Turun nunnavuorella on sellainen matkailunähtävyys. Pyöreitä kivenmurikoita perusteellisen paljon.
Nyt on tehty sen niminen TV-sarja josta jopa saatan tykätäkin. Jollain lailla minua kiehtoo Rintamäkeläisetkin joita tulee nyt uusintana. Aidon oloista juttua niinkuin Äijän tarinointi.
Rintamäkeläiset sijoittuu muka Hoikan pitäjään ja pohjoiskarjalaan mutta Pirunpellolla on juuret vahvasti Jokioisissa vaikkei siellä tuollaista nähtävyyttä olekaan.(Kirmunharju on nätti harju muttei pirunpelto)
Jokioislainen Heikki Luoma on kirjoittanut tämän tv-sarjan, nimeltään pirunpelto.
Sarja kertoo sorabisneksestä ja on maalaiskomediaa muutamaa astetta tummasävyisempi sarja, joka Luoman kertoman mukaan liikahtaa ainakin parin ensimmäisen jakson perusteella piirun verran jännitystarinan suuntaan.
Tarinan henkilöiksi on koetettu valita oikeita ja aitoja persoonallisuuksia. Heidän kauttaan hersyy varmaan myös huumori. Kuitenkin tässä ei ole kyse mistään Hardwick -tyyppisestä nauruhermoja koettelevasta komediasta.
Pirunpellon tarinaan tulee jännitettä siitä, kun soraisan Pirunharjun omistaja Huuko Lammi kuolee hämärissä olosuhteissa Tyrisevällä. Tyrisevä on sisäänlämpiävä hämäläinen maalaispitäjä, joka saa elinvoimansa siitä, että kunnan soravarat jalostuvat betonielementeiksi.(Tämähän on kuin rakennusvalmiste tai Puolimatka Forssassa)
Ensimmäiset osat on kuvattu Pirkanmaalla eikä Jokioisilla mutta meikäläinenkin voi
tuntea sarjan kodikkaaksi, sillä Tyrisevällä puhutaan tutunoloista murretta sillä aidonloloisella Lounais-hämeen murteella.
Sarjassa on mm. sikafarmari Torikka ja hän on kieleltään eniten jokioislaisin, -siis Luoman kertoman mukaan. Latovainiossa ja Kiipullakin oli ja on pari isoa sikatilaa, varmaan paikkakuntalaiset katselijat yhdistävät roolihenkilöt johonkin heistä.
Luoma kuitenkin sanoo ettei ole hakenut suoranaista esikuvaa kenestäkään, ainoastaan samoja aitoja sanontoja ja puheenparsia tulee käytettyä.
Lammin Huukon asuintalo on kuvattu Lempäälässä ja kuvauksia jatketaan taas ensi vuonna. Saas nährä kummonen sarja sitten on. Kaunnita ja rohkeita en ainakaan jaksa katsoa yhtään.
Siis:
Jokioislaisen Heikki Luoman käsikirjoittama Pirunpelto YLE TV2 alkaen ke 7.1.2009 klo 21. Uusinnat torstaisin myöhäisillassa ja lauantaisin alkuillasta
-yo kirjoitus perustuu paikallislehden tietoihin
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Viljasen Esko haastattelee Pelliniemen Juhoa
Simolasta Kalsun kankaalle ja alkuasukkaita haastattelemaan. Simolan Oskari Papalla oli kaivossaan varastoituna erinomaista sahtia ...
-
Niin, Nyt vuonna 2019 Laukku Leena on Jämsässä. Alla myös muita julkaisuja. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/75db588e-0711-40c6-bb09-b...
-
Niin, Uskoisin että joka toisessa yli parikymmentä vuotta vanhassa kotitaloudessa on tihkuttava keittiöhana. Vuoto ei ole vaaralli...
-
Niin, Järsön luontopolulla en ollut ennen käynytkään. Parempi mennä polkupyörällä koska Järsöntiellä on ajokielto. Ensin yli moottoritien...
4 kommenttia:
Minä olen joskus noita pirunpeltoja nähnyt Lapissa liikkuessani, ja on niitä jossain etelässäkin.
En kylläkään Turun Nunnavuorella ole tullut käyneeksi, vaikka muutoin siellä päin kohtuupaljon liikuskelenkin.
Niin,
Eikös Kristiinankaupungin lähellä ollut kanssa semmoinen matkailunähtävyys, susiluolan ohella?
Meillä oli aikoinaan X:n kanssa kesämökki Rengossa. Siinä oli viereisellä tontilla tuollainen "pirunpelto". Olen kuullut jonkun joskus väittäneen sellaisia pakanallisiksi hautausmaiksi. Asian todenperäisyyttä en tiedä. Televisiosta meillä luovuttiin digiaikaan siirryttäessä.
Niin.
Olkoon puheeni mitätön. En jaksanut katsoa kuin muutaman minuutin,.
It's not my type of rokraami, -sanois joku holja.
Lähetä kommentti