12.8.2012

Piapo

Rakkaalla talkkunalla on monta nimeä, tai oikeastaan ei. Talkkuna on jauhoa ja piapo on kylmää ruokaa jonka tärkeä ainesosa on talkkunajauho. Itäsuomalainen talkkunajauho koostuu pääasiassa ohrasta.

Latovainiossa ja Lounais-hämeessä talkkunajauho koostuu enemmänkin kaurasta. Siinä on myös ohraa ja herneitä. Äitinkin teki itse talkkunajauhoja. Ensin vilja keitettiin saunan padassa ja pantiin senjälkeen kuivumaan saunan katossa oleville lavoille. Viljan kuivuttua se vietiin myllyyn ja jauhettiin jauhoiksi.

 Piapoa saadaan lautaselle annos, kun ensin laitetaan piimää tai viiliä ja sitten siihen sekoitetaan näitä jauhoja. Toiset sekoittavat lusikalla vain pienissä erissä ennen suuhun panemistaan. Toiset taas sekoittavat satsin valmiiksi lautasella.

Minä taisin olla ainoa latovainiolainen joka söi talkkunansa maitoon sekoitettuna kun en piimästä tykännyt, enkä tykkää vieläkään. Jos talkkunajauhoja laitetaan puolukkasurvoksen joukkoon se on pöperöä. Kotieläimille annettiin kaurajauhoja veteen sekoitettuna, pöperöä sekin.

Olisi se holjaa jos Lontoon olympialaisten keihään kultamitalivoittajakin paljastuisi piapomieheksi.

"Voitin piapon voimalla" olisi silloin tuon Trinidad & Tobacon miehen vastaus  YLE:n toimittajan kysymykseen.

Keihäskultaa saatiin Kivisaaren talkkunan avulla. -olisi iso mainos jossain blogissa

3 kommenttia:

RH kirjoitti...

Piapo kuulostaa italialta.
Mejän naapurissa söivät talkkunapuuroa - se ei varmaan ollu piapoa.

Murphy kirjoitti...

Ei varmaan hämäläisten mielestä ole muualla oikeaoppista piapoa, mutta taitaa olla oikeampi nimi puhua talkkunasta oli se sitten niiden jauhojen koostumus, lautaselle joukkoon laitettava muu ainesosa tai syöntitapa mikä tahansa.

Tai -no joo, perun puheeni. Jos talkkunajauhoihin laitetaan piimää ja vain vähän puolukkaa, se ei ole puolukkapöperöä vaan piapoa. Mutta jos siinä on riittävästi jauhojen joukossa puolukkasurvosta se on silloin puolukkapöperöä, piimää ei silloin saa olla joukossa nimeksikään.

RH kirjoitti...

No se naapuri oli Lapissa, lienee lentäny sinne jostain etelämpää. Mun mielestä lappalaisten sapuskaan ei talkkuna kuulunu... eikä semmonen ihanuus kuin perunalaatikko, johon tutustuin vasta Vakka-Suomessa.

Viljasen Esko haastattelee Pelliniemen Juhoa

  Simolasta Kalsun kankaalle ja alkuasukkaita haastattelemaan. Simolan Oskari Papalla oli kaivossaan varastoituna erinomaista sahtia ...