Samara

.

Minna esittelee valokuviaan ylpeänä. Ovat kuulemma olleet Samarassakin ja tavanneet Putinin auton.





Todistuksena siitä hänellä on kuva Putinin ensimmäisestä autosta Jaltasta. Auton nykyinen omistaja on ylpeänä liimannut sen sivuikkunaan kuvan kun Putin ylpeänä esittelee Mr. Bushille mahtavaa menopeliään.

Patsastelua

.


Minnalla on tapana kuvata lomakohteissaan vain patsaita. No ainakaan kuvattavat eivät kiusaannu.

Äkkiseltään oudon erikokoiset ahterit. No isä ja poikahan siinä, patsaan tekijä on unohtanut mittasuhteet. Onkohan hän saanut silti palkkionsa?



Näistä toinen taas on Oscar Wilde.

Minna

Vihdoinkin Sari on Minnan pihamaalla. Jussin vanhemmat asuvat samassa pihapiirissä, sukupolvelta toiselle kiertävässä mummonmökissä.

Pientä remonttia seiniin on tehty, mutta ei kovin suurta. Tuolla samalla ohutrappaustekniikalla on Hämeenlinnan asuntomessuillakin taloja rakennettu.

Minna tule ulos ja ihmettelee miten Sarin on kestänyt tulla Aakenustunturin hiihtolomaltaan näin kauan? Nythän ollaan kohta syksyssä. Tuskin ollaan pari sanaa vaihdettu, kun Jaanan on pakko kaivaa vanhat valokuvat omasta kesälomareissustaan esille ja alkaa niitä esittelemään.

Saria oikeasti tympii ne, mutta hän jo miettii sopivia kysymymyksiä ja ihastuksen täyttäviä huokailuja valmiiksi.

Kaukosäätimien maihinnousu

Digiboxi tulee, oletko valmis taas uuteen kaukosäätimeen pöydälläsi?

Tuore

Valokuvatorstai.

Aamulla heti latukoneen menon jälkeen, tuoretta tavaraa.

Kaskuperjantai

Soinin kaupungin vihkiäispuheen sai pitää Kaupungin esikuva Timo Soini.
Hän piti seuraavan lyhyen ja ytimekkään puheen:

Venäjää emme osaa, ruotsia emme halua puhua, olkaamme siis soinislaisia.


Avun nitrodiskossakin on viikottain uusia kaskuja.
Kaikki uusia mutta koskaan kukaan ei tiedä ken on kaskun keksinyt.

Tämä on minun omani.

Salava

Minnan pihassa on hieno Terijoen salava. Kasvaa hillityn kurinalaisesti, ei rönsyile.
Mahtava varjostuspuu isoksi kasvaessaan, alapuolelle voi tehdä vaikka oleskelutilan.




Mutta tätä puuta ei Sari tunnista. Näin kosteana kesänä vehreä ja kaunis.
Sari klikkaa kuvaa suuremmaksi mutta tunnista ei, ei vain tiedä mikä on.
Olisiko Raaseporin Pihlaja?

Lomaa pukkaa

.


Pujo on niin suosittu tienvieruskasvi, että se on saanut jo varteenotettavan värikkäämmän kilpailijan. Mikähän on tämä keltainen, joka näyttää ennen kukintonsa puhkeamista aivan pujolta?

Mutta.

Kesälomaahan se vasta nyt pukkaa, kun kiireisimmät jo palaavat stressaantuneina takaisin työpaikoilleen. Työpaikan taukohuoneen tarinat ovatkin olleet jo pidemmän aikaa sellaisia että loma tulee tarpeeseen.

Juuri eilen oli puheena sairaudet ja syöpä muanmuassa. Työkaveri tiesi että haikalat eivät sairastu lainkaan syöpään, ja vaikka mitä karsinogeenejä väkisin istutettaisiin, solut eivät reagoi ja syöpäsolut eivät lisäänny.

Totesin siihen että tutkimus taitaa olla tehty siten että koe-eläinhaijoukkoa on pakkotupakoitettu mutta yksikään ei ole syöpään sairastunut. Ovat kuolleet luonnollisen kuoleman ennen sairastumistaan.

Mutta mitähän sitä oikein lomalla tekisi? Pohjanmaalla on kesälomakuukausina tarjolla hyviä extremetansseja siellä sun täällä. Jokaisen on syytä ainakin kerran elämässään testata, miten helpolla siellä saakaan järjestettyä vaihtelua tylsään arki- tai lomarutiiniin.

Useimmiten jo lippuluukulta selvittyäsi joku kumahuttaa heinäseipäällä tai tarjoaa oudolle tulijalle piristävää puukkohippasta lavan ympäri. Sisällä tungoksessa tullaan tunnetusti iholle ja tarjotaan kyynärpäitä viljalti lapaluiden väliin. Jos vielä vaikka selviätkin vastakkaissuuntaan menijöistä kunnialla, niin viimeistään baarissa joku kaataa oluet niskaasi.

Jos kaikesta huolimatta iltasi tuntuu tylsäksi menevän, hyvä on huutaa ennen poislähtöä ovella: Juussii, Jussiii.....! Täälläkö niitä fuskaavia painipesäpalloilijoita pesii? Oliis jonkinnäköösen ottelun tarvetta! Kalliojärven kirkkaassa pohjavesialtaassa, onkin sitten hyvä aamuyöllä liotella turvonutta naamaansa ja painaa visusti mieleensä unohtumattomat pohjanmaan kesälomamuistot.

Entäs jos menisikin tänä vuonna Kainuuseen tanssimaan suotanssin SM-kisoja? Hyttysille syötetään jalostettua ja treenattua tanssijanverta, niin että itikat muistelevat moista mässäilyä vielä vanhainkodissakin. Tuo SM-lyhenne tuleekin varmaan sadomasokismista, niin epäinhimillistä touhua tuo suotanssi on.

Suomussalmelaisten nuorten itsemurhatilasto on synkkä, mutta tälläinen sirkushuvi saattaa tuoda pitsakkaa piristystä synkeään korpimaisemaan. Paikkakunnan nuoret katselevat pää kenossa kuinka etelän väki vääntää suosambaa niin että turpeet vain pölisevät.

Voisikohan tuo Päivi järjestää ensi vuonna vastaavan kansainvälisen häppeninkin? Aina Japanista saakka tultaisiin tiettömän taipaleen taakse, jotta saataisiin vääntää hyllyvällä suolla muutama tanssiaskel itikanläimisen ohessa. Matti-Sakari laulaisi, suopursu kukkii ja rahkasammal pölisee, tää outosakki jalat mudassa hölisee.

Mikähän näitä kainuulaisia ihan oikeasti riepoo? Pystytetään pellot täyteen vaatetettuja heinäseipäitä ja syödään leipäjuustoa. On outoa väkeä on.

Toisaalta Hämeestä se kesän onni ja autuus voisi myös löytyä. Mennä vaikka Latovainioon ja kuolla, niikös se oli vanha sanonta? Ei, ei se ihan niin ollut, mutta Latovainiosta se sivistys on ainakin lähtöisin. -tai pois lähtenyt. Nyt sinne tehdään oikein lentokenttää, jotta voi yksityissuihkarilla laskea rojauttaa, keskelle lannanhajua.

Josko menisi ja siellä ajelisi Minkiön höyryjunalla, ja olisi muutoinkin niin kuin ennenvanhaan. Vanhat sarkaiset pussihousut vaan jalkaan, paperiset valkoiset hihakkeet ja kaulurit sekä vanerinen kapsäkki molempiin käsiin. Olisi sit vähän niinkuin herrahenkilö itse kesälomallaan. Vanerinen kapsäkki vaneerisella aneemisella ihmisellä justiinsa.

Ehtoon korvalla voisi vielä mennä ja pyörähtää parit pyörähdykset Keinukankaan tanssilavalla. Jos oikein holja tuuri kävisi, siellä voisi olla Fasterin pariskuntakin, lempitouhuissaan. Siis suosikkiharrastuksensa parissa, juu.

Oikeastaan olisi jännä homma vaihteeksi myös palata armeija-aikaisille juurilleen Turkuun Pääskyvuoren törmälle. Onkohan toinen erillinen väijykomppania vielä entisensä? Kapteeni Sarkala ja Majuri Seppo Kepponen vielä olemassako olisivat? Rauli Somerjoki suoritti siellä oman osansa rättivaraston hoitajana.

Siellä betonitornin juurella voisi hyvällä tuurilla myös tavata Matti Mainion, palstan sheriffin, kaiken tanssitietouden kerääjän. Tämä oivallinen mies, kuin nykyajan Elias Lönnroth. Sukeutuisi siitä kohtaamisestamme holja vuoropuhelu:

-kukas olet, mistäs olet tänne tullut ja mitä hommailet? -kysyisin.

-Matti vaan Kaarinasta ja moderaattori olen, vastaisi hän varmaan.

-No joo voihan tuohon noinkin vastata kait, sanoisin. Toinista minä olen tullut, jos noin vastataan, mutta Latovainiosta kotoisin ja ingenjööttöri vaan, jatkaisin vielä. Käspäivät vetkutettaisiin ja lippalakkiakin nosteltaisiin, eipä siinä sen kummempia juttuja tulisi.

