Hiiliteräspannun käyttöönotto

Niin,

Teflonpannu on tarttumaton mutta ennemmin tai myöhemmin sen pinta alkaa hilseillä. Näinikkästeen:

Tuo ei ole enään terveellinen kalu, siksi hiiliteräspannu käyttöön ota. Uutena se on kaunis ja kirkas, tulee vieläpä polttamaan ruuan pohjaan pitkän aikaa, kunnes tummuu ja siihen muodostuu nonstick-pinta.

Tämä on uusi mutta suojalakattu, Myös mehiläisvahaa käytetään.

Ensi vaiheessa tuo suojakerros pitää keittää pois. 10 min vettä keitetään, ohjeet tulevat pannun mukana.

Vettä pannulle ja ei kun kiehumaan. Laakea pinta haihduttaa nopeasti, kuplia syntyy pohjalle.

Kun vesi on liottanut suojakerroksen pois, pestään sisäpinta huuhtelun jälkeen vielä kevyesti pesuaineella, kuivataan ja mikäli pannua ei heti käytetä, laitetaan kevyt kerros oliiviöljyä. Itse paistamisessa kylmäpuristettu ei ole parasta, vaan tavallinen tai sitten rypsiöljy. Maissiöljyssäkin on korkeampi kuumennuslämpötila. Neitsytöljy sopii paremmin salaatteihin tai ruuan joukkoon.

Tuollaisen pinnoittamattoman ja metallikahvaisen voisin asettaa jopa grilliritilän päälle.

Pannun myöhemmät vaiheet täällä

Paistinpannu on kodin tärkein ruuanlaittoväline

Niin,

Ensimmäinen paistinpannuni taisi olla Hobby Hallista ostettu halpa teflonpinnoitettu pannu. Kyllä sillä kanamunan paistaa mutta alumiini vääntyy ja teflon on myrkkyä.

Sen jälkeen on ollut useita, kalliitakin, mutta pinnoitettuja pannuja. Vain lettupannu on valurautaa. Nyt kuitenkin alkoi uusi ajanjakso, eli hiiliteräspannuaika. Hiiliteräspannu on ammattikokkien väline vaikka sen hinta on alle viidesosa kalleimmista pinnoitetuista paistinpannuista.

Tutustuin hiiliteräspannu-uskontoon ensin googlen hakusanoilla ja sitten toissapäivänä hankittiin kaksi pannua. Wok ja toinen iso tasapohjainen. Keskihinta 34 Euroa. Nyt kun pannut ovat käyttämättömät ne ovat kauniimmillaan ja kirkkaat. Huomenna rasvapoltan toisen ja näytän tuloksen. Netistä löysin paljon tietoa ja ohjeita. Jäbäkin kokkasi ja oli laittanut kuvia.

Tässä esimakua.

Linnunpesäkään ei ole enää mikään lintukoto

Niin,

Usein kotien turvallisuudesta puhuttaessa ja arvotavaroiden suojaamisen tärkeydestä muistutettaessa kerrotaan miten suomikaan ei ole enää mikään lintukoto. Mistä tuollainen vertaus?

Minulle tulee mieleen miten lintujen koti (koto) se on varsin turvaton ja vieläpä yleisen rosvouksen kohde. Varis ja harakka tulee ja vie munat pesistä. Sade piiskaa ja oravakin rosvoaa. Puu voi kaatua ja kun poikaset kasvaa eri aikaan isommat tyrkkii pienemmät yli laidan.

Tuohan se vasta on brutaalia ja epäreilua pienempiä kohtaan. Ja entäs se käki sitten: Tulee ja munii, leppälinnun pesään. Poikanen tyrkkii muut poikaset pois ja itse on aina suu tötteröllään syömässä. Onkos se sitten lintukotomeininkiä? Häh!

No joo, käkiyhdistyksen pääkäki tietysti muistuttaa käkienkin oikeuksista, ja tähdentää eri lajien oikeutuksesta elää tällä pallolla. -No kyllä käki voisi itse opetella rakentamaan pesänsä ja ruokkimaan jälkikasvunsa eikä tuolla tavoin ulkoistaa vanhempien vastuutoimintoja.

Ja kun aina sanotaan ettei enään mikään lintukoto! Milloin suomi sitten on ollut lintukoto? Tällöin.

Vertaus lintukotoon.

Peurat

Niin,

Peuratiheys on suuri näillä tienoin että liikkuvat ihan puutarhoissa. Nämä olivat tuossa 500 m päässä.

Hedelmä-/vihannespussi main kampf

Niin,

Kaupassa satuttiin jonkun toisen asiakkaan kanssa nyhräämään vihannespussia hedelmävaa'an vieressä. -Tiedättehän tekin miten vaikeaa joskus on saada pussia avautumaan sen jälkeen kun se katkaistu rullasta. Toinen naurahti että onpas tämä nyt vaikeaa ja nykersi ja nykersi. Itse samoin.

Tapani mukaan aloin sitten ääneen ideoimaan miten hedelmätiskin vieressä voisi olla samoja pusseja mutta valmiiksi avattuna. Lisähinta 10 senttiä. Tai sitten koululaisia palkattaisiin avustajaksi niinkuin kassojen jälkeen joskus jouluisin on kassiin panijoita.

Nainen naurahti melkein selkäkeikkanauruun kun imitoin miten siinä olisi seisomassa törtevänä avustava pussin avaaja.

Hyvä rouva saanko antaa teille apua pussin avauksessa?

-voi kiitos miten ystävällistä, kyllä toki vaan, nämä pussit ovatkin niin vaikeita.

Tämän jälkeen poika sylkee sormiinsa ja näprää pussin auki ja ojentaa rouvalle.

