Sellaisia ei varmaan olekaan ja jos olisi mihin niitä käyttäisi? Ruostumisellekin olisivat kovin herkkiä. Latovainiossa oli sokerisakset. Entiseen toppasokeriaikaan kait liki joka talossa. Sittemmin tassilta ryystävä vanhakansa pienensi niillä sahattua sokeriakin, jotta paremmin liukenisi.
Meillä ei muistaakseni niissä ollut tuota palutusjousta, liekö irronnut?
Tuostakin mekaniikasta saisi arvostelun aihetta, kun juuri tuo jousi varmaan tuolla tavoin liukuratkaisulla kuluu ja ehkä kanittaakin. Jo kuvaa katsellessa tekisi mieli vääntää tuota liuskaa hiukan kaarelle. Mikä lie tuollainen nökökin toisessa leuassa?
Jos nyt pitäisi ruveta sokereita pienimään ottaisin käteeni pienet oksasakset. Sellaiset jotka ei ohileikkaa, vaan terä tökkää kohti muovitallaa. Sokeripuru minimoituu ja momenttivaihtoehtojakin löytyy.
Viikon kalu -Sokerisakset:
3 kommenttia:
Pelkistetyn näköinen konstruktio mutta varmaan on ajanut asiansa aikoinaan. Pohdin tuota nököäkin enkä oikein keksinyt mitään, liekö pitemmän palan halkaisua helpottamaan?
Entäpä tuo toisen kahvan alapään taivutus? Onko se heikompia varten jotta voivat laittaa kahvan pöytää vasten (ei jää jälkeä kun on taitettu pää) ja painaa koko kropalla toista kahvaa?
Juu, on kyllä kyläsepän tekemän oloiset.
Nökö voisi olla asetussabluuna/stoppari sokeripalalle, näin ei imeläkivi lipsahda saranan väliin.
Jokin jo heti tätä edellistä tekstiä kirjoittaessani huomaan typeryyteni ja vedän sanani takaisin:
Sokerisakset on alunperin tehty toppasokerin pienimiseen ja silloin ne palat voi olla aika epämääräisen muotoisia lohkareita, ei siinä stopparit toimi.
Kartion leikkaukset. Katsokaas kun kyseessä on epähomogeeninen, se on, ei-tasa-aineinen materiaali niin sen voi pilkkoa mös vasaraa hyväksi apuna käyttäen.
Kissa pitäisi siitä kyllä, jos on.
Mutta nytpä on kaikki hyvin.
Valmiiksi siirappista.
Lähetä kommentti