10.8.2013

Samoksen pääkaupunki on Samos

Niin,

Entinen pääkaupunki on Pythagoras, mutta kun sinne ei päässyt suuret risteilyalukset niin Vathy muutti nimensä Samokseksi ja siitä tehtiin pääkaupunki,

Paikallisbussit ajavat Pythagorionista Samokseen ja Kokkariin 1,7 E kertahintaan. Matkaa on kymmenisen kilometriä. Oudolta tuntuu kun paikallisetkin maksavat aina käteisellä, mitään sarjalippua tai muuta vuosikorttia ei heillä näkynyt olevan.

Sama bussi kiertää Samoksesta palattaessa lentokentän tai Mytilinin vuoristokylän kautta. Eli mennään siis ihan Castro-vuoren korkeudellekin. Kylävierailu on aikaavievä jos menee kello kahden bussilla, seuraava tulee jolla pääsee pois, vasta puoli kuusi, -johtuu siestasta.

Samoksen kaupunki on ehkä jopa tylsempi kuin Pythagorion, mutta on siellä hieno keskusaukio. Mikä positiivista, ei Samoksen saarella taida olla yhtään supermarkettia. Toisaalta huonoa on ettei julkisilla paikoilla ole paljokaan penkkejä muuta kuin ravintoloissa. Jos haluaa levähtää, pitää tilata jotain tai istua rannan kiviaidalle.




Samoksen tunnuspatsas jököttää keskusaukiolla. Ylemmässä kuvassa näkyy ränsistynyt rauniorakennus taustalla.





Bussiaseman vieressä on tämä särkyneiden toiveiden hotelli. Minulle se toimii todisteena siitä miten betoniraudat alkavat hapertaa betonia kuivassakin ilmanalassa vääjäämättä. Ei tuota kunnosta mitenkään. Jos se olisi tehty kivestä niin korjattavissa olisi.  Kivikirkoissakin tosin ongelma on kivien välinen rappaus. Tampereen tuomiokirkon ulkokuoren kaikki kivet merkittiin, purettiin pois ja uudelleen asennettiin parikymmentä vuotta sitten. Samoin tehtiin juuri hiljan Helsingin rautatieaseman kellotornille.




Illalla ruoka oli sitten vasikkaa sipulihauteessa, 9,5 Euroa.  Rakisnapsi. Toisin kuin Kretalla Kotipolttoinen raki ei kuulunut ravintoloiden vakiotarjottaviin. Taitaa olla jokin poikkeuslaki Kreetalla siinä suhteessa. Viiniä sen sijaan Samoksella tehdään ihan piisaksi asti.

Ei kommentteja:

Pepe Epsanjassa

Rannalla ja auringossa.