Päätalon innoittaja

Niin,

Päätalo kertoo kirjoissaan miten hän vasta lukemaan oppineena innostui Jack Londonin kirjasta Martin Eden.
Kalle samaistui köyhään kaveriin joka seikkaili maailmalla. Kaksiosaisessa kirjassa Jack kirjoittaa itseasissa itsestään.

Aiemmin luin Londonin kirjan Merisusi ja Kallen kirjoitustyyli ei kyllä muistuta paljoakaan Jackia. Jos lukee Kallen kirjan Koillismaa niin eittämättä mieleen tulee Haanpää. Kallen oli helpompi oppia kotimaan kirjailijan esillepano kuin ulkomaan elävän tarinankerronta.

Kalle luki Riitullekin Martin Edeniä ja Riitu ei kyllä oikein innostunut. Oli ulkomaisia nimiäkin ja kaikkea eksoottista.

Etana söi rantakasvin, Murphy söi etanan, madot syönevät Murphyn.

Niin,

Elämän kiertokulku lyhykäisyydessään. Rantakasvi eli miltei jäte on toisen ruoka, kaikessa raadollisuudessaan tai runollisuudessaan.

Tänään iltaruokana oli myös lämpimiä tattileipiä.

Siinä niitä on kaksi herkkua leivosvuoassaan. Yrttivoilla kuorrutettuna.

Siinä on yksi kaivettuna esiin kotelostaan, haarukanpiikissä esillä ja varsin framilla. Vihreys ei ole hometta vaan yrttivoita.

Kaikki meni. Hyvää ja riittävästi kirjoitti PU joka päivä armeijan päiväkirjaan.

Sukeltajat noutivat ruumiit luolasta, katso kuvat

Niin,

Mitään kuvia he ei tietenkään  ottaneet vaikka ilman lupaa kielletyssä luolassa sukeltivatkin. Outo tapahtumaketju, taisi olla kuitenkin omaisten suostumus että hautarauhaa saa häiritä. Ei tuohon ihan joka sukeltaja pystyisikään vaikka sukelluspuku kuolleilla onkin päällään.

Maailma olisi mennyt ihan kauheaksi jos Seiskan Paparazzit olisivat olleet asialla. Italiassa uponnut Costa Concordia oli tiukassa vartioinnissa ennen kuin se saatiin kammettua pystyyn, toista vuotta uppoamisensa jälkeen. Yksi vainaja oli sielläkin niin pitkän ajan.

Vielä ei tämäkään luolajuttu ole päätöksessään. Ruumiit ovat nyt luolaston sokkeloissa mutta ryömimällä haettavissa ja vielä tarvitaan luolamiehiä loppumatkan toteuttamiseen. Reitti on kuitenkin helpompi. Voi vaan kuvitella miltä omaisista tuntuu vaikka kukaan ei olekaan kadoksissa. Sota-aikaan rintamalle jäi useita vastaavia,epätietoisuus ja  tuska lieni ihan yhtä suuri.

Kahdeksankymmenvuotisjuhlat

Niin,

Lapsuuteni Latovainion tuttu esine on tullut vanhaksi, siis Airamin termospullo.

Termospullo korvasi viinapullon, sanomalehden, villasukan ja foliokahvipaketin kahvin kuljetuksessa.
(nuo eristeet käärittiin kerroksittain pullon pintaan) Heinäpelto oli useamman kilometrin päässä ja iltapäiväkahvit hörpittiin heinäkasan päällä istuksellen.

Tuo kuvan termospullo oli siihen aikaan vähän eri näköinen. Pohjan muovihuullosta ei ollut vaan pohja oli prässätty samasta pellistä kuin koko tötterökin. Vesihän pääsi sinne väliin pestessä ja lopulta se yleensä ruostuikin tärviölle.

Tuo päällä oleva muki oli ihan samanmuotoinen mutta kellertävämpää ja kovempaa muovia. Usein se halkesi jossain vaiheessa. Jos sitä käytettiin juomamukina niin kahvinjämät valuivat suljettaessa pitkin reunoja. Tuon ylössuin olevan mukin alla oli  toinen pienempi muki ilman kierrettä ja sen alla varsinainen korkki. Alkuperäisenä se oli korkkiaineksesta tehty, ikäänkuin iso viinipullon korkki. Varaosia korkeista erikseen en nähnyt myytävän, sisuspatruunasta varaosana on hämärä muistikuva. Siihen sisältyi se korkki myös.

Se korkki-korkki sitten olikin se heikoin lenkki. Vanhemmiten se menetti kimmoisuutensa ja kuuman juoman paine saattoi ponnauttaa sen kuljetuksessa pois paikoiltaan.  Ikävin tilanne tuli kuitenkin liki jokaiselle käyttäjälle jossakin vaiheessa. Tyhjölasi oli jostakin syystä heikentynyt ja särkyi pamahtaen kun kuumaa kahvia sinne pannusta kaadettiin, kahvikin meni hukkaan ja harmitus oli melkoinen.

Kuka tietää vastauksen?

Tälläinen älytehtävä, -helppo

Vähän kun miettii niin tietää mitä pitää tulla tuon logiikan mukaan 9 +9 =

Kadonnut pankkikortti tunnuslukuineen

Niin,

Ei minulta, vaan löysin tänään koulun läheisyydestä kävelytieltä kaksiosaisen muovitaskun. Avasin sen ja toisella puolella näkyi Visa Electron ja toisella puolella käyntikortti nimineen ja puhelinnumeroineen.

Esine tuntui niin puhtaalta että arvelin sen olleen juuri pudotetun, joten soitin käyntikortissa olevaan puhelinnumeroon. Toisessa päässä vastasi hämmentynyt ihminen joka ei tiennyt mitään kadottaneensa. Kun sanoin että teidän nimi tässä käyntikortissa on, lähti henkilö heti kesken työpäivän katsomaan mistä on kysymys.

