Valokuvatorstai

Mikä tämä on?



Viime kesänä oli tälläinen kallion päällä sammalikossa. Kuin paistettu kananmuna, ei tietoa mikä se on. Jonkinlainen sienirihmasto veikkaan.

Thaimaa maailmanmatkaajan silmin

Merja Sundström on MTV-3 ulkomaantoimittaja ja Thaimaan ystävä.
Hänet meinattiin raiskata siellä, mutta silti ystävyys maahan ei laannu.

Tässä kirjoituksia kun rullaa alas.

Mahtaako taloustaantuma kovin kourin Thaimaata koetella? Hinnat ei ainakaan voine enempää halventua.

Mustikkapiirakka

Äijä palautti mieleeni herkuista herkuimman. Ehkä syynsä on siinäkin ettei sitä tyrkytetä joka kahvilassa tai markettien nisutiskeillä.

Pastanjauhajilla on hyvä kuva ja herkullisen näköiset mustikat, mutta valitettavasti muropohjaan. Se pitää syödä lusikalla ja ei maistu minulle niin paljoa kuin pullapohjaan tehty. Tässä on pullapohjan ohje mutta ilman kuvaa.

Jotkut pitävät ihme kyllä muropohjaan tehdyistä, siitä tässä video.

Holjat eväät

Leuhkat eväät lauloi Mikko Alatalo. Raskas työ vaatii raskaat huvit sanoo joku.
Holjat eväät ovat sellaiset joita ei Latovainiossa ehkä ymmärretä eväiksi ollenkaan.
Kuitenkin valkosipulietanat kera patongin ovat ihan hyviä.

Valmistusohje:

Osta pakastettuja etanoita joitka on täytetty valkosipulivoilla.
Laita uuniin ja nauti kuumana patongin kera.

Jos käytettävissä on etanapannu niin säilyke-etanatkin käy. Niitä ei tarvitse edes kaivaa kolostaan kun ovat siististi kupissa esillä.

Rauha maassa

Saimaan rannalla oleva Rauhan sairaala remontoidaan lomakeskukseksi.
Häämöttää jossain tuolla kaukana.



Pakkanen on kuurannut rannan puut kauniilla kuorrutuksella. Koivun oksat ovat kuin jättiläiskokoisia piipunrasseja.



Tässä kuvia kesältä.

Tässä historiaa.

EU rahoittaa massiivisen kolossin uudelleenkäyttöä. Sairaalaan liittyi maatila, siitä tässä.

Tv-lupamaksu

Maksettu on taas puoleksi vuodeksi ja näin on oikeus esim. Yle Teeman elokuviin ja ykkösen luontodokumentteihin. Lähettävät ties jo kuinka monetta kertaa uusintoina David Attenboroughin kuiskaamalla selostettuja pätkiä, joutuvatkohan maksamaan rojalteja toistamiseen ohjelmaoikeuksien omistajille?

Muistan ajan jolloin Vantaalla eräs kerrostaloasukas ei halunnut maksaa kerrostaloyhtiön hänelle väkisin antamaa kaapeli TV-liittymää. Taisi viedä ihan korkeimpaan oikeuteen ja voitti. Ei ollut pakko maksaa ellei ollut telkkariakaan.

Nyt lakia on muutettu ja se katsotaan perusvarustukseksi ja kaapeli TV-maksu voidaan periä kaikilta, ei tarvitse asentaa hankalia estolaitteita niille jotka eivät maksa.

pari viikkoa sitten Elisa lähestyi isännöitsijöitä ja hallituksen jäseniä internetliittymien tiimoilta vastaavasti. Jos taloyhtiö ottaa nopean internetliittymän niin hinta on asuntoa kohden puolet edullisempi, -yksittäisiin liittymiin verraten, siis alle kympin. Ongelmahan tulee siitä jos vain puolella asunnoissa on netti ja kaapelimodeemi käytössä, ne netittömät maksavat tavallaan sitten sen toisenkin puolen käytöstä. Siis tarvitaan yhtiökokouksen päätös, ei mene pelkällä hallituksen ilmoituksella.

