli parikymmentä vuotta vanhassa kotitaloudessa on tihkuttava keittiöhana. Vuoto ei ole vaaralli...
-
Niin, Nyt vuonna 2019 Laukku Leena on Jämsässä. Alla myös muita julkaisuja. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/75db588e-0711-40c6-bb09-b...
-
Niin, Järsön luontopolulla en ollut ennen käynytkään. Parempi mennä polkupyörällä koska Järsöntiellä on ajokielto. Ensin yli moottoritien...