Kun hän tuli paikalle pengoimme tarkemmin muovitaskuja ja pankkikortin toiselta puolelta löytyi ihan eri ihmisen nimi. Mikä pöyristyttävintä, mukana oli avainlukulista, paperille kirjoitettu nelinumeroinen tunnusluku ja ottoautomaatin nostokuitti. Henkilötunnuskin oli ja melko vanha ihminen oli kyseessä. Jostain hän oli saanut tuon ulkopuolisen käyntikortin ja tämä henkilö jolle soitin ei tunnistanut tuota kortin omistajan nimeä.

Koetimme selvittää löytyykö henkilön puhelinumeroa numerotiedustelusta, mutta ei löytynyt. Veimme koko systeemin pankkiin.

Lopputulemana saanen ehkä palkkion kortin löytämisestä, mutta tuo ihminen jolle soitin ehti myös hermostua kun luuli soittoni perusteella jo korttinsa kadonneen. Oikea ihminen ei ehkä edes vielä tiedä mitään kadottanneensakaan ennen kuin pankki soittaa.

Toivottavasti se käsin kirjoitettu nelinumeroinen luku oli hämäysluku, koska jos se oli oikea sen avulla olisi sivullinen voinut tilin tyhjentää ja pankkikin katsoo tuollaisen huolimattomuudeksi. Ikäihmisellä voi mennä pitkäänkin ennen kuin huomaa mitään kadottaneensa ja jos huomaakin alkaa vain etsiä sitä kotoa ehkä päivätolkulla.

Kiiskifilettä säilykkeenä

Niin,

Heinon Tukku hankkii Virosta säilykettä jota myydään lähinnä venäläisille. Ja on hinnan kiroissa.

Onhan se marinoitu ja Tsaarinaikaista, -toki.

Kasvupaikkansa kullakin

Niin,

Mäntyjä näkee tosi oudoissa kallioisissa kasvupaikoissa, kuusia vähemmän. Tässä tapauksessa näyttää siltä kuin kivi olisi kasvanut nopeammin kuin sen kivimurusen päälle tipahtanut kuusen siemen.

Hautakiven kertomaa

Niin,

Aivan kirkon oven pielessä on ikiaikainen hauta. Jos tuota tulkitsisi tietämättä totuutta voisi ajatella:

Malmströmeillä oli surua lastensa kanssa. Ensin syntyi poika Eino ja kun hän oli vain kaksivuotias tuli kuolema. Ja mikä ikävintä siitä kymmenen päivää syntyi toinen poika joka eli vain kaksi kuukautta.

Rakentaminen jatkuu

Niin, Nykymääräykset edellyttävät vankkarakenteisia väestönsuojia. Mutta vaatiiko kukaan elementtitehtailta huippulaatua?




 

Joo joo Jokioinen ja Latovainio kans

Ihmisiä Iijoen törmällä

Niin,

Miisa Linden on kerännyt hersyvimmät Kallen kirjoittamat henkilökuvaukset Iijoen törmältä. Matti Louhi on kuvittanut kirjan ja kaikista henkilöistä löytyy piirroskuva.

Antti Lohilahti eli Satusetä muurasi Kallioniemen pirttiin paikkaansa hakevan leivinuunin. Satusetä ei suostunut muuraamaan uunia suoraan kallion selkään vaan vaati uunin alle tehtäväksi hirsikehikon. Näin hän oli nähnyt tehtävän Lännessä Kalumeetin kaupungissa.

Satusetä kertoili aika roiseja juttuja uunia muuratessaan, ja ei välittänyt vaikkaKallekin kuunteli korvat höröllään.

Kuulehan Hermanni, kummaa kun kerrattain vei sananalainen nainen miehen Nevvyörkin muutaman pilvenpiirturin latvimmaiseen voovinkiin. Siellä se röttyyrihepeneillä ihtensä ravveerannu hepsankeikka tuikkasi makkean punaseksi maalatulla suullaan suutelman miehelle ja sano, että ensin riisutaan apposilleen, sitte ruvetaan vilijelemään alkkahoolijuomisia ja heti perrään pannaan lemmenmäntä sukelluksiin sokerikirnuun.

Ja vielä se ilolintu sano, että hän ei kuulu niihin naisiin, jotka perrii etukätteishyyryn riemupörssin raottamisesta. No-o, mieshän tekköö työtä käskettyä, ja samaten naikkonen alakaa löysytellä hurtuukkijaan. Kun miehellä ei ole rihman kiertämää päällään, käsköö nainen sen rojahtaa valmiiksi sänkyyn. Mutta sillon..!
Kuulehan kummaa, puolella vielä paranoo! Sillon se sänky keikkasi pystyyn kun sontakärrin kosla, ja mies solahti tyhjyyvveen. Se lasketteli ijät ja aijjat semmosta pehmustettua tunellia ennen kun  jalakausi ja sillon se oli yhellä Nevvyörkin rotuvaarilla, jossa kävellä rotkutteli milijoonia ihmisiä neekeristä hottentottiin. Ja arvatkaapa oliko miehellä tuskan paikat ilikosen alastomana, ja kun vielä lemmentööti toji.....

Sähköuunin lämpötila

Niin,

Jos ruoka-ohjeessa sanotaan: "paista 225 asteessa 30 minuuttia"  ihmiset laittavat ruuan uuniin kun uunin termostaatti ensimmäisen kerran naksahtaa ja toinen merkkivalo sammuu. Luullaan että nyt se on parahultaisen kuuma. Ei se ole.

Testasin omaani erillisellä lämpömittarilla ja uunissa ei siinä vaiheessa ollut kuin runsas sata astetta. Uuni vain huilaa välillä ja hetken päästä alkaa taas lämmittämään lisää. En tiedä missä uunin oma termostaatin anturi on, mutta ei se ainakaan uunin sisälämpötilaa suoraan mittaa. Kiertoilmauuneissa asia lienee toisin.