Bjarne Kallis on mennyt vielä pidemmälle. Ehdottaa että TV-lupamaksu kerättäisiin vastikkeiden yhteydessä asunto-osakeyhtiöissä asuvilta. Taas joutuisi maksamaan katseluvasta nekin joilla ei ole telkkariakaan. Eipäs tule helpolla menemään läpi moinen ehdotus. TV:n katselu ei ole mikään välttämättömyys jokaiselle, niinkuin ei ole nettikään mökin mummolle.

Raasepori

Sarin kaverin Minnan kylällä on väki nyt suu makeeta vettä täynnä.
Ovat nyt kaikki vuoden alusta kaupunkilaisia ja heillä on kaunis kukkavaakuna ja kaikki.

Eikä siinä vielä kaikki: Helsinki tulee lähemmäksi.
Moottoritie välille Kivenlahti-Kirkkonummi syntyy sittenkin, on nyt olemista on.
Eikä siinäkään vielä kaikki: Elämä jatkuu ja tonttien arvot nousevat sekä kyläyhteisö voi uinua niinkuin ennenkin.

Hälssinki ja hälssinki, -sanottiin simpauttajassa. Kirjan kirjoittaja Heikki Turunen ei tykkää hälssingistä eikä EU:sta. Onhan se Juicekin sanonut että Helsingissä on se hyvä puoli että rautatieasemalta lähtee juna kerran tunnissa Tampereelle.

Lapista kun ajoin alas näin kyltin Piippolassa "Suomen keskipiste".
Myös kirjailija Pentti Haanpää tapasi pysytellä tiivisti aloillansa siellä Piippolan pitäjän Leskelän kylässä.

Muutaman kerran Haanpää saatiin houkutelluksi Helsinkiin, varmaan kustantajan tilaisuuksiin väkipakolla. Kun kirjailijalta reissun jälkeen udeltiin matkavaikutelmia, tämä asetti pääkaupungin paikoilleen: "Muuten hyvä kylä, mutta on vähän syrjässä!"

Päätalon tuotannosta minulla on nyt menossa kirja joka sijoittuu osittain samoihin aikoihin kuin juuri ilmestynyt elokuvakin. Siinä Kalle on nuorikkonsa kanssa asettunut asumaan tekoselkosiinsa. Lainan ja Kallen kattilakunta kipuilee pitkien välimatkojen ja pitkien työpäivien kanssa. Lisäksi Kalle saa viestiä Tampereen Vouviloilta kuinka vuokralaiset asuvat hänen rakentamaansa rintamamiestaloa tärviölle. Messukylään ja kirvestielle takaisin on Kallen mieli ja kova halu. Vaikka tekoselkosissa on entisiä kasvinkumppaneita ei se seutu ole Kallellekaan enää mieleinen. Vaikka juuret ovatkin Iijoen törmässä on kai jokin verso kiinni jo marjapuuron värisessä kirvestien asunnon sokkelissa.

Latovainion koulumatka

Niin. Oli muutama viikko vuodessa jolloin kouluun saattoi mennä suksilla. Piti olla koko päivä monoissa tunneillakin. Lattia oli kylmä ja siellä ei pelkillä sukilla tarennut..

Kerran vuodessa oli hiihtokilpailut joissa en pärjännyt. Siskojen suksilla ja vanhoilla monoilla ei ehtinyt muiden tahtiin, niissähän se syy. Kun jää oli koulun pihalle jäädytetty niin sain lahjaksi muoviset harjoitusluistimet. Ne piti pukea lämpimässä, kylmässä muovi oli liian kovaa.

Eihän ne kavereiden hokkareiden rinnalla näyttäneet komeilta ja minun mailanikin oli melko holja:

Naapurin Oskari teki kaverin katkenneeseen lapaan uuden varren. Se oli hieman kiero ja oudon näköinen josta sain pilkkaa. "Mene muualle kirvesvartesi kanssa" -sanoi Palomäen Veikkokin ja jotenkin mua harmitti sen yli seitenkymppisen Oskarin puolestakin.