Voisi Matti esitellä kumminkin minulle palstojaan luolan uumenissa. Siellä on varmaan hyvässä ojennuksessa takavuosina viljellyt tarinat synkoopeista, fuskun joustoista ja myös naamapakkien salatieteet säilössä. Sotasalaisuuksiahan varmaankin kaikki nuo perinnetietoutena kerätyt silmäpelien ja hakustrategioiden suunnitelmat ovat. Pablo Nebulan salaiset kansiot. Jos viljeltyjä keskustelupalstoja en sattuisi sittenkään näkemään, niin sotilaskotiin voisi ainakin pyrkiä.

Ei taitaisi kuitenkaan siviilillä olla pääsyä sotilaskotiin noin suljetulla alueella, joten mitäpä sinnekään törmäpääskyilemään, suotta. Jos menisikin nyt tuolla Turun reissulla tapaamaan valtion ainoita asukkaita, -Siivosen pariskuntaa. Turkuhan on saanut takaisin pääkaupunkioikeutensa.

Siivosien kanssa voisi viritellä tanssikasino -huvikeskusta verovapaan Valtion alueelle. Siellä ei turhat suomen lait päde ja muutenkin olisi rento meininki. Tuo 50-neliömetriäkään tanssitilaa ei rajoittaisi välttämättä, jos tekisi ylöspäin laajenevan tornimaisen rakennelman. Ilmatilaahan saa vapaasti kait käyttää ja vaikkapa neljä nosturia nurkille nostamaan asiakkaat ylös ja alas.

Jokamiehenoikeudella ne nosturit tilapäisesti Posion metsiin kai sallittaisiin. Tai tässä tapauksessa, jokaniskanoikeudella pitäisi varmaankin sanoa. Uhkapelikään ei olisi Valtiossa kielletty minkään lain perusteella. Kun vielä tanssilavalle tekisi sopivan matalat kaiteet, humalaisetkin kokisivat luonnollisen poistuman tanssilattian tugoksessa horjuessaan. No tuon orkanisiseeraamisen ehtii vaikka kesäloman jälkeenkin.

Olisihan noita käyntipaikkoja, kesätapahtumiakin joka pitäjässä. Mutta parree kait vain olla möllötellä ja kuunnella kesäsadetta kotosalla.

Kellokas

.

Aforismikeskiviikko.

Ei tässä jänis selässä olla!

Ratsia

Sarihan pysäytettiin poliisin toimesta. Systemaattinen autojen kunnon tarkistus. Mersusta ei mitään vikaa löydy, mutta edessä olevalle Hondaporukalle käy köpelömmin. Autosta lähtee kilvet.

Seuraavana päivänä paikkakunnan urheat soturit ovat uskaltautuneet jo seisomaan konepellille. Yhteinen terävä potku tuulilasiin, -noin. Ehkäpä jo ylihuomenna saisimme sen tuulilasin lurpsahtamaan etupenkille, -toteaa toinen ja laittaa nuuskamällin alahuuleensa.




Kyydissä oli kaksi nuorta juippia ja he joutuvat jalkamiehiksi tihkusateeseen.
Hermostuvatkin ja vinoilevat poliiseille, nimittelevät paskalakeiksi mokomat koijarit. Yksi poliiseista ottaa rauhallisesti autostaan tarrateipin ja liimaa sen ivanaurun kera kilvettömän auton takaosaan.








Poliisitkin päättävät ratsiansa ja lähtevät pois. Tuskin on väki loitonnut auton luota, kun joku jo tulee ja heittää kiven kilvettömän auton sivuikkunasta sisään.
Sellaista on raaka maailma.

Unilukkari

Sari kuuntelee haltioiutuneena radiosta urkujen ääntä. Lapsenakin höyryradiosta kuului joskus urkumusiikkia, oikeastaan aika useinkin kun Tauno Äikää musisoi. Nyt hän kuuntelee Äijää. Sai ei oikeastaan ole lainkaan musikaalinen Fuugan hän erottaa. Ja piano pianissimo tai forte fortissimo on ihan arkipäivää ihan kotioloistakin.

Äijän urut ovat vanhat ja toimivat vielä kivihiilellä. Nyt kun oli 070707 päivä ja hääparisoittoja viljalti, äijä sai kanniskella kivihiilipusseja melkomoisen määrän kellarista ja raahata ne aina ylös asti, urkuparven paineenkehittimeen.

Aika on rahaa

.
Aforismikeskiviikko.

Valtio on vallattu

Radion uutislähetys keskeytyy ja nuo sanat tulvivat eetteriin Sarin autoradiosta.

-No johan on, eikö mikään ole enään koskematon. Eihän tuon pitänyt olla mikään uhka turvallisuudelle? Sari pohtii tuota pöyristyttävää uutista pienessä päässään ja miettii mihin tämä maailma on oikein menossa.

Luultavasti Stubb kuitenkin saa mobilisoitua Eu-joukot avukseen ja alue julistetaan suvereeniseksi ja koskemattomaksi demilitarisoiduksi vyöhykkeeksi, kuten ahvenanmaakin.

Tuo Valtiohan ei kuulu Euroopan Unioniin, joten siihen ei sovelleta EU:n elintarvikemääräyksiä, ehkäpä pensasperunan tuottaminen olisi siellä vaivattomampaa. -Miettii Sari vielä.

Pojasta polvi paranee

Lapsi.




Isoisälläni on varmaan polvi ollut kipeä vuonna 1918. Siksi lienee ottanut poikansa, eli isäni polvelleen.

Valokuva on toiminut samalla ulkonaliikkumislupana, olihan silloin levottomat ajat.
Takana lukee mm.. .....on oikeus liikkua polkupyörällä omassa ja lähikunnissa.
Alla nimismies Vähäsolan allekirjoitus ja leima.

Taxhund

Koira

Leikin loppu

.

Radiossa kerrotaan miten BMW-nuorukaisen autoleikit saivat surullisen lopun. Perheellinen poliisimies kuoli Sarin kotipitäjässä. Ratkaisevaksi lausunnoksi noussee autossa kyydissä olleiden kertomukset. Jos poika on uhitellut ajavansa poliisin päälle, murhasyyte voisi mennäkin läpi. Koko elämä on nuorukaisella nyt kuitenkin huonolla mallilla, kävi syytteiden kanssa miten kävi.

Sarin edellä menevästä autosta syttyvät äkkiä jarruvalot. Sarikin hiljentää ja edellä ajavan auton alta esiintulee sätkivä rusakonpoika. Sari ei tee paniikkijarrutusta, vaan ohjaa mersun niin että rusakko menee pyörin välistä. Taustapeilistä näkyy hetken aikaa jalkojen sätkyttelyä. Ketut saavat iltasella ruokaa.

Sellainen oli rusakonpojan leikin loppu

Tanssi

.
Valokuvatorstai.




Ja yllättäen metallinen patsas alkoi tanssia.

Mustionjoki

.


Koska ei olla aivan meren ääressä, niin ylitetään jokia ja puroja joiden kaikkien vesi päätyy mereen. Lohi ei nouse näillä korkeuksilla, mutta joet ja purot toimivat maatalouden lannoitusaineiden ylivuotoviemäreinä. Tärkeä rooli.

Ohitetaan myös Jehovan todistajien valtakunnansali. Se rakennettiin yhdessä viikossa viisitoista vuotta sitten. Kalkkiruiskutettu tiilipinta on osoittautunut huonoksi ratkaisuksi. Hiekkapuhallusmiehet ovat tauolla, mutta kaikki puhalletaan pois ja laitetaan uusi ehompi pinta.

Kaunista ruukkipitäjää kaikki tyynni.

Läntinen Uusimaa on idyllinen ja kaunis, aivan kuin itäinenkin puoli. Jotenkin ruotsinkieliset ovat kehittäneet ympärilleen kauniin kartano- ja ruukkimaisemaketjun. Vauraus luo kauneutta ja tilat ovat kulkeneet suvuissa jo vuosisatoja.

Eipä taida täällä paljoa olla Toropaisen tai Holopaisen kartanoita. Laakkosen kartano on Hyvinkäällä, mutta se onkin ihan erityistapaus. Onhan se erityismies se Tokmannin omistajakin, vaikkei taida kartanoa ollakaan. Kerännyt ison valtakunnan ympärilleen. Aloitti pahimpina lamavuosina, ottamalla haltuunsa pankin käsiin joutuneita arvokiinteistöjä.

Sari on onnellinen kun hänellä ei ole kartanoa. Kauhea siivoaminen olisi niissä käytävissä ja valtavasti ikkunaruutujakin pestävänä laisin. Edessä on viitta Päiväkummun kylpylään. Taitaapi olla niitä pienimpiä ja vaatimattomampia kylpylöitä, mutta on kuitenkin.

Kuninkaantie

Päällysteosuus taas välillä ja kevyenliikenteen väylä virtaa vieressä. Pyöräilijöitä ja kassimiehiä menee pitkin samaa reittiä jota Kuningaskin aikoinaan. Tukholmasta Pietariin matkattiin Karjaan kautta.