Tuollaisella erillisellä lämpömittarilla tai vaikkapa kinkkumittarilla voi  asian tarkistaa. Ehkä vasta kolmas naksahdus kertoo että ollaan lähempänä lämmönsäätimen osoittamaa arvoa. Tarkistakaa itse jos lämmönkestävä mittari talosta löytyy.

Ei kait sillä niin suurta merkitystä ole, ruoka vain kypsyy kauemmin kuin ohjeissa sanotaan, sitä ikäänkuin esihaudutetaan.

Koillismaa

Niin,

Ihmisiä Telineillä -kirjan jälkeen Kalle kirjoitti romaanin Koillismaa. Jos telinekirja oli kertomus Kallen avioeron jälkeisestä ajasta niin Koillismaa oli fiktiivisiä henkilöitä sekoitettuna Kallen kotiselkosiin.

Paljon kotiselkosten ihmiset löysivät siitäkin heille tuttuja ihmisiä mutta Kalle oli koettanut sotkea asioita mahdollisimman paljon. Laestadiolaiset olivat paheksuneet Kallen ensimmäistä kirjaa ja se varmaan pyöri Kallen humeetissa.

Tämä kirja oli Päätalon kirjoista se jota en jaksanut lukea. Tosi junnaava, ja kun on ensin lukenut Iijokisarjan tuntui että asiat voisi sanoa lyhyemminkin ja suoraan, niinkuin Kalle myöhemmin kirjoitti. -En tykännyt.

Riitun poika

Niin,

Kalle Päätalon elämän voi selvittää lukemalla koko Iijoki-kirjasarjan. Oudompi oudoksuu sen yksityiskohtaisuutta ja valtavaa oheishenkilöiden joukkoa.

Vasta nyt luin Miisa Lindenin koostaman ja Kallen omakohtaisista muisteluista (Iijokikirjoissa olevien tekstien mukaan) tehdyn kokoomakirjan, se on mainio ja soveltuu kärsimättömillekin lukijoille.

Sehän on koottu vuonna 2004 käyttäen Kallen alkuperäisiä tekstejä, sopivasti aikajärjestyksessä poimien. Kalle ja hänen perheensä elämä tulee siinä kattavasti käsiteltyä. Hyvä kirja.

Kirja ei maksa kuin vajaa seitsemän Euroa ja sen voi tilata täältä.

Kauppakärryn kehitys

Niin,

Stockman Herkku on ottanut käyttöön näppärän kokoisen ostoskärryn. On siellä vielä isojakin mutta tämä pienempi on kuin rollaattori johon saa ripustettua yhden tai kaksi ostoskoria. Eli tuonne alemmaksi toinen.

Tavaroiden nostokorkeus kassalla on sopiva ja harvemmin sitä niin valtaisaa tilaa tarvitsee kun niissä isoissa kärryissä on. Takimmaiset pyörät tosin voisivat olla kääntyvät jolloin pujottelu onnistuisi paremmin.

Hälssinki ja hälssinki

Niin,

Simpauttajassa pienviljelijä ihmetteli mikä ihme nuoria sinne hälssinkiin vetää?

Nuorista en tiedä mutta meikäläinen halusi katsoa onko se kolmen sepän patsas pronssivalua.

Tarkkaan kun katsoin niin näytti kuin alasin ja miehet olisivatkin onttoja ja jopa reikäisiä.

Wikipedia kertoo että valua se on mutta että on vaurioitunut jatkosodan pommituksissa 1944. Olisiko niin että valussa olisi säästetty materiaalia ja se ei olekaan umpinainen?

Juuret Tyytynojan törmällä

Niin,

Nyt on täysi ympyrä kierretty Kolkantieltä lähtien ja palaten kolkantielle. Suoraan edessä on Laitonen ja maisemassa oikealla näkyy puskittunut painanne jossa on ikiaikaisesti virrannut tyytynoja. Lähtee peiliön suolta ja kokoaa hulevesiä.

Jos jatkaisimme eteenpäin ohi Kuuman koulun ja kääntyen Kankaantielle, sieltä jatkaen Vehmaantielle niin päätyisimme myös Latovainiontielle ja tarvittaessa Tyytynojan sillalle. Se reitti tuli myös lapsena kierrettyä, mutta asutusta on vähemmän.

View Larger Map

Tupeerausta ja papiljotteja Latovainiossakin

Niin,

Se oli sitä aikaa jolloin pöyheä kuontalo oli muotia. Lauantaisin siskoni työskentelivät heinäpellolla papiljotit ja liina päässä. Hiusten kuivuttua ja illan korvalla sitten papiljotit irroitettiin ja alkoi tukan tupeeraus. Ei näyttänyt kovin hyvältä hiuksien kannalta.

Papiljotit olivat ensin sellaisia joissa oli kuminauha kiinnipitäjänä. Sittemmin tuli karvapintaisia ja papiljotin läpi työnnettiin piikki.

Miehillä en nähnyt koskaan papiljotteja. Olisi se ollut isäntämiehille tai vaikkapa Päätalon Herkolle nolo tappaus olla rullat päässä. Minulle tehtiin muutaman kerran parturissa mini-vogue. Mikäs se sitten on? Onkin jo tärkeää yleistietoutta.

Isojakin vauvoja oli -Latovainiossakin

Niin,

Edellisessä postauksessa kerroin keskosvauvoista. En nyt muista kenelle, mutta
jollekin äidille syntyi neljä ja puolikiloinen jötkäle. On siinä ollut punnertamista

.

Jos iso lapsi on koettelemus äidille, niin jätti-iso on harmi jopa synnytyslaitoksen henkilökunnalle. Miten saada siirrettyä hissillä kerroksesta toiseen ja sen sellaisia murheita siinä eteen tulee.