Maitohappoallergia

Kuntoa ylläpitävä liikunta on sellaista jossa syke nousee kunnolla ja tulee hiki. Niin kiva olisi kuntoilla oikein ravakasti mutta ikäväkseni olen havainnut että olen maitohappoallerginen.

Allergiani ei haittaa kesäaikaan pyöräilyä, mutta näin talvisaikaan pyöräily on liian holotnaa, keli liukas ja ilma liian raikasta hengittää, pitäisi siis olla vaihtoehtoisia tapoja liikkua. Kyllähän sitä polkisi kuntopyörää, sotkisi stepperiä tai soutaisi soutulaitteella ellei minulla olisi tuota pirun maitohappoallergiaa.

Mistä tuo allergia oiken kumpuaa? Luulen että se liittyy myös jotenkin elinpiiriin, koska lapsena Latovainiossa asuessani en havainnut minkäänlaisia maitohappoallergiaoireita.

Elloksen ja Hobby-Hallin kuvastoista olen etsinyt olisiko heillä mitään Hyla-pohjaisia kuntovälineitä tarjonnassaan mutta ei, ei niin yhden yhtä. Olenkohan minä koko maailman ainoa maitohappoallerginen?

Tässä vaiheessa voi satunnaisen lukijan mieleen tulla kysymys, minkälaiset tarkkaan ottaen ovat tuon maitohappoallergian oireet?

Oireita itseasiassa on monia ja todella vaikea aivan tarkkaan niitä kaikkia selvittää. Aivan lyhyesti sanoen maitohappoallergiani oireet ovat aivan samat kuin laiskuuden tunnusmerkistössäkin. Odottelen Pfizerin tuovan markkinoille Viagran tapaisen ihmelääkkeen jolla tämäkin asia saadaan kohdaltani joskus reilaan.

Matkamessuilla

Miksi mennä merta edemmäksi matkalle kun ruuhkan voi tuta messukeskuksessakin?
Vuosi vuodelta kasvava spektaakkeli ja paljon paperiesitteitä. Myös tarjouksia.

Lapsena Latovainiossa saimme koulussa katsella vanhoja rainoja raamatun maisemista ja joskus jopa tuli kiertävä elokuvamies luontofilmeineen. Myös Rauno Pankolan matkoja Afrikassa saatoin kotosalla lukea Seura-lehden sivuilta.

Nyt on kaikki toisin. Voi tehdä kahden viikon turistireissun Dominikaaniseen tasavaltaan kolmessa minuutissa ja kuunnella Rantalan Veeraa. (appelsiinit.net)

Tässä Thaimaan James Bond saari ja se tunneli jonka läpi sinne ajetaan.

Ja paluumatkalla poiketaan merimustalaisten kylään. Sinne ei ole tietä vain veneellä pääsee.

Tietysti voi mennä myös Balille.

Näin se kaikki on halvempaa ja ei iske malaria ei riivaa hepatiitti.

Välitunnilla Latovainiossakin

Vantaan kalapuikkovälikohtaus oli yksi urbaanisten kasvukeskusten kouluongelmien ja -käytösoireiden ilmentymä ja sinällään kaikenkaikkiaan huono homma. Pääkaupunkiseudun kouluissa vedellään turpaan nykyäänkin aika helposti ja jengit rehoittavat. Toista oli ennenmuinoin Latovainiossa.

Juuri tälläkin hetkellä kuntien ja kaupunkien tankkiautot lorottavat pks-seudulla koulun hiekkakentille säiliöistään vettä, jotta edes muutaman päivän koululaiset saisivat luistella. Me siellä kuuluisassa Latovainiossa olimme siinä suhteessa omatoimisia, mutta tosin ei aina kovin hyvällä menestyksellä.

Kansakoulun vieressä virtasi pieni purontapainen jonka vesi talvellakin solisi siellä jääpeitteen alla. Me oppilaat vain ihan omatoimisesti kolasimme pihalta pienen alueen tasaiseksi ja välituntien aikana toimme sinne purosta maitotonkalla-ja -kärrillä vettä.

Syntyi ruskea ja muhkurainen jääkenttä jolla saattoi pelata.