Vaikka paikalliset eivät kaikki tarvitsekaan kevyenliikenteen väylää, kesämatkaajat ajavat fillarilla etapin Turusta Porvooseen. Nätti reitti.

Hevosvoimia

Ollaan jo liki Minnan kotitaloa. Hevoset lisääntyvät täällä maalaismaisemassa vuosi vuodelta. Jokin ihme hoivaamisvietti kanavoituu hevosten kautta ihmisestä eläimeen.
Kalkkuna ei herätä lainkaan vastaavia tunteita.

"Voi kun se on lutunen", -huudahduksia kuulee harvemmin kalkkunatarhan aidan vieressä.

Hevonen on kieltämättä viisaan oloinen ja kiiltävine turkkeineen uljas eläin. Silmistä kumpuaa jokin ihme vaiston ja ällin symbioosi, jota ei lehmän katseesta löydä etsimälläkään.

Ei montaakaan minuuttia kun vastasyntynyt varsa kömpii jo jaloilleen ja on valmis seuraamaan tarvittaessa emäänsä lauman vanavedessä. Suomessa ei ole enää villihevosia. Sääli sillä siitäkin asiasta saataisiin lihavat riidat maanomistajien ja luonnonsuojelijoiden välille.

Kulkuvälineitä

Sari ajaa Rolfin mersua pitkin soratien kiemuroita. Tienpitäjät olivat jo aiemmin tienposkessa irroittamassa kunnan vaakunoita. Karjaa häviää ja syntyy jälleen Raaseporin kaupunki. Onhan se hieno nimi. On Raaseporin linna ja kaikki. Kihlakunnanoikeus on kokoontunut jo pitkään sillä nimellä.

Pohjan kunta on nimenmuutoksesta eniten innoissaan. Pääsevät viimeinkin pois pohjalta.

Mersu menee jouhevasti niellen soratietä vauhdilla alleen. Erään talon päädyssä on vanhempi menopeli. Tuollaisellahan se Sarin isoisä kävi markkinoilla myymässä lihaa. Ei tarvinnut olla eläinlääkärin leimaamaa, riitti kun oli itse tapettu ja piilukirveellä pilkottu. Kärpäsiä pörräsi siinä kesäaikaan viljalti lihan kimpussa.

Lapsuuden hyyskä

Lapsuudessa on paljon nostalgisia partikkeleja. Ne pompahtelevat pintaan aina aika ajoin kuin kivet Pohjois-karjalan pellosta. Sari ajaa autoa nyt jo kohti Minnaa. Vanha Karjaalainen maalaismaisema tulvii sisälle auton ikkunoista.

Lantalat tehtiin entisaikaan aina tiellepäin. Usein lantalan yhteydessä oli ihmisille hyyskä. Näin saatiin yhteinen jätehuolto ja hajutkin sekoittuivat huomaamatta toisiinsa.

Sari muistelee omaa synnyinkotinsa hyyskää. Se oli tehty vanhan kanalan päätyyn. Pimeä käytävä ja seuralehtien kansia ruostuneilla nastoilla kiinni seinissä. Kanala oli jo silloin ollut pitkään käyttämättömänä ja nyt päätyyn on tehty traktorille pariovetkin. -Vetää viimeisiään, purkukunnossa. Mutta lapsuuden hyyskä kuitenkin. Sitä statusta ei siltä voi pois ottaa, ennenkuin se puretaan. Hirsistä saa polttopuuta, mutta muuten läpilaho rotisko. Kauhea viritys.

Ei tuo taitaisi pärjätä sisutuslehden kylpyhuonekilpailussa ei. Kilpakumppaneilla olisi marmoria ja kullattua hanaa, tuolla vain paikallisen aviisin sivuja rypisteltävänä. Kuka enää taitaa senkin oikeaoppisen pehmennystekniikan?

Lepää rauhassa hyyskäni, puhahtaa Sari hiljaa itsekseen, saadessaan mielikuviinsa aidon etiäisen.

Kansan ääni

Valokuvatorstai/ääni.



Mies ja ääni -periaate elää vielä.-

Pahkamies

Kaupan pihaa vastapäätä on talo jonka pihapiiriä koristaa hieno koivupahka.
Siitä Sari muistaa kotikylän miehen Oskari Filppulan. Hänellä oli vastaava kuiva pahka korvassa. Vaalea ihme kasvain joka oli kuiva ja oudon oloinen.

Oskari oli kirvesmies, joka pelotti oudot konekiväärimäisellä naurullaan. Yhtä-äkkiä se räjähti kuin konekivääri ja pelotti lapset ja hätkähdytti ventovieraat.

Oskari tuli perin ryppyiseksi vanhemmiten. Poltti tupakkia ja kuiva iho muutoinkin.
Normaali-ihmisillä tulee pitkittäisiä uurteita, mutta Oskarin naama tuli täyteen salmiakkikuviota. Outo mies.

Oskarin kuoltua, korvan pahkasta otettiin koepala. Mitä se lie ollut, kukaan tuskin saa koskaan tietää.

Karjaalla

Sari koukkaa keskustan kautta. Pitänee ostaa vähän ruokatavaraa mukaan, jottei Minnan tarvitse hänelle ja Heidille ihan täysylläpitoa järjestää.

Keskustassa on Varuboden, S-ryhmän kauppa. Tämän alakerrassa on se kuuluisa PUB-jossa oli viisi vuotta sitten piiritystilanne ja ammuskelua. Terassi on nytkin pullollaan porukkaa. Kaikilla tupakki käryää suussa ja edessään on lasi tai tuoppi. Pöydällä kukkapurkki ylösalaisin tuhkakuppina.

Kukahan neropatti keksi ensimmäisenä tuollaisen tuhkiksen? On De-facto standard nykyään. Mitenhän käy syksyllä kun terassi suljetaan ja tupakoitsijat eivät saa silloinkaan polttaa sisätiloissa. Niin no jos on rakennettu savustuskoppi, niin sinne ei kuitenkaan saa ottaa juomia mukaan.

Olisi markkinarako kehittää poletilla toimiva lasiparkki. Lasi jäisi sinne suojaan tyrmäystipoilta, sivullisilta janoisilta ja roskantiputtajilta.
Se olisi kuin markettien eteisessä oleva kassinsäilytyslokerikko, mutta pienempi ja voisi olla yksinkertaisesti vain lukittava teline johon lasi pujotettaisiin ja kansi olisi yläpuolella suojana.

Poletti olisi niin simppeli, että sellaisen voisi ravintolan omistaja tehdä eurolla uuden, mutta perisi hukkaajalta panttia viisi euroa. Poletti pitäisi olla kuitenkin koodattu, jottei kukaan ottaisi vahingossa toisten lasia.

Mahtavat markkinat tiedossa juomaparkkistelineelle, olisi tottavieköön kysyntää!

Kone

Valokuvatorstai




Vipu on yksinkertaisin kone, mutta ihminen on vielä vanhempi. Tuota kutsutaan nykyään elevaattoriksi.

Junassa taas

Sari palaa hiihtoreissultaan kotia kohti. Vaatetta on nyt liiankin paljon ja sattumalta taas tuo sama burberrymieskin paluumatkalla, mutta onneksi nyt eri vaunuosastossa.

Ravintolavaunussa Sari sattuu kovin puheliaan ihmisen viereen istumaan. Hän alkaa selostamaan innoissaan kuinka Uusi-Suomi alkaa jälleen ilmestyä. Niklas Herlin on ostanut tuotemerkin oikeudet ja hänellä on päätoimittajakin jo katsottuna.

Mies selostaa kuinka Uuden-Suomen hallituksen puheenjohtaja oli aikoinaan Pekka Herlin. Kaikille Koneen sadoille sopimuspalkkalaisille tilattiin henkilökuntaetuna Uusi-Suomi kotiin. Tuli verotarkastus ja selvisi ettei luontaisedusta ollut koskaan maksettu veroja, siis niitä veroja ei ollut pidätetty palkasta.

Tuli ikävästi kaikille edunsaajille mätkyjä, vaikkei edunsaaja ei olisi edes ollut lukenut koko lehteä. Mätkyt perhana tuli vielä takautuvasti viideltä vuodelta. Kertojakin oli ollut jo eläkkeellä pari vuotta ja lehteä ei enää tullut mutta joutui kuitenkin eläkkeestään ne maksamaan.

Pekan vaimo oli Kustaa Vilkunan tytär. Kustaa Vilkuna oli suomalaisuuden esitaistelija ja Suomen lippua se Uuden-Suomen ja Suomettaren logossa oleva neitokin heiluttaa. Thorsvikistä oli lyhyt matka nykyiseen Pokrovan luostariin, siinä varmaan oiva etäisyys riiustella, Vilkunan perhehän asui Pokrovassa, ennen kuin se edes Pokrova olikaan.

Ei siinä mitään, Uusi-Suomi on hyvä lehti lukea aamiaispöydässä tai liikennevälineessä. Sivut niitattu toisiinsa ja lehden koko pienempi kuin Aamulehden tai Hesarin. Saa vain nähdä onko Suomessa enää markkinoita tuollaiselle lehdelle kun on Talouselämä ja Kauppalehtikin jo olemassa.

