Latovainiolaisisännän keskoskaappi

Niin,

Kotisynnytysten riesa on myös keskoskappien viheliäinen nuusa. Äitini sattui pyöräyttämään toisena synnytysrupeamanaan kaksosten rääpäleet. Poikia molemmat, mutta pieniä siis -perin pieniä. Alle kaksikiloisia molemmat ja heikonoloisia. Oli sota-aika ja isäni oli rintamalla. Ja kun äitini synnytyksen aika oli tuloillaan, hänen äidiltään tuli käsky jotta tekoselkosissa synnyttäminen olisi turvallisempaa. Äidinäidin nimi oli Maria ja lähtihän se  neitsyt Mariakin Beetlehemiin vaikka oli lapsi juuri tuloillaan.

Kun toinen kaksosista kuitenkin kuoli liki heti synnytyksen jälkeen, kätilö oli sanonut: " sinnehän tuo men, -toisen eellä".
Molempia oli pidetty lämpimänä kuumavesipulloilla ja veljeni olivat hetken aikaa jopa jälkikämpöisessä leivinuunissa. Hitaasti kaksospojista toinen sitten elpyi ja isäni sotalomalle päästyään pääsi näkemään tuloksen. Ja ei muuta kuin lisää väsäämään kiireen kaupalla, vaikka olisi se vähempikin riittänyt.

Ennen kaksoisveljen menehtymistä, hänet oli hätäkastettu nimelle Kalevi. Ei häntä ole sen enemmälti merkkipäivinä muisteltu, sota-ajan kiireissä laskettiin siunattuun maahan, mutta ilman paatta on tuo leposija en edes tiedä missä.

Kaksosista toinen elää ja puksuttaa paksusti vieläkin. Siis veljeni ja paljasjalkainen latovainiolainen, vaikka muualla syntymässä kävikin. -Voihan sitä silti ihminen olla ilman kenkiä. rassukka. Joskus leikilläni olen ajatellut jotta olisipa jo silloin ollut mikroaaltouuneja, niin ei olisi tarvinnut leivinuunissa elämäänsä aloittaa kuin jokin nisupulla, -no mutta ei ihan oikeasti sentään.

Vastoinkäymiset panee humeetin sassaroimaan

Niin,

Kalle Päätalon Hatanpäälle joutumista edelsi itsemurhayritys. Sitä taas edelsi  Messukylän mottityömaalla kirvesvarren katkeaminen ja kirveenterän hukkuminen hankeen. Sitten vielä katkesi pokasahan terä ja työt loppuivat siihen.

Kalle lähti hiihtää lenkkasemaan Kuusisen kortteeriinsa ja kovasti myrrysmielellä. Matkalla alkoi päässään soimaan se jatkuva piinansa eli levy " sä olit helmi, mutt lasihelmi vain". Vuokranantaja Kuusisen Alli oli mahdottoman kova kiroamaan vaikka olisi ollut hyvälläkin tuulella, ne tulivat ikäänkuin välttämättöminä lauseenrakenteen osina.

Latovainiossa isäntämiehiä korpesi kovin jos traktorin kanssa sattui jäämään kiinni liejuiseen maahan. Ärräpäitä päästeltiin ja takaraivoa kynsittiin. Tuskin kuitenkaan näin paljoa noiduttiin kuin tämän videon metsäkonekorjaaja korvessa tekee. Olisiko joku kanitus otekouran liittimen kanssa?

Rautelin, Filppula ja Vaske

Niin,

Kun kävellään parisataa metriä Simolasta Koskelantietä etelään ja katsellaan vasemmalle nähdään musta pallukka. Se on Rautelinin torppa ja on hiljaisessa myynnissä shhhh, ei saa mekastaa! Äänekäs myynti on sellaista huutamista kuin huutokaupassa. Vaikea tuota on huutaakaan kun ei ole kuin piirustus ainoana kuvana. Vai huudettaisiinko porukalla että LISÄÄ KUVIA JA SASSIIN!!

Täällä.