Latovainiolaisisännän keskoskaappi

Niin,

Kotisynnytysten riesa on myös keskoskappien viheliäinen nuusa. Äitini sattui pyöräyttämään toisena synnytysrupeamanaan kaksosten rääpäleet. Poikia molemmat, mutta pieniä siis -perin pieniä. Alle kaksikiloisia molemmat ja heikonoloisia. Oli sota-aika ja isäni oli rintamalla. Ja kun äitini synnytyksen aika oli tuloillaan, hänen äidiltään tuli käsky jotta tekoselkosissa synnyttäminen olisi turvallisempaa. Äidinäidin nimi oli Maria ja lähtihän se  neitsyt Mariakin Beetlehemiin vaikka oli lapsi juuri tuloillaan.

Kun toinen kaksosista kuitenkin kuoli liki heti synnytyksen jälkeen, kätilö oli sanonut: " sinnehän tuo men, -toisen eellä".
Molempia oli pidetty lämpimänä kuumavesipulloilla ja veljeni olivat hetken aikaa jopa jälkikämpöisessä leivinuunissa. Hitaasti kaksospojista toinen sitten elpyi ja isäni sotalomalle päästyään pääsi näkemään tuloksen. Ja ei muuta kuin lisää väsäämään kiireen kaupalla, vaikka olisi se vähempikin riittänyt.

Ennen kaksoisveljen menehtymistä, hänet oli hätäkastettu nimelle Kalevi. Ei häntä ole sen enemmälti merkkipäivinä muisteltu, sota-ajan kiireissä laskettiin siunattuun maahan, mutta ilman paatta on tuo leposija en edes tiedä missä.

Kaksosista toinen elää ja puksuttaa paksusti vieläkin. Siis veljeni ja paljasjalkainen latovainiolainen, vaikka muualla syntymässä kävikin. -Voihan sitä silti ihminen olla ilman kenkiä. rassukka. Joskus leikilläni olen ajatellut jotta olisipa jo silloin ollut mikroaaltouuneja, niin ei olisi tarvinnut leivinuunissa elämäänsä aloittaa kuin jokin nisupulla, -no mutta ei ihan oikeasti sentään.

Vastoinkäymiset panee humeetin sassaroimaan

Niin,

Kalle Päätalon Hatanpäälle joutumista edelsi itsemurhayritys. Sitä taas edelsi  Messukylän mottityömaalla kirvesvarren katkeaminen ja kirveenterän hukkuminen hankeen. Sitten vielä katkesi pokasahan terä ja työt loppuivat siihen.

Kalle lähti hiihtää lenkkasemaan Kuusisen kortteeriinsa ja kovasti myrrysmielellä. Matkalla alkoi päässään soimaan se jatkuva piinansa eli levy " sä olit helmi, mutt lasihelmi vain". Vuokranantaja Kuusisen Alli oli mahdottoman kova kiroamaan vaikka olisi ollut hyvälläkin tuulella, ne tulivat ikäänkuin välttämättöminä lauseenrakenteen osina.

Latovainiossa isäntämiehiä korpesi kovin jos traktorin kanssa sattui jäämään kiinni liejuiseen maahan. Ärräpäitä päästeltiin ja takaraivoa kynsittiin. Tuskin kuitenkaan näin paljoa noiduttiin kuin tämän videon metsäkonekorjaaja korvessa tekee. Olisiko joku kanitus otekouran liittimen kanssa?

Rautelin, Filppula ja Vaske

Niin,

Kun kävellään parisataa metriä Simolasta Koskelantietä etelään ja katsellaan vasemmalle nähdään musta pallukka. Se on Rautelinin torppa ja on hiljaisessa myynnissä shhhh, ei saa mekastaa! Äänekäs myynti on sellaista huutamista kuin huutokaupassa. Vaikea tuota on huutaakaan kun ei ole kuin piirustus ainoana kuvana. Vai huudettaisiinko porukalla että LISÄÄ KUVIA JA SASSIIN!!

Täällä.

Totanoinasniin tästä pallukan kohteesta kerroinkin aiemmin eli Emilian sekä Urhon perheessä oli kolme poikaa sekä yksi tyttö. Mahtoi olla ahdasta jossakin vaiheessa. Urho oli kirvesmies ja sotaveteraani, taistelija niinkuin varmaan Emiliakin yksine lehmineen.

Sitten siitä itään on samankokoinen Filppulan torppa joka on myyty pääkaupunkilaisille jo pariinkin otteeseen. Siitä lisää vasemmalle oli Vasken mamman tölli, mutta se on jo purettu 60-luvulla. Nämäkään ei ole Kartanon torppia alunperin vaan senaikaisen  Klemelän kantatilan asumuksia.

Kaivetun lammen rannalla on joitakin saunoja mutta ei tuo maisema mikään postikorttimainen ole.
Tuota kolmiomaista tiealuetta nimettömine oikoteineen ei minun aikanani ollut vaan kuljettiin Z.mutkien kautta. Variksenpesä oli usein tuossa keskiössä.

Filppulassa ei minun aikanani ollut kuin kirvesmies Oskari. Lapsia peloittava yht'äkkinen konekiväärimainen naurunremakka oli kokemus sinänsä. Lisäksi toisessa korvalehdessään oleva valkoinen pahkura, -mikä lie ollut?

Kerran kun Niemisen Valto oli meillä kylässä ja Oskari istui samalla kyökin penkillä, Valto kysyi?
-mikä valkoinen kikkare sun korvalehteen on jäänyt?- Luuli kait jotakin kittiä siinä olevan.

"Se on joku kasvain, ei kai se ole vaarallinen" -sanoi Oskari ja imaisi vain lookisti pillilupiaan.Silloin poltettiin aina surutta sisätiloissa ja äiti toi kahvitassin tuhkia varten.