Savupiippu

Sari näkee tällä kertaa unta savupiipun muurauksesta. Hän on jossain tehtaan työmaalla ja hänelle on annettu tehtäväksi muurata pyöreä ja korkea ylöspäin kapeneva savupiiippu.

Sari katselee tiilikasaa ja miettii miten suoraseinäisistä tiilistä voi tehdä pyöreän piipun? Mestarille asiasta valitettuaan, mestari vain toteaa että pyöreä siitä tulee kun joka saumakohdassa pikkuriikkisen sisällepäin kallistaa. Sari ajautuu siinä unessa riitaan, onko piippu silloin pyöreä vai ei?

Hän oikein alkaa demonstroimaan laittamalla kolme tiiltä kolmioksi, neljä tiiltä neliöksi, viisi tiiltä viisikulmioksi ja kuusi tiiltä kuusikulmioksi. Kysyy sitten jokaisen kohdalla mestarilta onko tulos pyöreä?

No ei ole, vastaa mestari, enemmän pitää tiiliä olla. Sari hermostuu siinä unessa oikein todella. Montako hiton tiiltä pitää olla että kehä pyöristyy niin että sitä voi sanoa pyöreäksi? Riippuu siitä kuinka kaukaa katsoo, sanoo mestari ja lähtee pois, käskee vain muurata pyöreää piippua joka pysyy pyöreänä mutta supistuu ylöspäin.

Ramasee

Sari palaa ajoissa takaisin huoneeseensa, Varjokuvan musiikin jytke soi vielä ikiluuppia hänen päässään. "Ilta tummenee, ja hämy illan käy..." Tämä sama ongelma aina. Tarttuva sävelmelodia jää viimeiseksi aina soimaan päähän, vaikkei haluaisikaan. Elokuvakanavalta tulee "Tuulen viemää". Maksullinen kanava, mutta Sari näppäilee kuitenkin huoneensa numeron kaukosäätimeen, ja elokuva jatkuu.

Tuon elokuvan syntyvaiheet ovat mielenkiintoiset. Romaanin kirjoitti aikoinaan Margaret Mitchell ja hän halusi sen julkaistavan jatkokertomuksena aikakauslehdessä vuonna 1936. "Historiallinen romaani! Sisällissodasta! Kuka mistään sisällissodasta enää välittää?" - sanoi Herbert R.Mayes, päätoimittaja ja jatkokertomus jäi julkaisematta.

Tyrmäävä oli myös MGM:n arvio romaanista samana armon vuonna 1936. "Idea on hylättävä. Yksikään sisällissotaa käsittelevä elokuva ei ole tuottanut penniäkään." -

Gary Cooperia pyydettiin pääosaan kun elokuvapäätös sai lopulta tulta alleen vuonna 1937. "Se on hyvä että se on Clark Gable, joka tässä menee turvalleen, eikä Gary Cooper." -sanoi juuri Gary Cooper sen jälkeen, kun hän kieltäytyi miespääosasta. Eikä siinä vielä kaikki. Elokuvaohjaajatkin olivat skeptisiä. "Tästä elokuvasta tulee yksi kaikkien aikojen suurimpia fiaskoja." - sanoi elokuvaohjaaja, joka kieltäytyi tarjouksesta saada osuus elokuvan voitosta, vuonna 1938.

Sarille tulee mielleyhtymä The Beatles kitarabändin alkuvaikeuksiin."Me emme pidä heidän soundistaan. Kitarabändit ovat menossa pois muodista." Sanoi Decca-levy-yhtiön edustaja vuonna 1962. Näin hylättiin tuntematon uusi yhtye. The Beatles oli aloittanut uransa hampurilaisen strippiluolan taustabändinä. (Voiko sen alempaa kukaan lähteä liikkeelle?) Heidät hylkäsi myös Pye, Columbia ja His Masters Voice. Parlophone oli surkeasti menestyvä puhelevyjä tuottava EMI:n osasto, jonka tuottajaa George Martinia pilkattiin yhtiön sisällä. Vain heille The Beatles kelpasi.

Surullinen on lopun ikäänsä Pete Best, joka oli kitaristina aina juuri läpimurtoon asti. Uusi levy-yhtiö ei pitänyt rumpalin ensivaikutelmasta ja vaihtoi Peten Ringoon. Asiaa spekuloitiin pitkään jälkikäteen ja epäiltiin jopa että yhtyeen muut pojat olivat kateellisia komealle Petelle, joka sai eniten tyttöjen suosiota. Ringo oli karumpi ja sopi paremmin Paulin ja Johnin pirtaan.Pete Best meni Liverpoolin kaupungille töihin, ja on nyt harmaatukkainen herrasmies. Ei ainakaan ole tullut ammutuksi ja ei ole jäänyt kiinni Japanin tullissa huumausaineista. Kun Brian Epstein ilmoitti potkuista Petelle, hän itki vuolaasti ja peruutti kaikki muut työpalaverit siltä päivältä.

Sari nukahtaa ja Tuulen Viemää elokuva pyörii yksikseen taustalla, luoden unilleen sopivaa taustamusiikkia sekä tarinanpohjaa.

Soitto soi

Ravintolan puolella soitto soi jo vuolaasti. Sävelkulku on rempseän tanssittavaa ja jalan alle meneviä rytmejä. Ilta himmenee, ulkonakin jo on ollut pimeä pitkään.

Pienen pieni parketti täällä Hotelli Aakenuksellakin. Riittävä kuitenkin jotta voi tanssilattiaksi sanoa. Kahvia roiskittu liukasteeksi vaikka eipä tämä väki taida liukkaudesta piitata. Nolointa on että orkesterisyvennös on laitettu seinän viereen jossa jo kalteva katto haittaa suorana olemista. Onneksi rumpali istuu ja näin takana on tilaa enemmän. Kyösti lyö rumpuja ja laulaa samalla. Kesällä hän kiersi suomea Sari Tammisen ja orkesterinsa kanssa. Oikeastaan vain osan kesää, TV-lähetykset tulivat pidemmällä ajalla.

Sarilla on pöytä aivan orkesterikorokkeen vierssä ja siinä ei pysty soiton aikana juttelemaan. Useasti on käynyt vastaavassa tilanteessa, että joku on selostanut kovastikin jotakin asiaa, ja kun ei aina ole kehdannut sanoa ettei kuullut, hänen on tullut vain nyökkäiltyä. Jälkeenpäin on tullut miettineeksi mitäköhän asiaa on taas tullut myötäilleeksi.

Hassuksi olisi tilanne mennyt jos armokuoleman vastustaja ja puolustaja olisi tullut vuorotellen juttusille ja tivannut Sarin mielipidettä asiaan. Nyökkäillythän hän vain olisi kummallekkin.

Tarinointia

Sari istuu baarissa, soitanta ei ole vielä alkanut. Puheeksi tulee burberrymiehen kanssa erilaiset aloittelivat laulajat. Sari kävi aikoinaan Käenkoskella kaikki kesät. Usein siellä oli esiintymässä toisena sellainen B-luokan huutaja, joka enenmmän ärsytti kuin ilahdutti.

Burberrymies kuuntelee pää kenossa Sarin vuodatusta ja ynisee aina jotakin vastaukseksi taukopaikkoihin. Ärsyttää tuollainen burberrymieskin, koska ei kerro mitä mieltä hän on esimerkiksi Päivi Mäkisestä.

Päivi huomasi että koiransa alkaa ulvoa aina kun hän lauloi kotona siivotessaan. Siitä syntyi oiva ohjelmanumero kun yleisölle uskoteltiin että koira laulaa mukana. Oikeasti koira ulvoi koirien kielellä, että lopeta jo hyvä akka vollotuksesi.

Kansa kuunteli ja ihaillen he vuodattivat suosiotaan ja kehuivat koiran laulunääntä. Tyhmemmätkin tietävät että koiran absoluuttinen sävelkorva ei salli nuotin vierestä laulamista, ja siksi koira ulvoo.

Eläinsuojeluihmiset paheksuivat koiran kierrättämistä keikoilla ja nykyisin hän keikkailee yksin.

Olihan Martti Innasellakin Gunnar-pässi mukana sen samannimisen laulunsa rekvisiittana. Jotkut pahat kielet totesivat pariskunnan lavalla nähdessään, " tuon Innas-pässin kyllä tunnistan, mutta kuka tuo mies on sen vieressä?"

Dannylla oli käärme erään D-kiertueen mukana ja taisi olla Kari Tapio joka toimi sen käärmeen hoitajana. Kuinkahan käärmettä hoidetaan?

Rasituksen rentouttava raukeus

Sari teki kuntoonsa nähden tosi pitkän hiihtolenkin heti ensi päivänä. Illankorvalla saunan lauteilla hän antaa lihaksilleen lämpöhoitoa. Porisuttaa itseään kelohonkaisessa poreammeessa ja nauttii oikein kunnolla.

Illalla baarissa taas burberrymies tulee juttusille. Varjokuvasta ja Kyöstistä on miehellä kommenttia monenmoista. Sitten kertoo myös Topi Sorsakoskesta, tuosta Ähtärin Tammilehdosta, joka ei taida olla raivoraitis. Kirjassaan hän kertoo kuinka tapana oli aina tyhjentää minibaari joka huoneesta jossa yöpyi.