Totanoinasniin tästä pallukan kohteesta kerroinkin aiemmin eli Emilian sekä Urhon perheessä oli kolme poikaa sekä yksi tyttö. Mahtoi olla ahdasta jossakin vaiheessa. Urho oli kirvesmies ja sotaveteraani, taistelija niinkuin varmaan Emiliakin yksine lehmineen.

Sitten siitä itään on samankokoinen Filppulan torppa joka on myyty pääkaupunkilaisille jo pariinkin otteeseen. Siitä lisää vasemmalle oli Vasken mamman tölli, mutta se on jo purettu 60-luvulla. Nämäkään ei ole Kartanon torppia alunperin vaan senaikaisen  Klemelän kantatilan asumuksia.

Kaivetun lammen rannalla on joitakin saunoja mutta ei tuo maisema mikään postikorttimainen ole.
Tuota kolmiomaista tiealuetta nimettömine oikoteineen ei minun aikanani ollut vaan kuljettiin Z.mutkien kautta. Variksenpesä oli usein tuossa keskiössä.

Filppulassa ei minun aikanani ollut kuin kirvesmies Oskari. Lapsia peloittava yht'äkkinen konekiväärimainen naurunremakka oli kokemus sinänsä. Lisäksi toisessa korvalehdessään oleva valkoinen pahkura, -mikä lie ollut?

Kerran kun Niemisen Valto oli meillä kylässä ja Oskari istui samalla kyökin penkillä, Valto kysyi?
-mikä valkoinen kikkare sun korvalehteen on jäänyt?- Luuli kait jotakin kittiä siinä olevan.

"Se on joku kasvain, ei kai se ole vaarallinen" -sanoi Oskari ja imaisi vain lookisti pillilupiaan.Silloin poltettiin aina surutta sisätiloissa ja äiti toi kahvitassin tuhkia varten.

Oskari oli vanhan kansan puumies ja aika roheloita oli hänen remonttinsa. Tapetoikin meillä kerran ja kun kamarissa oli radio sellaisella pienellä tasolla seinässä kulmakiinnikkeiden avulla. Ei ruuvannut sitä irti vaan teki tapettiin rautojen kohdalle aukkoja ja rumempihan siitä sillä tavoin tuli.

Siihen aikaan oli kamarissa vain yksi pistorasia ja sekin keskellä seinää. Radion mukaan asennettu tietty. Oskari oli ensirivin avulias ihminen. Minulta meni pikkusormi nivelestä sijoiltaan, sojotti 90 astetta sivulle kun laskin tynnyrillä mäkeä. Oskari väänsi sen paikoilleen, ensin vetämällä ja sitten kääntämällä. Ei se silloin sattunut, jälkikäteen vähän jomotti.

Käytiin näyttämässä sormea lääkärillekin, mutta ei siinä ollut mitään korjaamista.Lähteenojan Ensio oli kunnanlääkäri ja terveyskeskuksista ei kukaan ollut kuullutkaan.

Tuosta Tyytynojan kohdalta  ei ollut kuin yksi silta yli aikoinaan . Sekin hajosi kun kuorma-auto säilykepurkkilasteineen hajoitti sen ja vajosi jortaaniin. Sitten myöhemmin siinä oli joskus kevättulvien aikaan muita ongelmia kun vesi nousi sillan päälle ja virtasi kovaa. Ei siitä jalkamies uskaltanut yli mennä. Kolkatien kautta pääsi silloinkin Oskari maalikyliin ja Jänhijoelle Onni-veljelleen saunomaan ja atimoimaan.

Ensio ja Toisiö

Niin,

Josko kävelisin tuosta mustan pallukan kohdalta yli peltojen ja metsien tulisin Simolaan. Siinä pellolla oli aikoinaan kuovinpesä vuosittain. Mieleeni Simolasta tulee nimet Martta ja Ensio. Tuossa näkyy tuollainen valkoinen päättyvä tie ja sen päässä laatikko, se on Karin saunamökki. Siitä itäsunnassa suoraan ylös sojoittava tummempi juova kuin metsään johtava haaroittuva häntä. Siellä oli Simolan metsäniityt.

