Niin,
Mitättömän Minän kirjoitus ei iskenyt. Jos ensimmäiset sivut ei iske vaikea on jatkaa. Päätaloissa on se koukku että ne ovat kuin jatkokertomus, kirjoitettu Kalle -minämuodossa. Kuinka lienee totta? Kukaan ei tiedä.
Ukkosen Ääni, Liekkejä Laulumailla sekä Tuulessa ja Tuiskussa on menossa ihan peräjälkeen.
Tuulessa ja Tuiskussa eletään myös Joulunaikaa. Kallen piti päästä kotiselkosiin toipumislomalle mutta tarkastuksessa löytyi haavoista kurkkumätäpasilli. Se lienee senaikuinen EHEC-sairaalabakteeri. Ja kolme viikkoa rätkähti karanteenia.
Näissä kirjoissa eletään asemasotaa ja jatkosotaa. Kalle haavoittuu, millistä kiinni ettei halvaannu. Sairaalassa useita viikkoja, mutta toipumislomilla jo vehtaa naisten kanssa. Sekä kotiselkosissa että Oulussa, -suorohommissa ensirivin työmies ja jopa rouvasihmisten kanssa. On jotenkin suoronsa vanki sen jälkeen kun Enni sellaiseen opetti ja sitten Kallelle pettymyksen tuotti.
Saa tämän ensimmäisen veneerisen taudin, ihan vain manttelin päällä lumihangessa törstinä työjellessään.
Sääliksi käy Kallea, on niin kenopää että törmää seinään ihan järkiään ja päntiönä. Helpommallakin pääsisi jos ei olisi niin ätö ja uhmakas. Aloittelee tupakinpolttoakin ja juo tikkuviinaa rähinäkänniin asti.
3 kommenttia:
Ei pussata silmiä, vai miten se menikään...
Tuossa rivissä ei silmä sairasta
Hauska lukea koska murresanat tuovat sellaista rikkautta mitä kirjakielellä ei pystytä koskaan saavuttamaan.
Lähetä kommentti