Oli siitä seurauksena suruakin. Jäädytimme pienet halot kumpaakin päähän maalitolpiksi ja ne aiheuttivat Hannulle elinikäisen vamman. Hän luisteli toiseen tolppaan ja kaatui niin että käsi jäi alle ja ihan alimmaiseksi jäi se toinen tolppa.
Käsi meni poikki. Senaikainen sairaanhoito ei ollut niin hyvää kuin nykyään ja käsi jäi pysyvästi jäykäksi sekä lihaksetkin surkastuivat. Armeijaankaan ei hänellä aikuisena ollut asiaa.

Saman koulun liiterin päädyssä isäni veli menetti keskisormensa neljäkymmentä vuotta aiemmin. Kertoi kiipeilleensä päätyyn lyötyjen ruosteisiin nauloihin tukeutuneena ja lipsahtaneensa alas. Ensin sormessa oli vain vaarattoman näköinen haava, joka kuitenkin äityi verenmyrkytykseksi ja sormi piti katkaista.

Ei välituntisin ollut sisätiloissakaan aivan turvallista. Minua luokkaa ylemmät pojat tekivät koirankujetta ja pitivät luokan ovea kiinni eivätkä päästäneet tyttöjä ulos. Voimalla kuitenkin tytöt yrittivät ja lopputulemana Pirkon sormen pää jäi oven väliin. Palahan lähti siitä pois. Varmaan kauhea särky ja verta tuli paljon.

Sairaalassa sormen pää vain kurottiin umpeen vaikka Pirkon isä kävi koululla ja otti tuon palan roskakorista talteen. Tuohtuneena isänsä kiersi koulutovereiden kotona ja näytteli nenäliinan sisälle käärimäänsä sormenpalaa.

Syyllisiä ja rangaistuksia oli vaikea löytää tai asettaa. Muistaakseni Heikki sai kolmen numeron käytöksen alennuksen ja kolme tuntia jälki-istuntoa.

Minulle ei muistaakseni mitään suurempaa ruumillista vammaa tullut muuta kuin pieniä naarmuja juuri ensimmäisellä luokalla.

Tytöillä oli siihen aikaan kaikilla hyppynaru koulussa ja jotkut hyppäsivät porukalla pidemmän narun kanssa. Kiersimme kavereiden kanssa koulua ympäri ja joku pojista tarttui tyttöjen naruun. Me nuoremmat siihen mukaan ja tytöt toiseen päähän, syntyi köydenveto. Muut pojat älysivät irroittaa ajoissa ja minä hömelö kevyenä roikuin kiinni sitkeästi siinä vaikka peli oli jo menetetty.

Raahauduin muutaman metrin narun mukana ja iho rullautui rystysistä rullalle. Kavereiden kanssa laitettiin laastaria aika monta suikaletta kumpaankin käteen. Myöhemmin tunnilla opettaja yrittikin tentata mistä ne laastarit olivat yht'äkkiä ilmestyneet. Onneksi en kannellut, itsehän me pojat naruun tartuimme. -Se naruun hukkuu joka naruun tarttuu, vai kuinka se oli?

Kouluruokaa

Vantaalla taistellaan yhdestä kalapuikosta, kovaksi on mennyt tämä maailma, perin kovaksi.

Käydessäni ensimmäistä luokkaa kansakoulua Latovainiossa ei meillä ollut kalapuikkoja. Usein oli velliä ja palanpainikkeeksi omaa leipää. Maitopullo oli myös omasta takaa. Onneksi puulämmitteinen luokkahuone oli sen verran viileä ettei maito ehtinyt järki paljoa lämmetä vielä aamupäivän tuntien aikana.

Ensimmäisellä luokalla teimme pulpetin päälle liinan jotta ruokailu saattoi tapahtua samassa paikassa jossa kirjoitimmekin. Pulpetin alla oli linkku jolla tason sai suoraksi. Käyrä mustepullo oli omassa kolossaan jottei se kaatunut lusikoiden huiskeessa.