Pappansa piti aikoinaan karjaa siellä ja risuaitaa oli tehty metsät täyteen. Haimme sieltä 80-luvulla heinää ja veräjiä oli varmaan seitsemän. Ensio kulki edellä ja avasi ja sulki mennen-tullen. En tiedä miksi niitä vielä piti sulkea kun karjaakaan ei ollut moneen vuosiin.

Nykyään maat on myyty Minkiön meijerin omistajalle ja asuinrakennukset sekä navetta ovat autiona. Uudehko viljankuivaamo on rakennettu ja muistaisin että aikoinaan oli sellainen laki että jos ostaa maatilan kauempaa asuinsijoiltaan ja aikoo sille saada lainaa, pitää mennä myöskin asumaan tilalle. Ehkä se aikaraja on mennyt jo umpeen ja valvonneeko tuota kuka?

Martta soitti aina meille kun aloitti pyykinpesun kesäaikaan. Kysyi että tappuroidaanko meillä? Heiltä oli pesukoneen moottori palanut aikoinaan vastaavassa yhteensattumassa ja hän kai arveli asioilla oli yhteneväisyys. Simola oli päättyvän sähkölinjan päässä ja kun meillä tappuroitiin valot Simolassa välkkyivät. Olihan siinä varmaan alijännitettä linjassa silloin.

Siis nyt ollaan Koskelantien pohjoispäässä ja metsän läpi pääsi aikoinaan hevostietä pitkin Kankaantielle. Siinä välillä oli Silvolan metsää johon tehtiin hyppyrimäkikin ihan vaan lumesta ja havuista. Suksi meni poikki, -harmitti. Miksi hyppäsin?

Lintusaari joka ei olekaan saari

Niin,

Dekkareissa seikkailee Vares. Tämän metsäsaarekkeen nimenä esiintyy Vares ja Varis. Lienee vanhan kansan kielenkäytöstä tullutta muuntumaa. Sikäli harvinaisempi torppapaikka että ei ole ihan tien vieressä, vaan tehty suojaisempaan paikkaan. Aikoinaan töllejä oli vain kaksi ja mm. Jokisen Eetu ajeli moottoripyörällään askareihinsa. Leo tuli perheineen myöhemmin seudulle terveystalolta. -Ensirivin sähkömies. Samoin Rauha ja Tyyne, -vakiovieraita kyläläisten juhlissa kun kaikki ovat melkein kaikille sukuakin. -Muuttivat sittemmin pankille jossa on nytkin rivitaloasunto myynnissä.

Olisikohan tuo metsikkö Tuomolan kantatilan takametsiä kun uusin sukupolvi on sinne rakentanut nyt pytinkinsä?

Tuomola nykyisen 2-tien varressa oli 1800 -luvulla talo jossa oli useampiakin piikoja ja renkejä. Oma mammanikin oli siellä piikomassa. Muistan kun Tuomolan Aukustin äidin hautajaiset oli. Olin silloin kait alle kouluikäinen. Joku sukulaisista tallensi tunnelmia haastattelemalla omaisia senaikaisella ihmeellä eli kelanauhurilla. Missähän lienee sekin tallenne nykyään? Akusti taisi olla lapsista nuorimpia, tosin ikää oli silloin jo liki viisikymmentä. Mikrofoni kun tuli hänen eteensä ja häneltä kysyttiin mitä hänellä olisi muisteltavaa äidistään?

"En mää oikein ossaa mittään täsä ny sannoo" -sanoi August surun murtamalla äänellään ja haastattelija siirtyikin seuraavaan kohteeseen. Tuo siis tapahtui kantatilan päärakennuksessa Osuuskaupan vieressä, mutta nyt ollaan vielä Kuuman kulmilla.

Augustia puhuteltiin useimmin Akuksi tai Akustiksi. Myös Aukustiksi saatettiin sanoa. Jotakin Latovainion väkimääristä kertoo seikka jos katsotaan koulunsa aloittaneita. Kun August aloitti Terävän koulussa vuonna 1924 niin kolmekymmentä muuta mukulaa aloitti samaan aikaan. Kuuman koulussa aloittaneita oli silloin kaksitoista mutta vuotta aiemmin sielläkin aloitti yli kaksikymmentä.