Oskari oli vanhan kansan puumies ja aika roheloita oli hänen remonttinsa. Tapetoikin meillä kerran ja kun kamarissa oli radio sellaisella pienellä tasolla seinässä kulmakiinnikkeiden avulla. Ei ruuvannut sitä irti vaan teki tapettiin rautojen kohdalle aukkoja ja rumempihan siitä sillä tavoin tuli.

Siihen aikaan oli kamarissa vain yksi pistorasia ja sekin keskellä seinää. Radion mukaan asennettu tietty. Oskari oli ensirivin avulias ihminen. Minulta meni pikkusormi nivelestä sijoiltaan, sojotti 90 astetta sivulle kun laskin tynnyrillä mäkeä. Oskari väänsi sen paikoilleen, ensin vetämällä ja sitten kääntämällä. Ei se silloin sattunut, jälkikäteen vähän jomotti.

Käytiin näyttämässä sormea lääkärillekin, mutta ei siinä ollut mitään korjaamista.Lähteenojan Ensio oli kunnanlääkäri ja terveyskeskuksista ei kukaan ollut kuullutkaan.

Tuosta Tyytynojan kohdalta  ei ollut kuin yksi silta yli aikoinaan . Sekin hajosi kun kuorma-auto säilykepurkkilasteineen hajoitti sen ja vajosi jortaaniin. Sitten myöhemmin siinä oli joskus kevättulvien aikaan muita ongelmia kun vesi nousi sillan päälle ja virtasi kovaa. Ei siitä jalkamies uskaltanut yli mennä. Kolkatien kautta pääsi silloinkin Oskari maalikyliin ja Jänhijoelle Onni-veljelleen saunomaan ja atimoimaan.

Ensio ja Toisiö

Niin,

Josko kävelisin tuosta mustan pallukan kohdalta yli peltojen ja metsien tulisin Simolaan. Siinä pellolla oli aikoinaan kuovinpesä vuosittain. Mieleeni Simolasta tulee nimet Martta ja Ensio. Tuossa näkyy tuollainen valkoinen päättyvä tie ja sen päässä laatikko, se on Karin saunamökki. Siitä itäsunnassa suoraan ylös sojoittava tummempi juova kuin metsään johtava haaroittuva häntä. Siellä oli Simolan metsäniityt.

Pappansa piti aikoinaan karjaa siellä ja risuaitaa oli tehty metsät täyteen. Haimme sieltä 80-luvulla heinää ja veräjiä oli varmaan seitsemän. Ensio kulki edellä ja avasi ja sulki mennen-tullen. En tiedä miksi niitä vielä piti sulkea kun karjaakaan ei ollut moneen vuosiin.

Nykyään maat on myyty Minkiön meijerin omistajalle ja asuinrakennukset sekä navetta ovat autiona. Uudehko viljankuivaamo on rakennettu ja muistaisin että aikoinaan oli sellainen laki että jos ostaa maatilan kauempaa asuinsijoiltaan ja aikoo sille saada lainaa, pitää mennä myöskin asumaan tilalle. Ehkä se aikaraja on mennyt jo umpeen ja valvonneeko tuota kuka?

Martta soitti aina meille kun aloitti pyykinpesun kesäaikaan. Kysyi että tappuroidaanko meillä? Heiltä oli pesukoneen moottori palanut aikoinaan vastaavassa yhteensattumassa ja hän kai arveli asioilla oli yhteneväisyys. Simola oli päättyvän sähkölinjan päässä ja kun meillä tappuroitiin valot Simolassa välkkyivät. Olihan siinä varmaan alijännitettä linjassa silloin.

Siis nyt ollaan Koskelantien pohjoispäässä ja metsän läpi pääsi aikoinaan hevostietä pitkin Kankaantielle. Siinä välillä oli Silvolan metsää johon tehtiin hyppyrimäkikin ihan vaan lumesta ja havuista. Suksi meni poikki, -harmitti. Miksi hyppäsin?

Lintusaari joka ei olekaan saari

Niin,

Dekkareissa seikkailee Vares. Tämän metsäsaarekkeen nimenä esiintyy Vares ja Varis. Lienee vanhan kansan kielenkäytöstä tullutta muuntumaa. Sikäli harvinaisempi torppapaikka että ei ole ihan tien vieressä, vaan tehty suojaisempaan paikkaan. Aikoinaan töllejä oli vain kaksi ja mm. Jokisen Eetu ajeli moottoripyörällään askareihinsa. Leo tuli perheineen myöhemmin seudulle terveystalolta. -Ensirivin sähkömies. Samoin Rauha ja Tyyne, -vakiovieraita kyläläisten juhlissa kun kaikki ovat melkein kaikille sukuakin. -Muuttivat sittemmin pankille jossa on nytkin rivitaloasunto myynnissä.

Olisikohan tuo metsikkö Tuomolan kantatilan takametsiä kun uusin sukupolvi on sinne rakentanut nyt pytinkinsä?

Tuomola nykyisen 2-tien varressa oli 1800 -luvulla talo jossa oli useampiakin piikoja ja renkejä. Oma mammanikin oli siellä piikomassa. Muistan kun Tuomolan Aukustin äidin hautajaiset oli. Olin silloin kait alle kouluikäinen. Joku sukulaisista tallensi tunnelmia haastattelemalla omaisia senaikaisella ihmeellä eli kelanauhurilla. Missähän lienee sekin tallenne nykyään? Akusti taisi olla lapsista nuorimpia, tosin ikää oli silloin jo liki viisikymmentä. Mikrofoni kun tuli hänen eteensä ja häneltä kysyttiin mitä hänellä olisi muisteltavaa äidistään?

"En mää oikein ossaa mittään täsä ny sannoo" -sanoi August surun murtamalla äänellään ja haastattelija siirtyikin seuraavaan kohteeseen. Tuo siis tapahtui kantatilan päärakennuksessa Osuuskaupan vieressä, mutta nyt ollaan vielä Kuuman kulmilla.