Itse keittola oli erillinen rakennus ja lämmityksensä kanssa ongelmallinen. Viikonloppujen ja lomien aikana ei kukaan lämmittänyt sitä, joten holotna oli keittäjän siellä keittojaan keitellä, perin holotna. Pönttöuunin viive melkoinen ja hellan hohka kovin huonosäätöinen. Toppavaattein siellä sai pakkasella touhuilla.

Hiiret olivat myös ongelma. Hiljainen tila jossa ruokaa, -siis oiva atimapaikka metsänelävän atimoida. Aikuisten juttuja sivusta kuunnellen annoin itseni käsittää ja uskoa että jotkin koulun keittäjät olivat aiemmin kovastikin ruokaa myös omaan kattilakuntaansa kärränneet. Kiellettyä mutta luonnollista tuona puutteen ja kurjuuden aikana.

Nykyisin on helpompi tarkkailla kun on Exelit ja standardit. Kateuskin estää isompien lihaköntsäkkeiden anastuksen jos useampia henkilöitä on keittolassa.

Muistan kuinka ruokana oli mannavelliä ja opettaja kysyi Keijolta: -"No miltäs maistuu?"

"Hyi kuin hyvää" -Oli vastaus siihen.

Rippikoulumuistoja

Niin.

Päätalon kirja Vikke Nilosta on nyt luettu toistamiseen. Vikke kävi siinä mm. rippikoulun. Ei halunnut jäädä ruunankummiksi vaikka oli lentojätkä ja kansakoulukin käymättä.

Päätalon kertomus on kyllä tullut varmaan pääosin Kallen omasta humeetista eikä todellisuudesta. Vikke mukamas kävi koulunsa jostain ladosta käsin ja vieraalla nimellä. -no kaikki on mahdollista romaaneissa.

Siskoni mies oli muutama vuosi sitten menossa pohjanmaalaisen rippikoululuokkansa luokkakokoukseen yli viidenkymmenen vuoden jälkeen. Tuntuu oudolta kun itse en muista rippikoulukavereistani muita kuin jotka olivat samalta kylältä. -No rippikoulukaveriksi sanotaan joskus leikkisästi jotain muutakin :)

Rippikoulustani muistan rovasti Mäkisen avauksen, hän perintätiedon mukaan käytti sitä samaa hyväksi havaittua joka vuosi. Aluksi hän kertoi miten elämme etsikon aikaa. Piirsi taululle hämähäkinseitin.

Jatkoi sitten kertomalla kertomusta kuinka seitin omistava hämähäkki eräänä päivänä tarkasteli verkkoaan. Tutki ja kulki, käveli jokaisen kiinnityslangankin päästä päähän. Yksi lanka oli kuitenkin kovin pitkä. Se jatkui ja jatkui, tuntui menevän jonnekin ylös ja päätä ei näkynyt.

Hämähäkki ajatteli ettei jonnekin kaukaisuuten kurottuva säie voi tärkeä olla ja hän katkaisi sen. Silloin koko verkko romahti. Tämän jälkeen Mäkinen piti tauon ja viisaana miehenä ei alkanut soveltaa vertausta, ...niin myös teidän elämänne..., vaan antoi jokaisen ajatella omilla aivoillaan.

Rovasti Mäkinen oli seurakunnan pitkäaikainen palvelija ja siihen aikaan hän kuiten saattoi olla kirkkoherra. Hän taisi kastaa kaikki meidän kattilakunnan seitsemän sisarustakin. Ontui pahasti, -sodan vammoja. Nyt juuri tätä kirjoittaessani muistan erään termin jota hän käytti nimenomaan tuolla rippikoulussa "suruton". En enää muista missä yhteydessä, mutta kyse oli ilmeisesti ettei saa olla liian suruton vaan pitää myös pohtia elämänsä suuntaa.