Kuumassa aloitti kolme Simolaa, kaksi Tienhaaraa, kaksi Aaltoa, kaksi Aaltosta ja tuosta Intalankulmalta ikuinen poikamies ja tervaskanto -Viljo.

Yhteislaitumia ja perämettiä

Niin,

Aikoinaan Jokioisissa on ollut sama meininki kuin Venäjällä oli Neuvostoliiton hajottua. Jo ruotsinvallan aikana alueita sai sotasaavutuksista ja myöhemmin isojaon yhteydessä niitä tilkkutäkkejä sitten siirreltiin eri paikkoihin. Maita ja metsiä myytiin ja jaettiin valtion omistuksesta tavallisille ihmisille.            ( Jokioisissa, Ypäjällä ja Forssassa oli kartano siirtynyt valtion haltuun kun Kordelinin kohtasi kiväärinkuula tai kaksi.)  Nykyaikana siis myös Venäjälle syntyi Oligarkkeja ja superrikkaita kun teollisuuslaitoksiakin sai suhteilla. Deripaska ei Venäjällä ole nimensä mukainen.

Latovainiossa Äijälän, Markkulan, Intalan, Tuomolan ja Jaakkolan tiloilla ei oikein ollut metsää siinä peltojen liki. Heille läänitettiin perämetsiä Intalankulman alueelta. Viivottimella vaan vedettiin alue ja se oli siellä kaukana kotoa.

Samoin siellä Kuuman tienoilla oli mäkitupalaisille yhteislaidun. Perheet jotka olivat vain saaneet aikoinaan kartanolta torpan, muttei juuri maata eikä metsää, saivat pitää karjaansa kesäisin yhteislaitumella. Intalankulmalla oli tuollainen yhteislaidun. Alue on toisella puolen tietä kuin Varessaari.

Naapurini Rautelinin Emilia kuljetti tuonne rinteenkalliontien varrelle jonnekin myös lehmäänsä. Itse en ole koskaan kulkenut tuota tietä. Emilia kertoessaan juttuja viljeli taukopaikkoihin aina täytesanaa "totanoinasniin". Hän kyseli meiltä lapsilta mikähän se sellainen eläin mahtoi olla joka oli totanoinasniin kuin karvainen pikkupossu, tuli totanoinasniin minua yhteislaidunreissun polulla vastaan ja sanoi puh? Koulukirjan ja tarkemman selostuksensa perusteella arvelimme sen mäyräksi. -totanoinasniin

Emilian mies oli Urho ja kurkkusyövän vuoksi hänelle oli leikattu avanne kurkkutorveen. Ikävä asia puhekyvyn kannalta, mutta kyllä hän asiansa sai toimitettua ja eli pitkään. Urho oli kirvesmies ja oli monessa mukana. Tekemässä myös Filppulan Oskarin kanssa kylän koulurakennusten pystytystä Raitasen porukoissa.

Mikähän ja kenenköhän asumus on tuon rinteenkallion tien päässä ja lammen rannalla, olisikohan Rehtijärven Laakson suvulla? Metsäpalstan sieltä osti Suomen Luonnonsäätiö Pentti Linkolan junailemana.

Sähkölaitteiden kuormitus

Niin,

Jossakin paloi jouluna (ainakin osittain) rintamamiestalo. Uutisessa oli syyksi laitettu että yhteen pistorasiaan oli kytketty jatkojohdoilla paljon jouluvaloja ja muita elektroniikkavempeleitä.

Varmaankaan kyseessä ei ollut sähkönkulutuksen suuruus vaan jokin huono kontakti jossakin haaroituksessa. Elektroniikka ja valot eivät niin paljoa sähköä kuluta jotteiko yksi pistorasia jaksaisi sitä tarjoilla.

Tässä naapurustossa on kahdessa talossa alkanut sähköpääkeskus kärytä. Selvityksessäni syyksi on paljastunut löystyneet liitokset. Kuparihan menettää kimmoisuuttaan kun se vuosikymmeniä on ruuviliitoksen alla. Avasinpa siis sitten oman sähköpääkeskukseni ja kiristin kyseiset ruuvit. Tätä ei saa tehdä kuin erikoisammmattimies ja minähän olen sellainen oikein mestareiden mestari ja aina mestaroimassa joka paikassa besserwisserinä.