Agents ehkäpä tekee uuden levyn Topin kanssa. Aikoinaan jäähyväiskeikalla kääntyivät yleisöön selin ja laskivat housunsa. Yleisö ei pitänyt, saa nähdä onko vielä samaa yleisöä, vaiko jo uusi sukupolvi vuorossa?

Topillekin heiteltiin pikkuhousuja lavalle aivan kuin Tom Jonesille ja Frederikille. Topimaiseen tyyliin hän nyt kaiholla muistelee niitä suosion huippuaikoja jolloin housuja heiteltiin lukumääräisesti paljonkin.

Nykyään heitetään vähemmän, mutta nyt ne ovatkin isompia.

Pensasperunauni

Sängylle oikaistuaan Sari ei ensin tahdo saada unta lainkaan. Senjälkeen uniin sekoittuu hälyäänet käytäviltä. Äänet kietoutuvat johonkin pitkään unitarinaan aidosti ja sen kiinteäksi osaksi. Joku oven paukahdus onkin unessa naapurin miehen vasaranisku, kun Sari siinä unessa on pitämässä taulua ja naapurinmies lyö naulaa.

Hulluin unikohta on kun Sari on tanssimassa Tricksterin hevosen kanssa. Hevonen on iso ja täysikokoinen, mutta hevonenpa se ei osaa viedä ja Sari ottaa sen syliinsä ja näyttää elikon takajalat korkealle sojottaen hevoselle oikeita askelia. Eihän hevosta syliin voi ottaa, mutta unessa siinä asiassa ei tunnu olevan mitään erikoista.

Unessa Sari on välillä lapsuudenkodissaan äitinsä kanssa Kälviällä, mutta siitä huolimatta uni kertoo äidin kuoleman jälkeisiä asioita ja hetkessä ollaankin taas jossain ihan muualla.

Tulomatkalla junassa Sari sai tekstiviestin Minnalta Karjaalta, että pensasperunalle varattu peltoala on jo kevätmuokattu. Sarin pitäisi tulla siirtämään kasvihuoneessa esikasvatetut pensasperunan taimet ensi tilassa maahan. Nyt tuo tuleva työrupeama tulee myös uneen. Hän on siirtämässä taimia kovalla kiireellä ja jostain syystä joku tulee aina häiritsemään ja taimet ovat vaarassa kuivua ja paleltua. Kova kiire siinä unessa on, mutta mitään ei saa vaan aikaiseksi. Hermostuu ja kovin kiukkuiseksikin tulee unia katseleva nainen. Viljalti olisi töitä mutta valmista ei synny. Sari herääkin oikein säpsähtäen kun hän tuskaisena älähtää unissaan.


Kännykkä piippaa ja Sari nousee jopa välillä katsomaan. Kännykkään on tullut Minnan lähettämä kuvaviesti pensasperunataimille varatusta peltoalasta.

Tunturissa rähmällään.

Sari on kiukkuinen ja luminen. Lumi pääsi hihan ja tumpun välistä ranteeseen, siinä se sulaessaan tuntuu tosi kylmältä.
Sukset ja sauvat nippuun kainaloon ja ei kun rinteen alapuolella olevan suksihuoltohemmon juttusille.

Sari lätkäisee suksipaketin tiskiin ja kertoo pulmansa. Mies katsoo ihaillen antiikkisia välineitä.

-Ei tälläisiä ole nähtykään pitkään aikaan, bambusauvatkin ihan nahkaisine sompineen, nostalgista.

Mies puhuu paikallismurretta, hoota joka sanan väliin tarjoten ja aitoa ihailua myös vanhoja lampisia kohtaan osoittaen.

-Se on rouva niin ettei tälläisillä voi nykyladuilla hiihtää. Leveät mitkä leveät. Voisin lunastaa ne tuonne rinneravintolan seinälle rekvisiitaksi, jos ostatte uuden välineet. Tarvitsette myös uudet monot. Kehitys kehittyy ja nuo vanhat olivat hyvät umpihangessa, mutta ei niillä nykyisin ole muuta kuin tunnearvoa.

Sari tinkaa itselleen käytetyn vuokrasetin ja jo puolen tunnin päästä hän on uudelleen ladulla. Nyt luistaa ja potkukin pitää. On olemista on. Kohti Haavepaloa ja myös Aakenusjärven jäätä. Jäällä on tasaisempaa, mutta myös tuulisempaa, siksi takaisin metsikön suojaan.

Hienosti on opasteet ladun varrella, että kulkija näkee paljonko on tultu ja paljonko on seuraavaan risteykseen. Latukartta vain olisi saanut olla jotta eroittaisi paremmin kuin auringonkellastamilta opastauluista olinpaikkansa.

Aurinko paistaa ja kevät antaa parastaan. Sari potkii innolla ja nauttii joka solullaan. Mäen päällekin on hieno kavuta haarakäynnilläkin, kun tietää että palkaksi saa myötäleen jota taas saa laskea vapaamatkustajana luisutellen. On elämä ihanaa on tottavie.

Varustetäydennös

Puolilta päivin saapuvat Rolfin VR:n junarahtina lähettämät hiihtovarusteet.
Iso pakaasi, joka oli Lapuallakin mukana. Sivutaskuun kätketty käteinen ja erikseen nipussa oleva suksipaketti.

No nyt voi alkaa harrastamaan. Vanhat kunnon Lampiset rotanloukkusiteineen. Isävainaan aikoinaan tervaamat pohjat, mikäs näillä on nyt loppuviikko latua sujutellessa, on välinettä on.

Hotellilla pitää purkaa tavarat kaappeihin ja laittaa tuulipuku päälle. Sukset kainaloon ja ladulle. Sari asettelee suksiansa vanhat suomalaiset pyöreäkärkiset nahkamonot jaloissaan ladun kiertosuunnan mukaisesti. Latu on tehty viimeisen päälle koneellisesti ja on suora, tasainen ja siisti, eihän tässä muuta kuin menoksi vaan ja tunturiin.

Yllättävän tahmeaa kuitenkin jo ensimetreiltä lähtien. Luisto huono ja monot, sukset sekä siteet kihnaavat sivusuunnassakin. Onko joku virhe ladun tekijöille sattunut, kun noin kapeaa uraa ovat painaneet? Onhan hankalaa tottavie, mikäs tässä nyt näin takkuaa? Ei tälläistä kouluaikana ilmennyt kun Sari viimeksi hiihteli. Menee väkisin kuitenkin eteenpäin vaikka latu murenee sivuilta sitä mukaa kun matka taittuu.

Vasta muutama sata metriä ja hikeä jo kovin pukkaa, mikä ihme tässä nyt oikein on?
Ihmisiä menee ohi ja vastaan, jotenkin ihmeellisesti luisteluliikkeillä konkottaen. Olisiko se parempi tyyli koettaa noin väkästää?

Sari siirtyy pois ladulta ja kokeilee potkiskella haaraasennolla, aivan kuin lapsena mäkeä noustessa ja joskus Kälviäjoen jäälläkin sujuteltiin. Ei se tämäkään oikein, lipsuu ja sukset karkaa, sivusuunnassa ei holttia laisinkaan. Sari kaatuu rähmälleen, hyvä ettei haarojaan revähdytä. Naama lumeen ja suut silmät täyteen jäänsekaista lunta.

Kiukkua ihan pukkaa, voihan peijakas sentään! Onko se hiihtotaitokin hukkunut iän myötä? Leveyttäkö ne suksetkin ovat kasvaneet niinkuin omistajansakin, mikäs tässä nyt neuvoksi?

Kävelyllä

Paras ottaa happihyppely, ennen kuin Rolfin lähettämä varustepaketti saapuu. Sari menee ulos ja ilma on keväisen raikas. Koko tämä Aakenustunturi on nyt uudisrakennusten täyttämä. Hirsi- ja kivihuvilaa vieri- vieressä.

Sivummalla on yksi jokin entisaikojen Aslakin rakentama varmaankin seudun ensimmäinen talo. Siitä on tehty romujen säilytystila. Todennäköisesti jo purkulistalla koko rakennus. Vanerilevytkin ikkunoissa.

Kontrasti uuden ja vanhan välillä on suuri. Sari menee ihan seinän viereen ja katsoo rännejä. Niissä parhaiten näkyy rakennusten ja miksei myös ihmistenkin rajallinen elinikä. Lehtiä on päässyt jäämään ränniin ja ovat muodostaneen märän tulpan. Siinä se on märkä tollo muhinut ja korroosio alkanut. Rauta hapettunut ja hiili erkaantunut metalliseoksesta. Kierrätys kohti alkuaineiden olotilaa on alkanut.

Tullut reikä joka on kasvanut, lehtien paino romahduttanut osan rännistä kokonaan alas. Koukut ovat kestäneet ja kököttävät siinä kuin vaatekoukut tyhjänä, vainajan jo mentyä vaatteineen mullan alle. Reunan pokkaus on kestänyt paremmin koska siinä metalli on rullalla. Sarillakin on turpa rullalla kun hän ylös tihrustaa.