Siihen Ferrarian myllärin poika kertoi juttua kuinka hän oli nähnyt urheilukentän laidalla miesporukan jossa oli "suruttomia" mutta kuinka he kuitenkin olivat kovin katuvaisia ja pohtivaisia. (-käsitin että kyse oli ilmeisesti humalaisista)

Mäkinen kertoi että, -keskeytti kuitenkin puheensa heti alkuunsa ja tähdensi että hän ei puhu oman kokemuksensa perusteella: suruttomat saattavat jossakin vaiheessa tulla sellaiseen mielentilaan että masentaa ja kaikki tuntuu raskaammalta kuin vielä muutama tunti aikaisemmin.

Rippikoulu oli keskustan seurakuntatalolla ja välituntisoittoja varten ei paikalla ollut lainkaan kelloa. Mäkinen tuli aina pihalle ja läimäytteli kämmeniään yhteen välitunnin päättymisen merkiksi. Eräs sattumus piristi melkomoisen yksitoikkoista opiskeluviikkoa kerran:

Kanttori Jaakkola tuli vuorostaan opettamaan ja läimäytti Volvo Amazoninsa ovet lukkoon niin että avaimet jäivät virtalukkoon. Hän lähti kävellen hakemaan kotoaan vara-avaimia.

Mäkinen oli varmaan jostain kuullut että rautalangasta on apua kyseisessä tilanteessa. Hän tuli toimistostaan pitkän paksun rautalangan kanssa ja katkaisi sen keskeltä kahtia. Ujutti kummankin sivuikkunan raosta lankojen koukut virta-avaimeen ja jonkun toisen avustamana alkoi nylkyttää avainta irti lukkopesästä.

Avain irtosikin ja jäi toisen langan koukkuun. Nyt sen saattoi vetää aivan ikkunaan kiinni. Eihän se iso avaimen mötikkä kuitenkaan ikkunan raosta mahdu, vaan siinä se olla möllötti ihan muutaman millin päässä, mutta väärällä puolen lasia. (Amazonissa oli sellaiset pienet kolmionmalliset sivutuuletusikkunat)

Riikka tuli jo avaimineen ja nauroi kun niin kova vaiva oli nähty mutta aivan turhaan. Eihän näin jälkikäteen ajatellen projektissa ollutkaan järkeä. Toimintasuunnitelma oli vajavainen. Avaimen muoto sekä paksuus = suurempi kuin rako sivuikkunassa => yhtälö mahdoton.

Menihän ne viikot, taisi olla kaksi viikkoa keväällä syksyllä, vai muistanko väärin? Kirkossa piti käydä kymmenen kertaa ja nimi pantiin vihkoon. Yleisiä kulkuvälineitä ei ollut joten mopolla se matka taitettiin ja likkoja vilkuiltiin.

Aika oli poolopaita-aikaa. Puvuntakkia ei enää tarvinnut ostaa, valkoinen poolopaita ja tummat housut kelpasivat. Kaikilla meillä oli hopeinen tyylitelty risti, kuin pienen harjakattoisen mökin sivuprofiili.

Isäni käytti konfirmaatiosta nimeä "papin hyppysten nuolenta". Osuva nimi oikeastaan jos öylätin ottaa vastaan kovin suppusuin.

Pirunpelto

Turun nunnavuorella on sellainen matkailunähtävyys. Pyöreitä kivenmurikoita perusteellisen paljon.

Nyt on tehty sen niminen TV-sarja josta jopa saatan tykätäkin. Jollain lailla minua kiehtoo Rintamäkeläisetkin joita tulee nyt uusintana. Aidon oloista juttua niinkuin Äijän tarinointi.

Rintamäkeläiset sijoittuu muka Hoikan pitäjään ja pohjoiskarjalaan mutta Pirunpellolla on juuret vahvasti Jokioisissa vaikkei siellä tuollaista nähtävyyttä olekaan.(Kirmunharju on nätti harju muttei pirunpelto)

Jokioislainen Heikki Luoma on kirjoittanut tämän tv-sarjan, nimeltään pirunpelto.
Sarja kertoo sorabisneksestä ja on maalaiskomediaa muutamaa astetta tummasävyisempi sarja, joka Luoman kertoman mukaan liikahtaa ainakin parin ensimmäisen jakson perusteella piirun verran jännitystarinan suuntaan.