Tästä lähdettiin:

Yhdellä naapurilla alkoi tuo pääkytkin kärytä. Siksi tuo suojakehys irti ja eristetyllä meisselillä kuuden ruuvin kiristys. Ruuvit ovat tuon pyöreän suojamuovin takana. Tiukassa ne kyllä olivat ennestäänkin. Tulipahan tarkistettua.

Toisella naapurilla kärysi kytkimeltä jakokiskoille menevä liitos. Suojapelti pois. Sulakepesän alaholkkia kierretään ylemmäksi jotta meisseli mahtuu väliin. Kolmen vaiheen pääliitos kiristettiin. Lattaruuvi ja ikävän kapea väli. (Esim. johto jossa on L3 tarra.)

Jäähän tuossa vielä kymmenittäin tarkistamattomia ruuveja, mutta ainakin ne on tarkistettu joissa naapureilla häikkää oli.

Tapaninkävely kyläkeskuksessa.

Niin,

Lunta ei tulvillaan, vaan viheriöivät niityt. Pohjanmaalla on kuulemma Joulutulvat. Enää ei kevät- ja syystulvat riitä.

Paalutusta tehdään kahdelle uudelle pytingille.

Ensimmäinen valmistui ajallaan. Saapi nähdä käykö kaksi seuraavaa kauppansa?

Hinnat täällä.

Steriili ympäristö kun ei ole yhtään puuta. Seurakunnan omistama peltoaukea vuokrattu viideksikymmeneksi vuodeksi.

Päätalon Joulu

Niin,

Mitättömän Minän kirjoitus ei iskenyt. Jos ensimmäiset sivut ei iske vaikea on jatkaa. Päätaloissa on se koukku että ne ovat kuin jatkokertomus, kirjoitettu Kalle -minämuodossa. Kuinka lienee totta? Kukaan ei tiedä.

Ukkosen Ääni, Liekkejä Laulumailla sekä Tuulessa ja Tuiskussa on  menossa ihan peräjälkeen.
Tuulessa ja Tuiskussa eletään myös Joulunaikaa. Kallen piti päästä kotiselkosiin toipumislomalle mutta tarkastuksessa löytyi haavoista kurkkumätäpasilli. Se lienee senaikuinen EHEC-sairaalabakteeri. Ja kolme viikkoa rätkähti karanteenia.

Näissä kirjoissa eletään asemasotaa ja jatkosotaa. Kalle haavoittuu, millistä kiinni ettei halvaannu. Sairaalassa useita viikkoja, mutta toipumislomilla jo vehtaa naisten kanssa. Sekä kotiselkosissa että Oulussa, -suorohommissa ensirivin työmies ja jopa rouvasihmisten kanssa. On jotenkin suoronsa vanki sen jälkeen kun Enni sellaiseen opetti ja sitten Kallelle pettymyksen tuotti.

Saa tämän ensimmäisen veneerisen taudin, ihan vain manttelin päällä lumihangessa törstinä työjellessään.
Sääliksi käy Kallea, on niin kenopää että törmää seinään ihan järkiään ja päntiönä. Helpommallakin pääsisi jos ei olisi niin ätö ja uhmakas. Aloittelee tupakinpolttoakin ja juo tikkuviinaa rähinäkänniin asti.

Palonestoaineelle markkinoita.

Gävlen olkipukki on palanut poroksi jälleen. Ei mikään ihmeellinen metamorfoosi vaan jo liki ennustettava tapahtuma.

Gävlen keskustaan ensimmäisen kerran vuonna 1966 pystytetty pukki on perinne, eli tänä vuonna se pystytettiin jo 47. kertaa. 13-metrinen olkipukki paljastetaan aina ensimmäisenä adventtisunnuntaina.
Erilaisista suojausyrityksistä huolimatta pukki on poltettu tähän mennessä ainakin 24 kertaa. Pukilla oli jatkuva vartiointi ja lisäksi videovalvonta.