Tuossa olisi työmaata autonentistäjällekin. He tekevät pelkästä ruosteläjästä uuden vanhannäköisen auton, mutta tuon rännin jäänteissä ei ole kuin ilmaa jonka päälle rakentaa.

Tanssii Tähtien Kanssa

-tulee uusintana TV:stä aamiaisen jälkeen. Sari jää sängylle pötköttelemaan ja katsoo lopun uusintaa. Jorma Uotinen tanssii. Nahkatukkainen monitaituri ja Aira Samulinin ystävä, -kuka ei olisi?

Lavatanssimuseosta lainattu seinäruusuhame yllään, mies kekkaloi lattialla. Sari on haltioissaan. Kuoleman ja syntymän syndrooma, kuin kallankukka aukeaisi lootuksen lailla. Jorma kohdun syleilyssä, akti, sektio ja iso Jorma! Hienoa monimerkityksellistä taidetta. Surkastuminen, surgasmi, käärinliinat ja kuoleman kosketus. Syntymä, elämä ja kuolema. Feminiinismaskuliininen performanssi, täydellinen koreografia ja ihmiskehon notkeuden ylistys. Mahtavaa, loistavaa, huippuluokkaa!

Toisaalta jos Risto olisi tätä nyt katsomassa. Hän sanoisi: -hullu mies siinä vaan kekkaloi, on siinä kesseli kaheli, menisi muualle hameineen. Risto oli niin vanhanaikainen ja ennakkoluuloinen, homofobiainenkin. Ollessaan taannoin ensimmäisissä prostatatutkimuksissaan, lääkäri otti kumihanskat käteensä ja pyysi Ristoa riisuuntumaan. Risto laski jo housunsa mutta sitten totesi lääkärillä korvakorun ja huusi kiihtyneenä; -tsot, tsot, skropeloi mitä skropeloit mutta kusetintaint tai pakoaukkoint et kyllä hipelöi!

Hätäännyksissään karkasi tutkimushuoneesta vielä housut kintuissaan käytävälle ja pyysi saada toisen lääkärin.

Pyöränpultti

Hotellissa porataan aamulla jotain betoniseinää. Valtava kirske ja jurina joka herättää viimeisetkin nukkujat. Sama peli kuin joka kerrostalossa jossa muuttajat aloittavat aina samanlaisen jurnutuksen. Seinät kantavat ääntä pitkälti ja melu kuuluu viljalti kaikkiin asuntoihin.

Sarin unessa ensin hän on ajamassa autoa ja ajautuu reunaviivan kohdalle, jossa on jyrsitty urat. Jotenkin siinä unessa hän ei saa autoa käännettyä, vaan rumina jatkuu ja jatkuu.

Pyöränpultit alkavat irrota ja Sari joutuu autoineen melkoiseen pinhuusiin. Mikä sitten on parempi, että herää juuri ennen kuin auto ajautuu puuhun mutta pyöränpulttien irtoaminen suistaa ajokin vastaantulijoiden kaistalle? vaiko se että rattiin nukahtanut kuski ajaa heräämättään loivaan penkkaan mutta pyöränpultit pysyvät kiinni?

No Sari herää ja ei ehdi miettiä moista, menee alas aamiaiselle ja lukemaan päivän lehdet.

Ettonainen tupsluuri

Sillivoileivän jälkeinen päiväuni päättyy illan korvalla kännykän pärähdykseen. Sauna-aikaa on vielä tunti, joten kiiruusti alakertaan.

Täällä on kaikki tehty pyöröhirrestä. Suihkuhuoneen kaakelitkin pyöreää keramiikkaa ja röpelöistä kuin ikiaikainen kelohonka. On tavallista saunaa ja höyrysaunaa. Höyrysauna on miehille ja naisille yhteinen, vain sisäänkäynti on eri puolella.

Miehet omalta puoleltaan tulevat aina ihan naisten kaiteen viereen ja yrittävät tihrustaa höyryn läpi näkymiä. Puhaltelevat vielä höyryä sivuun, paremmin maisemia nähdäkseen, mokomatkin elostelijat.

Kuumaa tiivistynyttä vettä tippuu höyrysaunan katosta ja aiheuttaa inhoittavan tunteen. Silmälasipäinen mies tuijottaa kiinteästi ja julkeasti kuin Tuomaalan sonnivainaa lehmiä aitauksessaan. Saria jotenkin ahdistaa, mutta sauna mikä sauna, kaipa tuokin mies sen oman tämäntyyppisen sukupuolielämänsä tarvitsee. Annetaan sille nyt pieni ripaus höyryistä rinnan kaarta ja vilahdus vaaleaa ahteria oviaukosta pois lähdettäessä. -mokomakin ressukka.

Sarilla ei ole matkassaan edes vaihtovaatteita, joten hän jättää alkkarit kokonaan pois ja pesee ne saunan vessan lavuaarissa. Kietoo märän vaatteen pyyhkeeseensä ja menee takaisin huoneeseen. Myöhemmin ravintolassa hän tilaa pippuripihvin, oluen ja katkeron. Kypsää kauraa nukkumaan jo iltayhdeksältä. Huomenna tulee Rolfin lähettämät varusteet ja silloin loma vasta voi oikeasti alkaa. Olkoon Varjokuva näkemäti ja kokemati tältä illalta, ovathan he täällä koko alkuviikon.

Silta

Sarin nukahtaessa uudestaan autuaan onnellisen uneen, TV syytää huonessa eetteriin omaa ohjelmaansa.

Idols Aria haastatellaan. Pieni kapeaharteinen poika on pikkutyttöjen iso fanituksen kohde ja unelma. Ohuet käsivarret jossa ei viljalti ole tilaa tatuoinnelle ja posketkin kalpean kapoiset. Mihin saadaan tulevaisuudessa kaikki lävistykset ja killuttimet sopimaan?

Anna jäi Idolsissa toiseksi. Oliko syynä hänen pieni virheensä ylärekisterissä ja oliko ilmavuoto siinä huulikorun kohdalla, -kuka tietää? Ei kukaan, -who cares.

Frederik on myös TV:ssä. Kertoo kuinka äitinsä hoiti 92-vuotiaana vielä hänen raha-asioitaan. Nyt Reetu on orpo ja vailla äidillistä ohjausta, pitäisi varmaan järjestää jokin kansalaiskeräys aiheen ympärille.

Reetu kertoo kuinka housun etumusta topattiin vessapaperirullalla alkuaikojen lavakeikoilla. Epäselväksi jää pujoittiko hän slaikkarin hylsyn reiästä sellaisenaan vai kiersikö tunnnollisesti tolloa jerkun ympärille pikkuhiljaa?

Remu sanoi Idols Arille kilpailussa että rokkarilla pitää olla isot munat. Eikö Albertilla ja Cissellä sitten olleet kun uupuivat aiemmin kuin Remu itse? Tiedä heidän munistaan ja miksi puhutaan munista kun tarkoitetaan itse jortikkaa?

Tony Halme on tatuoinut hanuriinsa exit only. Tatuoiko Idols Ari jotakin tai mitä Antti Tuisku tekee ei kiinnosta muita kuin iltapäivälehtiä. Iltapäivälehdet saavat ihmiset kiinnostumaan asioista jotka ei gallub'ppien mukaan ketään kiinnosta.

Löytyisikö Arin lapsuudesta vielä jokin kauheus?

Lööppi: Idols Ari löi lapiolla lasta päähän!

Sisäsivuilta selviää että hiekkisleikissä tuli hieman kopastua, -mitäs tuli hänen reviirille.

Jenkeissä teurastettiin teinejä koulussa. Mikä suomen kaupunki ehtii ensin? Lahtiko, suomen Chicago? En saanut lapsena pelata Nintendoa ja tyttöystävä jätti, siksi tapoin ne kymmenen luokkatoveriani, kertoo maahanmuuttanut kulakki jälkeenjääneessä videossaan.


TV.stä tulee myös ilmoitus kauheasta tragediasta ja kansanliikkeestä.

Porkkalan vanha silta aiotaan purkaa. Nuo kiviset kannatinpaadet ovat katselleet aikoinaan Neuvostoliiton ja Suomen vartiomiesten tuimia katseita ja vahdinvaihtoa.
Kohta niistä on vain muisto jäljellä. Pro Pelastakaa Porkkalansilta -liike kerää adressia ja sadan euron liittymismaksua. -tilannetta seurataan.

Kukkia

Hotelli on etelärinteessä ja autokatoksen reunustalla on täälläkin jo kukat työntyneet esiin. Sari muistelee kuutamotien asuntonsa kukkaistutuksia ja ryytimaata, nyt ne on kaikki Rolfin tyttären ilona. Josko tuo nykynuoriso sellaisesta edes perustaa ja tokkopa jaksaa hoitaakaan.