Augustia puhuteltiin useimmin Akuksi tai Akustiksi. Myös Aukustiksi saatettiin sanoa. Jotakin Latovainion väkimääristä kertoo seikka jos katsotaan koulunsa aloittaneita. Kun August aloitti Terävän koulussa vuonna 1924 niin kolmekymmentä muuta mukulaa aloitti samaan aikaan. Kuuman koulussa aloittaneita oli silloin kaksitoista mutta vuotta aiemmin sielläkin aloitti yli kaksikymmentä.

Kuumassa aloitti kolme Simolaa, kaksi Tienhaaraa, kaksi Aaltoa, kaksi Aaltosta ja tuosta Intalankulmalta ikuinen poikamies ja tervaskanto -Viljo.

Yhteislaitumia ja perämettiä

Niin,

Aikoinaan Jokioisissa on ollut sama meininki kuin Venäjällä oli Neuvostoliiton hajottua. Jo ruotsinvallan aikana alueita sai sotasaavutuksista ja myöhemmin isojaon yhteydessä niitä tilkkutäkkejä sitten siirreltiin eri paikkoihin. Maita ja metsiä myytiin ja jaettiin valtion omistuksesta tavallisille ihmisille.            ( Jokioisissa, Ypäjällä ja Forssassa oli kartano siirtynyt valtion haltuun kun Kordelinin kohtasi kiväärinkuula tai kaksi.)  Nykyaikana siis myös Venäjälle syntyi Oligarkkeja ja superrikkaita kun teollisuuslaitoksiakin sai suhteilla. Deripaska ei Venäjällä ole nimensä mukainen.

Latovainiossa Äijälän, Markkulan, Intalan, Tuomolan ja Jaakkolan tiloilla ei oikein ollut metsää siinä peltojen liki. Heille läänitettiin perämetsiä Intalankulman alueelta. Viivottimella vaan vedettiin alue ja se oli siellä kaukana kotoa.

Samoin siellä Kuuman tienoilla oli mäkitupalaisille yhteislaidun. Perheet jotka olivat vain saaneet aikoinaan kartanolta torpan, muttei juuri maata eikä metsää, saivat pitää karjaansa kesäisin yhteislaitumella. Intalankulmalla oli tuollainen yhteislaidun. Alue on toisella puolen tietä kuin Varessaari.

Naapurini Rautelinin Emilia kuljetti tuonne rinteenkalliontien varrelle jonnekin myös lehmäänsä. Itse en ole koskaan kulkenut tuota tietä. Emilia kertoessaan juttuja viljeli taukopaikkoihin aina täytesanaa "totanoinasniin". Hän kyseli meiltä lapsilta mikähän se sellainen eläin mahtoi olla joka oli totanoinasniin kuin karvainen pikkupossu, tuli totanoinasniin minua yhteislaidunreissun polulla vastaan ja sanoi puh? Koulukirjan ja tarkemman selostuksensa perusteella arvelimme sen mäyräksi. -totanoinasniin

Emilian mies oli Urho ja kurkkusyövän vuoksi hänelle oli leikattu avanne kurkkutorveen. Ikävä asia puhekyvyn kannalta, mutta kyllä hän asiansa sai toimitettua ja eli pitkään. Urho oli kirvesmies ja oli monessa mukana. Tekemässä myös Filppulan Oskarin kanssa kylän koulurakennusten pystytystä Raitasen porukoissa.

Mikähän ja kenenköhän asumus on tuon rinteenkallion tien päässä ja lammen rannalla, olisikohan Rehtijärven Laakson suvulla? Metsäpalstan sieltä osti Suomen Luonnonsäätiö Pentti Linkolan junailemana.

Sähkölaitteiden kuormitus

Niin,

Jossakin paloi jouluna (ainakin osittain) rintamamiestalo. Uutisessa oli syyksi laitettu että yhteen pistorasiaan oli kytketty jatkojohdoilla paljon jouluvaloja ja muita elektroniikkavempeleitä.

Varmaankaan kyseessä ei ollut sähkönkulutuksen suuruus vaan jokin huono kontakti jossakin haaroituksessa. Elektroniikka ja valot eivät niin paljoa sähköä kuluta jotteiko yksi pistorasia jaksaisi sitä tarjoilla.

Tässä naapurustossa on kahdessa talossa alkanut sähköpääkeskus kärytä. Selvityksessäni syyksi on paljastunut löystyneet liitokset. Kuparihan menettää kimmoisuuttaan kun se vuosikymmeniä on ruuviliitoksen alla. Avasinpa siis sitten oman sähköpääkeskukseni ja kiristin kyseiset ruuvit. Tätä ei saa tehdä kuin erikoisammmattimies ja minähän olen sellainen oikein mestareiden mestari ja aina mestaroimassa joka paikassa besserwisserinä.

Tästä lähdettiin:

Yhdellä naapurilla alkoi tuo pääkytkin kärytä. Siksi tuo suojakehys irti ja eristetyllä meisselillä kuuden ruuvin kiristys. Ruuvit ovat tuon pyöreän suojamuovin takana. Tiukassa ne kyllä olivat ennestäänkin. Tulipahan tarkistettua.

Toisella naapurilla kärysi kytkimeltä jakokiskoille menevä liitos. Suojapelti pois. Sulakepesän alaholkkia kierretään ylemmäksi jotta meisseli mahtuu väliin. Kolmen vaiheen pääliitos kiristettiin. Lattaruuvi ja ikävän kapea väli. (Esim. johto jossa on L3 tarra.)

Jäähän tuossa vielä kymmenittäin tarkistamattomia ruuveja, mutta ainakin ne on tarkistettu joissa naapureilla häikkää oli.