Eli useimmin se on palanut kuin säästynyt. Pitäisiköhän jo siirtyä paloturvallisimpiin materiaaleihin?

Suhdannebarometri

Niin,

Muistan kuinka Hesarin sunnuntaipainos oli massiivisen paksu 80-luvulla. Syy oli avointen työpaikkojen ilmoitukset. Lehti oheni ja oheni 90-luvulle mentäessä ja nykyään ilmoitukset ovat pääosin verkossa.

On uutisoitu että nuoret perheet ovat Oulussa vaikeuksissa asuntojensa kanssa. Siitäkin saanee indeksin josko raportoin muutaman kuukauden välein Etuovi.com sivuilla olevien omakotitalojen myynti-ilmoituksia.

Tilanne                    2.9.2013                   7.9.2013                 8.10.2013

Oulu                        535 kpl                      539 kpl                  500 kpl
Salo                         185 kpl                      186 kpl                  171 kpl
Pori                         282 kpl                                                     300 kpl
Koko Suomi           14 137 kpl                  14231 kpl               13563 kpl

Pakkomyynneistä 17.01.2014

Tuhkasta nousi ja nopeasti nousikin.

 Niin,

Toukokuussa kirjoitin Jokioisten Leivän tulipalosta. Ihan alhaalla on videota palosta. Tässä alempana alkusyksyn tunnelmat. Nyt joulukuussa  leipomo on entistä ehompi ja uunikin toiminnassa taas. Linkki. 2/3 -osaa vakuutus maksoi. Tulihan uudesta paljon parahultaisempi kuin vanha ikään.

Jokioisten leipomo paloi ja samalla sen yhteydessä oleva yrittäjän koti.
Alla oleva kuva voisi jopa olla vuoden lehtikuva.

Toisaalta kovin surullinen on tämän videonkin musiikki.


Loppuu töksähtäen mutta jatkoikkunassa on tulipalon äänillä varustettu toinen. Ikäviä kuvia.

Elektroniikkaa kohdusta hautaan.

Niin,

Ei ihmiset ihan kohdussa vielä kännykkää näpelöi, mutta yhä aikaisemmin lapselle ostetaan oma kännykkä tai tabletti.

Suomalaiset romuttavat nykyään joka vuosi 22 kiloa elektroniikkaa. Akut ovat painavia ja täynnä ongelmajätettä, enpäs lukenut saako ne olla paikoillaan kun tuonne laitteen pudottaa. Iphonesta ei akkua ilman työkaluja saa irtikään.

Prismaan oli tuotu pullopalautusautomaattien viereen säiliö johon voi tiputtaa käytöstä poistetut elektroniikkalaitteet.

Näin voi päivittäin tuoda vanhoja ja taas ostaa uusia, ihan kuin olutpullojen kanssa tehdään. Tähän on tultu.

Kaksivuotias vaipoissaan myrskyn silmässä

Niin,

Karmaiseva ajankohtainen uutisaihe paikkakunnalla mutta minä lopetan silti työkaluosioni matonkudevehkeeseen.

Jos tuossa olisi pidemmät terät niin taitaisi olla parahultainen matonkudepeli. Toisaalta kukas enää niitä matonkuteita leikkailee?

Suolasakset?

Niin,

Sellaisia ei varmaan olekaan ja jos olisi mihin niitä käyttäisi? Ruostumisellekin olisivat kovin herkkiä. Latovainiossa oli sokerisakset. Entiseen toppasokeriaikaan kait liki joka talossa. Sittemmin tassilta ryystävä vanhakansa pienensi niillä sahattua sokeriakin, jotta paremmin liukenisi.

Meillä ei muistaakseni niissä ollut tuota palutusjousta, liekö irronnut?

Tuostakin mekaniikasta saisi arvostelun aihetta, kun juuri tuo jousi varmaan tuolla tavoin liukuratkaisulla kuluu ja ehkä kanittaakin. Jo kuvaa katsellessa tekisi mieli vääntää tuota liuskaa hiukan kaarelle.  Mikä lie tuollainen nökökin toisessa leuassa?