Tarinan henkilöiksi on koetettu valita oikeita ja aitoja persoonallisuuksia. Heidän kauttaan hersyy varmaan myös huumori. Kuitenkin tässä ei ole kyse mistään Hardwick -tyyppisestä nauruhermoja koettelevasta komediasta.

Pirunpellon tarinaan tulee jännitettä siitä, kun soraisan Pirunharjun omistaja Huuko Lammi kuolee hämärissä olosuhteissa Tyrisevällä. Tyrisevä on sisäänlämpiävä hämäläinen maalaispitäjä, joka saa elinvoimansa siitä, että kunnan soravarat jalostuvat betonielementeiksi.(Tämähän on kuin rakennusvalmiste tai Puolimatka Forssassa)

Ensimmäiset osat on kuvattu Pirkanmaalla eikä Jokioisilla mutta meikäläinenkin voi
tuntea sarjan kodikkaaksi, sillä Tyrisevällä puhutaan tutunoloista murretta sillä aidonloloisella Lounais-hämeen murteella.

Sarjassa on mm. sikafarmari Torikka ja hän on kieleltään eniten jokioislaisin, -siis Luoman kertoman mukaan. Latovainiossa ja Kiipullakin oli ja on pari isoa sikatilaa, varmaan paikkakuntalaiset katselijat yhdistävät roolihenkilöt johonkin heistä.

Luoma kuitenkin sanoo ettei ole hakenut suoranaista esikuvaa kenestäkään, ainoastaan samoja aitoja sanontoja ja puheenparsia tulee käytettyä.

Lammin Huukon asuintalo on kuvattu Lempäälässä ja kuvauksia jatketaan taas ensi vuonna. Saas nährä kummonen sarja sitten on. Kaunnita ja rohkeita en ainakaan jaksa katsoa yhtään.

Siis:

Jokioislaisen Heikki Luoman käsikirjoittama Pirunpelto YLE TV2 alkaen ke 7.1.2009 klo 21. Uusinnat torstaisin myöhäisillassa ja lauantaisin alkuillasta

-yo kirjoitus perustuu paikallislehden tietoihin

Mäyräkoira tuplana -kiitos

Keskioluen vapautumisen 40 v. kunniaksi sekä Amos-vainaan muistoksi alla oleva kuva.

Siltainsinööri Jaatinen, vaiko Päätalo?

"Olen siltainsinööri Jaatinen ja minä olen vittumainen mies" -sanoi siltainsinööri Jaatinen esitellessään itsensä paikkakunnan sillanrakennusporukalle.



Kemppinen kertoo kirjoituksessaan Päätalosta seuraavaa, päästyään nyt Iijoki sarjan luennassaan viimeiseen 24. osaan.(Kemppisen tekstit kursiivilla)

Päätalo on maailman huippua kolmessa asiassa: mikrohistorian välittäjänä, romaanin rakenteen uudistajana ja dramaturgina.

Voitte käydä kysymässä Kosmoksesta. Riittää kun huutaa ovelta tai tiedustelee vahtimestarilta. Päätalo on edelleen huono eli pitkäpiimäinen ja vanhanaikainen ja teknisesti taitamaton kirjoittelija, jonka nimeä ei sovi mainita ilman naurun hörähdystä.

Joku Päätalo-elokuvan nähneistä kuului sanovan, että Kai Lehtisen esittämä Kalle Päätalo oli elokuvan vittumaisin henkilö. Romaaneista saa juuri saman käsityksen. Päähenkilö eli ”Kalle Päätalo” ei herätä mainittavaa myötätuntoa, vaikka hänen vaiheensa ja kohtalonsa pitävät lukijaa ruuvipenkissä. ”Kalle” on juuri niitä ihmisiä, jotka tekevät väärällä hetkellä väärän liikkeen – mies jonka on ihan pakko hakata päätään jokaiseen seinään vaikka pikkuisen kiertämällä ja eteensä katsomalla säilyisi vähemmin kolhuin. Hän on sönköttäjä, joka rupeaa selittelemään, kun olisi pidettävä turpa kiinni, ja koheltaja, kun pitäisi miettiä, mistä päästä urkkoon isketään.