Tapaninkävely kyläkeskuksessa.

Niin,

Lunta ei tulvillaan, vaan viheriöivät niityt. Pohjanmaalla on kuulemma Joulutulvat. Enää ei kevät- ja syystulvat riitä.

Paalutusta tehdään kahdelle uudelle pytingille.

Ensimmäinen valmistui ajallaan. Saapi nähdä käykö kaksi seuraavaa kauppansa?

Hinnat täällä.

Steriili ympäristö kun ei ole yhtään puuta. Seurakunnan omistama peltoaukea vuokrattu viideksikymmeneksi vuodeksi.

Päätalon Joulu

Niin,

Mitättömän Minän kirjoitus ei iskenyt. Jos ensimmäiset sivut ei iske vaikea on jatkaa. Päätaloissa on se koukku että ne ovat kuin jatkokertomus, kirjoitettu Kalle -minämuodossa. Kuinka lienee totta? Kukaan ei tiedä.

Ukkosen Ääni, Liekkejä Laulumailla sekä Tuulessa ja Tuiskussa on  menossa ihan peräjälkeen.
Tuulessa ja Tuiskussa eletään myös Joulunaikaa. Kallen piti päästä kotiselkosiin toipumislomalle mutta tarkastuksessa löytyi haavoista kurkkumätäpasilli. Se lienee senaikuinen EHEC-sairaalabakteeri. Ja kolme viikkoa rätkähti karanteenia.

Näissä kirjoissa eletään asemasotaa ja jatkosotaa. Kalle haavoittuu, millistä kiinni ettei halvaannu. Sairaalassa useita viikkoja, mutta toipumislomilla jo vehtaa naisten kanssa. Sekä kotiselkosissa että Oulussa, -suorohommissa ensirivin työmies ja jopa rouvasihmisten kanssa. On jotenkin suoronsa vanki sen jälkeen kun Enni sellaiseen opetti ja sitten Kallelle pettymyksen tuotti.

Saa tämän ensimmäisen veneerisen taudin, ihan vain manttelin päällä lumihangessa törstinä työjellessään.
Sääliksi käy Kallea, on niin kenopää että törmää seinään ihan järkiään ja päntiönä. Helpommallakin pääsisi jos ei olisi niin ätö ja uhmakas. Aloittelee tupakinpolttoakin ja juo tikkuviinaa rähinäkänniin asti.

Palonestoaineelle markkinoita.

Gävlen olkipukki on palanut poroksi jälleen. Ei mikään ihmeellinen metamorfoosi vaan jo liki ennustettava tapahtuma.

Gävlen keskustaan ensimmäisen kerran vuonna 1966 pystytetty pukki on perinne, eli tänä vuonna se pystytettiin jo 47. kertaa. 13-metrinen olkipukki paljastetaan aina ensimmäisenä adventtisunnuntaina.
Erilaisista suojausyrityksistä huolimatta pukki on poltettu tähän mennessä ainakin 24 kertaa. Pukilla oli jatkuva vartiointi ja lisäksi videovalvonta.

Eli useimmin se on palanut kuin säästynyt. Pitäisiköhän jo siirtyä paloturvallisimpiin materiaaleihin?

Suhdannebarometri

Niin,

Muistan kuinka Hesarin sunnuntaipainos oli massiivisen paksu 80-luvulla. Syy oli avointen työpaikkojen ilmoitukset. Lehti oheni ja oheni 90-luvulle mentäessä ja nykyään ilmoitukset ovat pääosin verkossa.

On uutisoitu että nuoret perheet ovat Oulussa vaikeuksissa asuntojensa kanssa. Siitäkin saanee indeksin josko raportoin muutaman kuukauden välein Etuovi.com sivuilla olevien omakotitalojen myynti-ilmoituksia.

Tilanne                    2.9.2013                   7.9.2013                 8.10.2013

Oulu                        535 kpl                      539 kpl                  500 kpl
Salo                         185 kpl                      186 kpl                  171 kpl
Pori                         282 kpl                                                     300 kpl
Koko Suomi           14 137 kpl                  14231 kpl               13563 kpl

Pakkomyynneistä 17.01.2014

Tuhkasta nousi ja nopeasti nousikin.

 Niin,

Toukokuussa kirjoitin Jokioisten Leivän tulipalosta. Ihan alhaalla on videota palosta. Tässä alempana alkusyksyn tunnelmat. Nyt joulukuussa  leipomo on entistä ehompi ja uunikin toiminnassa taas. Linkki. 2/3 -osaa vakuutus maksoi. Tulihan uudesta paljon parahultaisempi kuin vanha ikään.

Jokioisten leipomo paloi ja samalla sen yhteydessä oleva yrittäjän koti.
Alla oleva kuva voisi jopa olla vuoden lehtikuva.

Toisaalta kovin surullinen on tämän videonkin musiikki.


Loppuu töksähtäen mutta jatkoikkunassa on tulipalon äänillä varustettu toinen. Ikäviä kuvia.

Elektroniikkaa kohdusta hautaan.

Niin,

Ei ihmiset ihan kohdussa vielä kännykkää näpelöi, mutta yhä aikaisemmin lapselle ostetaan oma kännykkä tai tabletti.

Suomalaiset romuttavat nykyään joka vuosi 22 kiloa elektroniikkaa. Akut ovat painavia ja täynnä ongelmajätettä, enpäs lukenut saako ne olla paikoillaan kun tuonne laitteen pudottaa. Iphonesta ei akkua ilman työkaluja saa irtikään.

Prismaan oli tuotu pullopalautusautomaattien viereen säiliö johon voi tiputtaa käytöstä poistetut elektroniikkalaitteet.

Näin voi päivittäin tuoda vanhoja ja taas ostaa uusia, ihan kuin olutpullojen kanssa tehdään. Tähän on tultu.