Jos nyt pitäisi ruveta sokereita pienimään ottaisin käteeni pienet oksasakset. Sellaiset jotka ei ohileikkaa, vaan terä tökkää kohti muovitallaa. Sokeripuru minimoituu ja momenttivaihtoehtojakin löytyy.

Viikon kalu -Sokerisakset:

Parturointia ennen sähkökoneita.

Niin,

Edelliseen postaukseen "mää" löysi hyvän linkin josta löytyy kyllä keritsimiä jos niistä nuusaa ilmenee. Meillä Latovainiossa oli ihmistenkin keritsemiseen käsikäyttöiset kalut.

Uustuotannosta löysin tämäntapaiset jotka kuitenkin ovat karut ja ilmeisesti eläinten trimmaukseen tarkoitetut.

Nuo löytyivät tälläisesta verkkokaupasta Euroopasta (Saksasta), joten valinnanvaraa löytyy.

Keritsimet

Niin,

Yksityisajattelija kommentoi Hohtimet-kirjoitusketjussani keritsimien ja saksien ristisiitoksesta. Piti oikein googlettaa mutta en suomesta enkä saksasta äkkiseltään löytänyt kyseisenlaisia. Keritsimetkin ovat menneet pääosin sähköisiksi.

Vanhat käsikäyttöiset kestävät useamman sukupolven, joten ilmeisesti niitä tekevät tehtaat euroopassa ovat ruvenneet tekemään lusikoita. Sorsakoski teki suomessa vanhanaikaisia keritsimiä. Jenkeistä löysin että tälläisiä käsillekin ystävällisiä on olemassa:

Tuossa on pantu nahkaa otepintoihin, kun moni suomessa kääri niihin kangassuikaleita. Vaikka metalli oli reunoiltaan pyöristetty, ei se ole mukava pidemmän aikaa paljasta metallia kourassaan pidellä.

On huomioitava että vaikka nuo terävät kärjet peloittavat niin josko päät olisi pyöristetty, ei niillä lampaita saisi kerittyä.

Täältä saa ostaa keritsimiä.

Nocturne

Niin,

Vesku lauloi Eino Leinoa eilen Tampereella. Itse pidän eniten mm. tästä. Viulu vinkuu kaihoisasti ja sanoista jää tunne että niissä on jokin viesti jota ei tyhmempi ymmärrä.

Katoava kalu, -hohtimet

Niin,

Lapsuuteni Latovainiossa meillä kotona oli hohtimet. Irroitin niillä nauloja laudoista. Kaikenkaikkiaan huono tapa irroittaa. Naula menee kaarelle ja on vaikea suoristaa. Paremman tuloksen saa vasaran toisessa päässä olevalla rakohahlolla.

Vaikea arvioida ostaako kukaan enää uusia hohtimia ja mihin niitä voisi käyttää?  Vaatii kovasti käsivoimiakin koska vipuvarsi on melko huonolla momentilla varustettu. Ehkäpä joitakin erikoishohtimia voidaan vielä jossain käyttää mutta ei hohtimille ole enää sijaa jokamiehen kalupakissa. Enää en edes muista milloin viimeksi olen hohtimia kädessäni pitänyt.

Sikaa säkissä

Niin,

Mitä mieltä olisitte leikkemakkarapaketeista joissa olisi vain kuva tuotteesta kypsennyksen jälkeen, sisustaa ette näkisi? Entäs josko jopa joulukinkut esipakattaisiin ruskeisiin pahvilaatikoihin. Vain hinta ja paino olisi printattu kylkeen?

Pekonin pakkaajat ovat menneet oveliksi. Pakkaavat pekonisiivut puoliläpinäkyviin paketteihin. Siivut pinotaan siten että vain lihapuoli näkyy, rasvat ovat pimennossa. Ota tuosta nyt selvää, onko siellä läskiä vai lihaa?

Tämä villitys on vallalla kaikkien pekonivalmistajien kanssa paitsi Wotkin's on reilumpi ja vielä laadukkaampikin. Siitä minulla ei ole kuvaa.