Hienoja kielikuvia. Ja katsoessani tuota elokuvaa tuli itselle hieman samanlaisia mielikuvia, joskin tietoisuus että roolin esittäjä on oikeasti Kai Lehtinen eikä oikea aito Kalle Päätalo häiritsi asennoitumista miehen persoonaan. Ei elokuva eikä kirjat toisaalta tue sitä mielikuvaa että Päätalo olisi ollut esimiehenä kettumainen, hän oli sitä läheisilleen ja ehkä eniten itselleen.

Kemppinen kirjoittaa vielä:

Miksi miljoona ihmistä sitten lukee tämän kirjasarjan, kuten nyt minä? Se käy pirtaan, se kolahtaa, se sopii kuin suutarin peukalo mummun perseeseen.

Päätalon mikrohistoria on valikoivaa. Se on kerrassaan huonoa lukemista, jonka tuloksena väitetään, että hän on kirjannut elämänsä tapahtumia ”sellaisinaan”. Kerronta on todellisuudessa täynnä taitavia katkoja, pimennyksiä, harhautuksia, vääriä avauksia ja ennen kaikkea toistoja, joiden keskeinen tarkoitus on valehteleminen. Esimerkiksi omien ruumiinvoimien korostaminen – kirjoittaja saattoi olla vahva mies, mutta ei poikkeuksellinen. Hän saattoi olla kova lukemaan, mutta 24 romaanin matkalla vain kolme teosta mainitaan tärkeiksi ja Waltarin, Jack Londonin ja Haanpään lisäksi nimetään vain neljä muuta.

Heh, heh -juuri noin. Myös ne jotka eivät jaksa lukea kuin muutaman sivun havainnoivat tuon "huonon luettavuuden" ja hokevat sitä kuin mantraa, aina pelkästään Päätalon nimenkin kuullessaan.

Vällypäivät

Urbanisoituneille ihmisille on näin moni perättäinen vapaapäivä toimettomuuden aikaa. Saatetaan viettää vällyjen välissä enemmän aikaa kuin lääkäri määrää. Marja-Leena kirjoitti kirjoituksestani jota en edes enää kunnolla muista kirjoittaneeni.

Myös välipäivien sankaritar -fiktiivinen Sari Tamlander on viettänyt jo jonkin aikaa sapattivuotta. Saattaneepa Sari vielä herätä horroksestaan. Aikoinaan liitin tarinaan niinikään fiktiivisen Kälviäläisen Kirsti Tuomaalan. Useamman kerran on tultu juuri sillä hakusanalla sivuilleni, mutta onneksi toista ihan samannimistä oikeaa ihmistä ei hakukone löydä.

Kemppinen kirjoittaa Päätalosta. Sieltä Kallen humeetin ja sen sassaroinnin suunnalta taitaa olla tuon Tamlanderin perheen inspiraatiokin.

Kotkan kirkot urut ja niiden 10-vuotishäväistys

Kotkan kirkon satavuotisjuhlapäivänä 29.11.1998 vihittiin käyttöön
ainutlaatuiset barokkiurut jotka on rakentanut urkurakentamo Martti Porthán Oy.

Esikuvana Porthán käytti vuonna 1714 valmistuneita hienoja Freibergin tuomiokirkon urkuja, jotka suunnitteli silloin aikoinaan Johann Sebastian Bachin työtoveri Gottfried Silbermann.

TV:stä tuli dokumentti Katri-Helenan joulukonsertista ja se oli kuvattu juuri täällä.

Panoramakuva uruista.


Tässä urkurakentajan selostus uruista.

Nyt nuo ainutlaatuiset urut on tärvelty.

Tonttuilemassa

Puutarhatonttu kiersi maailmaa.

Vastakohtaisuuksia

Kuten Virossakin turistikohteiden ja paikallisten asumistaso on kovin erilainen. Turistit nostavat hintatasoa ja eivät tyydy samaan kuin paikalliset.

Paikallisten rivitaloasumuksia.



Turistin sänky ja sandaalit



Turistin tohvelit