Myös aivan hotellin ulko-oven edessä on leskenlehtiä. Nehän ne ovat luonnonvaraisista niitä ensimmäisiä. Voikukkasen oloisia mutta pienempiä. Lapsethan noita usein katkovat ja tuovat sisälle maljakkoon, jossa ne nopeasti lakastuvat. Äitienpäivän aikoihin on sitten jo pajunkissoja ja valkovuokkojakin. Nekin on parhaimpia omassa ympäristössään, pajunkissastakin tulee ikävää siitepölyä sisälle, ellei ajoissa heitä roskiin. Joku on sanonutkin "Antakaa kaikkien kukkien kukkia". Taisi olla Mao ja Markku Aron laulun sanoissa näin taisi myös olla. No kukkiihan ne vaikka kukan katkaisee ja sisälle vie, mutta lyhyemmän aikaa.




Hotellin baarista Sari tilaa huoneensa laskuun maitoa ja sillivoileivän, sillä saanee pärjätä illalliseen asti. Onhan tuossakin hintaa viljalti, mutta kortilla kun maksaa niin ei tunnu ihan niin kalliilta.

Ylhäällä huoneessaan hän laittaa kännykän herättämään seitsemältä, riisuutuu sekä menee oikein peittojen alle nukkumaan. Ehtii vielä herättyään saunan kautta mennä sitten syömään illallista ja miettiä mitä tekisi.

Loitontuminen

Sari säpsähtää pimeyttä, mutta ei häkelly. Kohteliaasti hän sanoo odottavansa omia varusteitaan ja kääntyy ulko-ovelle.

Burberrymies ymmärtää asian ja tulee kiltisti saattamaan ulos. Kysyy vielä missä hotellissa Sari asustaa, josko hän itsekin tulisi illan rientoihin ja katsomaan sekä tanssimaan Varjokuvan tahtiin. Varjokuva, eli Silhuetti on SMORK-voittaja, orkesteri on ponnahtanut tänä vuonna ja uuden levynsä myötä ennennäkemättömään suosioon.

Sarikin oli lukenut hotellin aulan ilmoitustaululta illan orkesterista, mutta hän ei oikein nyt ole tanssitunnelmissa. Ei lupaa mitään eikä innosta turhaan Burberrymiestä, mies on jotenkin outo vaikka ihan ok, jos vaikka Riston rohjakkeeseen vertaa.

Sari taapertaa samaa polkua takaisin taukotuvalle ja sieltä alamäkeä hotellilleen. On hiukopalan ja tupsluurien aika.

Burberrymies

Junassakin ollut Burberrymies on myös täällä taukotuvalla, ja tulee taas Sarin juttusille. On aikaa ja rauhallinen ympäristö selventää miehelle miten haluttaisi hiihtää, ja miten Sarin hiihtovarusteet ovat tulossa vasta huomenissa ja perästäpäin.

Mies puhuu ja puhuu, selostaa pehmeällä äänellään elämäänsä. Tuo yksinäinen luojan luoma herättää näinollen jopa pientä säälinpoikasta, vaikka oikeastaan mies on melkomoisen aktiivinen ja ehkäpä julkeakin.

Mies tarjoutuu lainaamaan Sarille hiihtoasusteita ja pyytää hehtikohta tulemaan oikopolkua mökilleen. Mökki on kuulemma oikein hieno ja on myös juokseva vesi sekä takka ja kaikki.

Läpi huurteisen risukon ja paksussa lumessa kahlaten mies ohjaa edellä kulkien Saria syvemmälle metsän syvyyksiin.



Lumi tunkeutuu puolikenkiin ja tippuu oksilta niskaan, mutta lopulta ollaan miehen vuokramökin edustalla. Sarille selviää mikä on se juokseva vesi ja Sari haluaisi juosta tiehensä. No onhan tuossa terassi ja josko sen verran piipahtaisi että saisi lumet pois kengistään, miettii Sari ja siksi menee sisälle miehen perässä.



Sisällä on takka ja siinä räiskyy tuli jo valmiina, kuin äsken sytytettynä. Mies tuo omia hiihtovarusteitaan esille ja pyytää sovittamaan, levittelee ja esittelee kuinka sopivat ne olisivatkaan. Sari kieltelee, eihän näin pienessä mökissä ole mitään soppea jossa voisi vaatteita vaihdella.



Sitten tuo Burberrymies vetääkin äkkiä verhot ainoan ikkunan eteen ja sammuttaa valot. Vain takan valo jää lepattavana kajastamaan hämyiseen kämppään.



Hui.

Kierros jatkuu

Kävelytie johtaa alueelle joka näyttää joltakin yksityiseltä laskettelurinteeltä. Portista ei lasketa kuin henkilökorttia vastaan ja alue on tarkkaan aidattu. Aitaa kiertää tasaisin väliajoin varoituskyltit. Rahalla näemmä saa jo oman laskettelukeskuksenkin.



Sari tuhahtaa nenäänsä ja jatkaa eteenpäin. Kaipa jalkamieskin, tai -nainenkin saa nauttia nokipannukaffet oikeiden hiihtäjien seurassa miettii hän, ja menee taukomajaan.




Toisaalta huomenna on pakko tulla jo ne Rolfin lähettämät vaatteet, rahat ja tarvikkeet jotta voisi vuokrata sukset ja hiihtää syvälle metsän kätköihin.
Viitoitus kertoo, että reittivaihtoehtoja kyllä on.

Ulkoilua

Ilman kunnon ulkoiluvaatetusta ei sitä tohdi retkeilyä harrastaa, mutta hotellihuoneessakaan ei saata yksin olla. Sari lähtee kävelylle pitkin mökkikylän sokkeloisia kävelyteitä.

Voihan kauhistus, hirvittävän iso köntsäke tossakin, eikös täälläkään ole mitään sääntöjä? Tarvittaisiin muutama kiukkunen koiraton ämmänretale nalkuttamaan ja motkottamaan jokaiselle koiran kanssa kävelevälle.



Rikkaiden mökkejä täällä kyllä näköjään on ja hienoja autoja pihoillaan, useimmilla suksiboksi katolla, mutta lemmikkiensä jätöksiä eivät osaa näemmä kerätä.




Sari kävelee aivan lossirantaan asti, siitä pääsisi nyt talvella kävellen suoraan norjanmeren yli ja naapuriin. Tuon lossinhan olisi voinut varustaa suksilla ja vetää autoja sillä tavoin yli. Nyt tarvitsee kiertää rospuuttoaikaan kaukaa ja ympäri.

Aakenustunturi

Juna menee Aakenustunturin kautta. Aivan ylös on tehty pistoraide uuden hotellin tarpeisiin. Suomeen virtaa ulkomaisten sijoittajien rahaa viljalti tätänykyä.
Hotelli Aakenuksen taustarahoittajina ovat Somalilaiset liikemiehet. On siinä rukousnauhaa saanut mutjutella yhden jos toisenkin kerran kun sijoittajat ovat seuranneet tämän hulppean hotellinsa rakentamista.

Vastapäisellä Kukastunturin laella jököttää Minareti.



Sari astuu pois junasta. Matkalaukku tullee huomenna Rolfin lähettämänä. Nyt on kevyt astella respaan ja kirjautua sisälle. Metsänelävä on tehnyt tekosensa aivan oven pielestä lähtevän ladun viereen. Mikähän eläin se tuollaisen? Kiiltävää pientä papanaa, Sari oikein kumartuu ja tutkii tarkasti mutta ei saa ajatusta kenen eläimen olisi. Pitänee ottaa muutama taskuun ja tutkia netistä, löytyisikö vastausta.



Sari Tamlander-von Niljander kirjoitetaan hotellikorttiin ja avain kädessään nainen painuu kerroksiin.

Outo tapahtumaketju

Lapset koputtavat ikkunaan ja Sari havahtuu, mutta ennen kuin Sari ehtii pois junasta se jatkaakin jo matkaansa kohti Pasilaa. Pienessä paniikissa Sari soittaa vanhimmalle että koettakaa mennä kotiin hän tulee seuraavalla junalla takaisin.

Väärään suuntaan matkatessaan Sarilla on aikaa miettiä. Hän soittaakin naapurilleen jotta tämä soittaisi vanhimmalle ja menisi hakemaan heitä asemalta. Puhelimessa Sari puhuu myös itselleen yhden viikon vapaata, ihan omaa ja yksinäistä laatuaikaa. Siitä onkin jo yli kaksikymmentä vuotta, jolloin Sarilla ei ole ollut lapsia hoidettavanaan.

Sari menee Helsinkiin asti ja varaa asemalta liput pohjoiseen. Junaa lähteväksi odotellessaan hän menee lasipalatsin nettikahvilaan varaamaan hotellihuonetta.

Pohjoisen junan sujahtaessa pönttövuoren tunneliin, Sari istuu ravintolavaunussa ja miettii oliko tämä idea kuitenkin ihan pönttö? Oli tai ei, kaikki matkatavarat ovat kotona ja mukana on vain vaatteet päällänsä ja visakortti lompakossa.

Ravintolavaunussa haisee olut ja aurinkokin on jo laskenut. Outo mies burberrytakissaan yrittää hieroa tuttavuutta, kertoo olevansa menossa Saariselälle seminaariin. Sanaa "seminaari" -sanoessaan, hänen ilmeeseensä tulee jotain outoa virnistystä, aivan kuin politiikko kertoisi miten uuden porvarihallituksen työttömyystukileikkaukset ovat työttömille makeaa mannaa, kuin hunajaa levittäisi paahtoleivän päälle.

