10.2.2009

Tv-lupamaksu

Maksettu on taas puoleksi vuodeksi ja näin on oikeus esim. Yle Teeman elokuviin ja ykkösen luontodokumentteihin. Lähettävät ties jo kuinka monetta kertaa uusintoina David Attenboroughin kuiskaamalla selostettuja pätkiä, joutuvatkohan maksamaan rojalteja toistamiseen ohjelmaoikeuksien omistajille?

Muistan ajan jolloin Vantaalla eräs kerrostaloasukas ei halunnut maksaa kerrostaloyhtiön hänelle väkisin antamaa kaapeli TV-liittymää. Taisi viedä ihan korkeimpaan oikeuteen ja voitti. Ei ollut pakko maksaa ellei ollut telkkariakaan.

Nyt lakia on muutettu ja se katsotaan perusvarustukseksi ja kaapeli TV-maksu voidaan periä kaikilta, ei tarvitse asentaa hankalia estolaitteita niille jotka eivät maksa.

pari viikkoa sitten Elisa lähestyi isännöitsijöitä ja hallituksen jäseniä internetliittymien tiimoilta vastaavasti. Jos taloyhtiö ottaa nopean internetliittymän niin hinta on asuntoa kohden puolet edullisempi, -yksittäisiin liittymiin verraten, siis alle kympin. Ongelmahan tulee siitä jos vain puolella asunnoissa on netti ja kaapelimodeemi käytössä, ne netittömät maksavat tavallaan sitten sen toisenkin puolen käytöstä. Siis tarvitaan yhtiökokouksen päätös, ei mene pelkällä hallituksen ilmoituksella.

Bjarne Kallis on mennyt vielä pidemmälle. Ehdottaa että TV-lupamaksu kerättäisiin vastikkeiden yhteydessä asunto-osakeyhtiöissä asuvilta. Taas joutuisi maksamaan katseluvasta nekin joilla ei ole telkkariakaan. Eipäs tule helpolla menemään läpi moinen ehdotus. TV:n katselu ei ole mikään välttämättömyys jokaiselle, niinkuin ei ole nettikään mökin mummolle.

1 kommentti:

Äijä kirjoitti...

Niin.

Tv-maksun joten kuten ymmärrän sitä taustaa vasten, että on olemassa Yle Teema. Ellei sitä olisi, niin ei olisi mitään syytä maksaa.

Tosin, nykytekniikalla ei lienee mikään ongelma sellainen, että maksaisi vain katselusta. Sinne vain Conax-paikkaan korttia, ja saldoa ostamaan ärkkäriltä tai netistä. Semmoinen prepaid-telkkari oliskin melko vinkeä kapistus...

Viljasen Esko haastattelee Pelliniemen Juhoa

  Simolasta Kalsun kankaalle ja alkuasukkaita haastattelemaan. Simolan Oskari Papalla oli kaivossaan varastoituna erinomaista sahtia ...