8.12.2010

Joulupohdinnan 8. luukku

Pohdinta 8.

Niin, tupakointi on turmiollista.

Juuri nyt on saatu selville että Israelia piinaavat valtaisat maastopalot ovat lähtöisin 14-vuotiaan pojan vesipiipun jämistä. Poika oli ollut polttamassa vesipiippua metsässä, karisti kuumat tuhkat maastoon ja siitä se lähti. 42 ihmistä on kuollut ja paljon omaisuutta tuhoutunut.

Piipusta, joskaan ei vesipiipusta se lähti aikoinaan Vaasan palokin. Siitä on 158 vuotta, kun vaasan palo alkoi v. 1852. palo alkoi raatimies J. F. Aurénin talossa nykyisen Vanhan Vaasan Kauppiaankadun varrelta. Palon syy oli palamaan jäänyt Vöyriläisen piippu. Monihan nykyäänkin kuolee vuoteeseen tupakan takia, mutta silloin kuoli paljon sivullisia ihmisiä.

Tässä tapauksessa vöyriläinen maanviljelijä oli tullut Vaasaan ja asettui yöpuulle. Aurénintalon ulkovajaan. Sinne oli varastoitu kuivaa sammalta, jota silloin käytettiin `fyllinä` rakennuksissa. Kovana tupakkamiehenä tunnettu vöyriläinen heräsi, sytytti piipun ja tietysti nukahti kuten helposti sattuu.

Sammaleet syttyivät kuin ruuti, ukko heräsi, loikkasi hevosensa selkään ja painui kotinurkilleen. Kuuma kesäaamun tyven muuttui kovaksi tuuleksi ja Vaasan kuolinkellot kumahtivat. Tiheä puutaloasutus, tämä ilma ja ennen kaikkea veden puute edesauttoivat nopeaa paloa. Vaasa oli mennyttä kalua.Seuraavana päivänä kaupungin 379 asuintalosta oli jäljellä 24. Tuho oli nopea ja täydellinen, muutama valtion kivitalo jäi pystyyn

Palon syntymispaikka oli heti selvillä silloisille byrokraateille, mutta ei itse syyllinen. Vuosi kului ja vöyriläinen teki kuolemaa kotosängyssään. Omatunnon karvainen peikko koputti olkapäälle ja Vöyrin mies kutsui paikalle prelaatin, papin, ja tunnusti piipputoimensa siellä sammalten seassa. Jonkun tunnin päästä hän erosi tästä elämästä mieli kevennettynä.

Älkää siis hyvät ihmiset piiputelko sammalten seassa, ainakaan väsyneenä.

Tuo israelilainen poika ei tainnut heti itse tunnustaa mutta muut olivat tapahtuman nähneet.

2 kommenttia:

Äijä kirjoitti...

Hermanni kuuluu pilven reunalta ärähtelevän, että pirruako ne niihen parerossiensa kanssa oikein tuohustaa.
Ja taas, s-----a, on känä leuvossa!

Kaiken lisäksi tupakka on vielä myrkkyäkin.

Onnellista on se, että pääsin siitä eroon.

Murphy kirjoitti...

Niin.

Kari Tapion kärytteli aikansa, piippua kait pääosin hartaan näköisenä. Piiputtelevat ovat kovin pohtivaisen ja jopa viisaankin näköisiä, -ehkä?
Minä en oikein ole opetellutkaan.
Vielä ehtisi.

Viljasen Esko haastattelee Pelliniemen Juhoa

  Simolasta Kalsun kankaalle ja alkuasukkaita haastattelemaan. Simolan Oskari Papalla oli kaivossaan varastoituna erinomaista sahtia ...