Makuupaikka puuttuu mutta onneksi junassa on yöaikaan hiljaista, vieruspenkki on tyhjä ja vastapenkilläkään ei istu kukaan. Sari ottaa pois kenkänsä ja nostaa jalkansa koukkuun, kietoutuu ulsteriinsa, kääntyy kyljelleen ja koettaa nukkua kotvasen.

Väsyttää

Junan tasainen jytkytys väsyttää ja koko Tamlanterin sakki torkkuu junapenkeissään. Välillä tulee konduktööri kysymään lippuja, mutta muuten porukka saa rauhassa olla.

Muutakin porukkaa tuntuu kovin ramaisevan, mitä jokuset lukevat lehtiä. Ennen nukahtamistaan Sari katseli tovin ja kiinostuneena, vinosti yli käytävän vastapäisellä penkkirivillä istuvaa herrasmiestä.

Tuo mies yritti pysyä ryhdissä vaikka uni painoi silmään. Pää vajosi pikkuhiljaa, ja kerta kerran jälkeen leuan saavutettua tietyn kallistuskulman, mies säpsähtäen havahtui. Korjasi asentoaan ja taas sama peli alkoi. Jossakin vaiheessa suukin lörpähti raolleen ja pieni kuolavana valui rinnuksille. Mies oli ilmeisesti ihan selvinpäin, mutta ei hennonnut kunnolla rojahtaa penkilleen, vaan yritti istua pystyasennossa törtevänä.

Joskus matkoilla ärsyttävämpiä ovat käytävillä juoksevat lapset jotka tulevat kysymään tai selittämään ventovieraille jotakin epäolennaista asiaa.

-miksi sulla täti on tollanen kassi?
-meillä olikin eilen synttärit, milloinka sulla on ja kuinka vanha sinä olet? -tiedätkö kun eilen oltiin Jennillä ja Jennin isä oli kauheesti humalassa?

Jos menet keskusteluun mukaan niin lapsen vanhempi katsoo epäluuloisena, mitäs tuokin tuolla vieraalle lapselle selvittää ja utelee? Jos olet kuin et olisikaan, lapsi pahoittaa mielensä, sulkeutuu ja vanhempana voi joutua psykiatrin puheille. Aikuisena saa terapiaistuinnoissa valaistuksen että onkin oikeasti mieletään vinksahtanut ja heittäytyy työtä tekemättömäksi, -vettäytyy viekerilleen kuin Päätalon Herkko. Siinä sitten on taas yksi yhteiskunnan elätti lisää, vain sen takia ettei täti vaihtanut mielipiteitä yhden junamatkan aikana.

Ollaan jo Järvenpään asemalla ja Sari nukkuu. Naapurin Marliisakin on junassa Paavalinsa kanssa ja jäävät myös tässä pois. Olivat viemässä vanhaa mossea Sotkamoon helmapellin hitsaukseen ja sinne se toistaiseksi jäikin. Tamlanterien lapset ovat hereillä ja kantavat jo laukkuja laiturille ja ajattelevat herättää Sarin vasta kun ovat ulkona ja koputtavat ulkopuolelta ikkunaan.

Junassa

Juna hiljaista perhettä kuljettaa, konnari leimasintaan naksuttaa, nainen istuu, mököttää ja matkan pää on Järvenpää. Kuka on tuo nainen ja mikä on tää maa, joka ei pensasperunalleen EU-tukea saa?

Lunta oli vielä viljalti kun Sarin hiihtoloma alkoi, mutta nyt on jo Parkanossakin radanvarret paljaat. Radanvarren lupiinien ensimmäiset yritelmät puhkoa routakansi, voi miltei kuulla junavaunun sisälle asti. Sarikin käy lannoittamassa Lempäälän kohdalla niille lisää elinvoimaa.

Mitähän tämäkin kevät taas tuo tullessaan?

Jäälavatanssit

Maailmanmestaruuskilpailut ovat hieman harhaanjohtava sana illan kilpailuille, koska kaikki osanottajat ovat suomalaisia ja leikkimielellä mukana.

Itse kilpailu koostuu neljästä tanssista, joita sitten arvovaltainen raati arvostelee susiturkit niskassaan. Tanssilajit ovat Valssi, Tango, Foksi ja Jive. Jäätanssi tuo heti mielleyhtymän jostakin rusettiluistelusta, mutta tämä onkin jäälavatanssi jota tanssitaan paksut villasukat kenkien päälle pujotettuna.

Toppaukset ovat myös sallittuja mutta sellaisia ei ainakaan päällepäin havaitse käytettävän. Samaan aikaan kun kilpailijat tanssivat Latosaaren edessä jäällä, sisätiloissa tanssii normaalilla sisätilan parketilla epänormaaleja ihmisiä. Paksut palttoot päällänsä he pyörähtelivät omaan tahtiinsa lämmittämättömällä lavalla, kuin kuokkavieraat saman musiikin säestyksellä.

Jotenkin tuntuu että meitä suomalaisia höynäytetään tekemään ihan kurillaan näitä hulluja kilpailuja. On suopotkupalloa, itikantappokisaa, lumitangoa, eukonkantoa, saappaanheittoa ja vaikka mitä typerää. Ihmiset vielä jopa maksavat siitä että pääsevät osalliseksi outouksiin. No samahan se on myös kaikissa Guinnesin ennätystenkirjan ennätyksissä.

Mielosen Karihan tuon jäälavatanssikilpailun sitten voitti pareineen. Poseerasi vielä niin polleena kymppiuutistenkin kevennöksessä ja tuo filminpätkä lähetettiin myös kansainväliseen levitykseenkin.

Järjestelyt olivat onnistuneet kaikinpuolin, kyllä Laila osaa ja jaksaa. Vain muutama tervapata suli läpi jään ja aiheutti räiskähdyksiä upotessaan. Sari ja Jaana perheineen eivät jääneet enää jälkiä siivoamaan, koska oli aika jo rientää nukkumaan, jotta aamulla voisi aloittaa junamatkan kotiin.

-kettu juoksi yli tien paluumatkalla Jaanan ja Jussin kotiin.

Viikko lopuillaan

Seuraavana koko sakki istuu aamiaispöydässä ja miettivät yhdessä mihin vielä Sarin veisi tutustumiskäynnille.

Aamiaisena on myös kropsua ja muroja, koetetaan tankata sen verran että myöhään iltapäivälle riittäisi energiaa. Vihtori Kosola -museota ehdotetaan ja Mansikka-Ahon lavatanssimuseota. Ei iske oikein Sarille. Saria oikeastaan harmittaa että Lapua muistelee Kosolaa, tuota suomen Haideria. Ääriainesta joka muilutuksineen luuli saavansa suursuomen aikaiseksi.Paasikiven hajoitettua puolueen ja valvontakomission ollessa suomessa, kommunistit saivat taas vanhoista teoista hyvän syyn kostaa, ja mennä toiseen äärilaitaan.

Olisihan täälläpäin Mika Salo -circuit, ja ei Ähtärin eläinpuistoonkaan kauhean pitkä matka olisi. Sarilla on jopa hieman kiusaantunut olo, kun häntä pidetään aivan kuin turistina, vaikka pohjalaisiahan hän oikeastaan on. Ähtäriin ei nyt millään jaksaisi lähteä, kun juuri sielläpäin eilen Tuurireissulla olivat.

Sari muistelee omaa lapsuuttaan ja omia lapsuuden matkojaan, joita ei oikeastaan lainkaan ollut. Ei entisaikaan mitään elämysjuttuja vanhemmilla ollut mahdollista jälkikasvulleen järjestää.

Päivät meni työntouhussa ja kun oli useimmiten karjaakin, se oli seitsenpäiväistä työviikkoa. No usein aamulypsyn jälkeen emännät menivät vielä uudestaan toviksi nukkumaan, joten ei se aina kaksitoistatuntista työpäivää ollut, vaikka jälkikäteen näin sanottiin.

Siinä pöydän vieressä koko sakin istuessa ja pähkäillessä, pihalle ajaa Opel Vectra. Sari katsoo ulos ja toteaa että Mäenpään Lailahan se on sieltä tulossa. Laila tulee kysymään apua Latosaaren jäätanssilavan siivoamiseen ja sisätilojen koristelemiseen. Siellä on illalla jäälavatanssin maailmanmestaruuskisat ja Leila on saanut järjestelytehtävät itselleen.

Latosaari on näin talvella paremman kulkuyhteyden päässä, kun autot voi ajaa jäätä pitkin siihen ihan viereen. Ponttoonikävelysilta onkin nostettu kokonaan pois ja se laitetaan takaisin vasta kun jäät haurastuvat. Lapuanjärvi menee miltei pohjiaan myöten jäähän ja siihen Latosaaren viereen on aurattu myös jäätanssiparketti.
Orkesterikorokkeen takaseinä on purettu ja orkesteri tulee soittamaan selin normaaliin tanssiparkettiin päin.

No, hetken keskustelun jälkeen koko porukka lupaa tulla perästäpäin. Leila kaasuttaa pois ja aamiaispöytä siivotaan, Sari pakkaa jo osan tavaroistaankin valmiiksi ja väki menee perässä Latosaareen.